![]() |
Tässä tunnustuksessa täytyy;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa..2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle,
3. Ilmoitta näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestä
Kiitos JaanElinalle tästä ihanasta tunnustuksesta.
Käykääpäs kurkkaamassa tätä JaananElinan ihanaa blogia.
.
Ja nyt tunnustuksia 8 kpl.
(Ensin tämä kuva joka välttämättä halusi hypätä tähän )
| Näin kauniit lehdet ovat peruukkipensaassamme. 2. Minulla on tumma luonnonkiharatukka. Leikkaan enimmäkseen itse hiukseni. |
| Ruotsin kaprifolissa on punaiset marjat. Tänävuonna onkin erikoisen paljon marjoja. 3. Eilen oli tulipalo Grimsåsissa, pizeria paloi. Odotin linjuria kun paloautot ajoivat vauhdilla pysäkin ohi. |
| 5. Söin juuri äsken tuosta Aroma omenapuustamme omenan. Suloseni sen minulle antoi. Maistui hyvälle. |
| 6. Tämä Kevätesikko tuo mieleeni työkaverit. (Olen saanut sen heiltä kauan sitten ja se kukkii aikasin keväällä ja syksyllä.) Tapasin eilen työkaverin pitkästä aikaa. Juttua riitti. |
| Johannesört (kuisma) on myös kukassa nyt.. 7. Pidän eniten raamatusta, Johanneksen evankeliumista, |
9. Olin nuorena vanhanaikainen.
En koskaan sinutellut äitiäni enkä ketään vanhempaa ihmistä.
Jos joku poika tansseissa sinutteli minua niin sanoin,että "missä rapakossa me ollaan sinumaljat juotu".
Nykyään sinuttelen kaikkia.
Voi laskin väärin tulikin 9 asiaa.
Voi laskin väärin tulikin 9 asiaa.
><
En nimeä ketään erikseen vaan annan tämän tunnustukksen kaikille täällä kävijöille jotka haluavat ottaa sen vastaan.
Nyt nukkumaan. Hyvää yötä, Jeesus myötä..
Nyt nukkumaan. Hyvää yötä, Jeesus myötä..


