perjantai 24. heinäkuuta 2020

Sinisiä kukkia pihallamme

Olemme käyneet metsän herkkuja keräämässä.
Suloseni keräsi kahtena päivänä yhteensä 18 l. mustikoita. Keitin ne hilloksi.
Yhdessä olemme keränneet sieniä, kanttarelliä ja muutama herkkutattikin löytyi. Metsässä on ollut aika kuivaa,  mutta ei tänään, sillä koko päivän on satanut ihan mahdottomasti. Lähdimme kuitenkin metsään ja Suloseni meni suolle ja keräsi sieltä litran hillaa ja minä keräsin sieniä. Täällä ei Hillasoita ole mutta ihme löytyi kuitenkin vähän maistiaiseksi.
Huomenna olisi tarkoitus mennä onnittelemaan pojan tyttöä  Varbergiin, merenrannalle, sillä he ovat siellä lomaa viettämässä.
Alice täyttää 7v.
  

Sininen hortensia


Kruunuvuokko

Loistotädyke

Loistotädyke

Kurjenkello
Kurjenkello

ukonkello




Maitokello

Jaloritarinkannus on huonosti kasvanut. On jäänyt pensaiden varjoon. täytyy siirtää syksyllä

ritarinkannus on todella kasvanut korkeutta

Ritarinkannus

Maurinmalva
Peurankello

Peurankello

Tähkätädyke

Tähkätädyke

Ritarinkannus
 Jalopähkämö

Komeakissanminttu


Puutarhajuoru.

Tulipa taas juoruttua.
Tällaista sinistä kukkii nyt pihassamme.

(Susanne ja Kai ovat tämä viikkona kiertäneet asuntoautolla, ensin itäpuolta Ruotsin rannikkoa alas ja nyt ovat tulossa länsirannikkoa ylös. Ihana kun saavat nauttia kesästä yhdessä. Hyvin on susanne jaksanut.)


Hyvää ja siunattua viikonloppua.
Kiitos vierailijoille.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Keltakatkero Gentiana lutea, Gull Gentiana

Keltakatkero on nyt antamassa paljon siemeniä. 
Tässä laitan sen kasvuvaiheen.
Täältä sitä keväällä noustaan.
Ihan mukavan näköiset lehdet.

 29/6 on kukat auki.

Kukat lähikuvassa

 19/7. siis sunnuntaina otin tämän kuvat ja
 ihan mukavan näköinen on siemenkotien kanssa.


Tuosta yhdestä siemen kodasta tulee paljon siemeniä. 
Ihan mahdottomasti niitä tulee yhteensä.
 Mukava seurata kasvuvaiheita.

(Pieni kirjoitus muistiin Susannen voinnista.  Kiitos aihe. Susnne on nyt voinut olosuhteisiin verrattuna hyvin.  Nauttii kesästä ja yhdessä olosta miehensä kanssa. Ovat reissanneet asunto-autolla eri paikoissa Ruotsia. Mutta käyvät aina välillä kotona, maantaisin ottamassa kokeita ja meitä tapaamassa.
Ei ole vielä saanut aikaa Kantasolusiirtoon.
Nyt kerää voimia siihen.)
Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille toivottelen minä.

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Pihakuvia 2020.07.10

Ilmat ovat nyt olleet viileämmät ja vettä ollaan saatu.
Eilen kuvasin sateiden välissä nämä kuvat pihaltamme. 
Tänään on tullut aamupäivästä rankkoja sadekuuroja ja nyt iltapäivästä on ollut poutaa.
Rosenspirea, ruusuangervo

Lähikuva Rosenspirea olikohan se Ruusuangervo suomeksi.

Rinnepenkki talomme edessä

ala-pihalta vähäm kaikkea.







Europena ruusu



Paul´s charlet seinäruusu ruusu heräsi eloon muutaman vuoden paussin jälkeen

Paul´s charlet 

Vaaleanpunainen seinäruusun nimeä en tiedä. tummanpunainen Flammentanz ruusu

?

 ?

Seinäruusun juurella, Samettiruusuja ja reunapäivänkakka 

Daalia

Daalia

Daalia

 Pikkutöyhtöangervo
 krysanteemi ja KultaHelokki

 krysanteemi 

valmu

Ukonkello

Keltanen Kiteenkukka

varjolilja





Juoru

Juoru

Loistotädyke


Taklök Ruotsiksi, mikä Suomenksi?

Taklök.

Kvailin pihaa vähän sieltä, täältä.
.............
Tyttäremme Susanne  on nyt ollut kotona ja on intoa täynnä pihalla, kun voi nyt paremmin.
Valokuvaus ystävänsä kanssa ottivat kuvia aiheesta "välimatka".
Siitä sitten kirjoittavat ja tekevät näyttelyn ja esityksen "Korona aikaa."

Tässä kuvia hänen pihastaan
Tässä hänen kasvihuone ja tässäkin aihe "välimatka".

Odottelee nyt milloin pääsee Göteborgiin saamaan kantasolu siirron.
Toivoa täynnä että kaikki menee hyvin.

Teillä siellä Suomessa on asiat paremmin Koronan suhteessa. Täällä Ruotsissa saamme olla varuillamme ja pitää välimatkaa.

 Nyt vain kaikille toivon hyvää ja tervettä kesää.