lauantai 28. toukokuuta 2022

Perinteinen retki. Jökotta, Käkeä kuuntelemassa

 Meillä on sellainen perinne että joka Helatorstaina menemme luontoon kuuntelemaan käkeä. Tämä perinne  alkoi meillä 1977 ja jatkunut tähän vuoteen asti,  Ensimmäisen kerran Tyttäremme luokan kanssa. Sitten jatkoimme latemme kanssa ja nyt on lastenlastenlasten kanssa.  Paitsi että tänävuonna sairauden takia ei oltu kaikki.

Teimme retken tänävuonna Hofneesiin.

Tämä puu oli kiinnostava.

Tämä alue on luonnonpuistoa. Siis kaatuneet puut annetaan olla.

chloe kurkkii sieltä

Teddyn vuoro.

Izy koirakin pääsi mukaan

Tietysti iso-mumminkin piti päästä puun sisälle.



Välillä Grillasimme sen järjestivät Reily, Stella ja iso-vaari.
Kuvat unohtui ottaa,

Ennen kotia lähtöä piti vielä leikkiä leikkipaikalla.

Oli kova tuuli mutta ei kuitenkaan satanut vaikka olivat sadetta uhanneet. 

Olimme varustautuneet sadevaatteisiin.
kiva pieni mökki.



Stella on jo niin iso että juuri mahtui sisälle.

Rebekka lapsineen.


Hauskaa riitti lapsilla.

Siinä kaikki Rebekan lapset.  

Tarkoitus on tehdä vielä retki uudestaan kun kaikki pääsevät mukaan.
Toivottavasti on sitten parempi ilma.

 

Pihamme kukkia kuvattu 24/5 2022.

Valkotäpläpeippi

Sammalleimu




Minirodot. Keltanen ja lila. sekä lemmikejä

 Ensimmäisenä aukesi tämä Luolanpioni

Vuorenkilpi

Pärskäjuuri


Kevätkatkero


Mahonia

Akleija

Pikkuhanhikki

Pikkusydän ja valkotäpläpeippi

Tällaista tällä kertaa pihastamme.


 

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Pihamme kuvia 12/5. 2022

Tervehdyd tänne Blogimaailmaan Olen niin vähän täällä että en osaa edes käyttää tätä blogia. Nyt onnistuin kuitenkin kirjoittamaan. 
Valkovuokkoja on metsät valkosenaan. Pitihän niitä äitienpäivänä pöytään saada.
Tulppaanit on hyvin kukkineet ja kauan.
Kevät esikot ja lemmikit leviää itsestään.
Olen ollut laiska kuvaamaan.  
Päivitin tietokoneeni niin kaikki muuttui niin etten saanut siirrettyä kuvia. Nyt kuitenkin onnistuin kun aikani kokeilin.  
Kaiken näköisiä muutoksia tulee koko ajan. Koko maailmakin on muutenkin muuttunut, että kysyn vain Mihin ollaan menossa. ?
Sen tietää vainTaivaan Isä.
Hänessä on turvamme.
Kaikkea hyvää sinulle joka täällä vierailet.

❤️❤️

🙏🙏


Pihamme kuvia 2 toukokuuta.