Näytetään tekstit, joissa on tunniste Portti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Portti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. syyskuuta 2011

Portti

Tänään on ollut oikein kaunis syyspäivä.
Pesin pyykkiä ja sain kaikki kuivaksi ulkona.
Verannan siivosin, ja kyllä tulikin tilaa kun 3 isoa ruukkua pekonioita otin pois ja mukulat kuivatin ulkona.
Pelarkoniat saa vielä olla kun kukkivat niin kauniisti vielä.  

Portti mansikkamaalle ilmestyi viimeviikolla.
Täytyy vaan miettiä mitä sen reunoihin istutetaan.
Otin kuvia tänään pihaltamme. Syksy on värjännyt pensaitten ja kukkien  lehdet.
Kyllä kukkiakin on vielä aika paljon.
Paljon on lilanvärisiä kukkia.
Ruusutkin vielä värittävät pihaamme.
Viinirypäleitä alakasvihuoneesa.

Tässä olisi vielä säilömistä.
4 isoa kurpitsaa on vielä, ompa mistä jakaa toisillekin. Itse pakastan, niin riittää talveksi kurpitsasoppaan ja juustokakkuun

Suloseni on tämänpäivän viettänyt peiton alla, flunssassa.
Toivottavasti menee pian ohi.
Päivän mietelmä on sitten tässä.

Kerkesinpä tänään siivota sisältäkin ja on ihana tunne kun on puhdasta.
Paljon tänään kerkesinkin tekemään.
Nyt ei muuta kuin nautitaan illasta.
Oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!

torstai 1. syyskuuta 2011

Yllätys paljastuu.

Tässä on nyt se yllätys josta olen maininnut aikasemmin!

Ihan valmis se ei ole.
Olen joskus 
maininnut  Suloselleni että voisiko hän hitsata kaari- portin  puutarhaamme, ja niin  tulisi eri huoneita, tai osastoja.
No nyt yllätykseksi Suloseni teki puusta, ja mallin otti omasta päästä. ( ei pidä raudasta tehdystä). 

No puuharavakin tuli esille, niin paljon Suloseni pitää puusta.

Nyt vain istutetaan jotakin köynnöskasvia joka koristaa portin.

Eilen kävimmekin ostamassa tämän kärhön.
Vielä pitää saada toisellekin puolelle.
Perjantaina alkaa alenusmyynti Rångedalan taimitarhassa, niin sitten menemme katsomaan lisää.
Ensin ajattelimme köynnösruusua, mutta se ei olisi piikkiensä takia hyvä tässä paikassa,  

No mitäs tykkäätte, oliko hyvä yllätys?
Itse pidän tästä yllätyksestä. 

Enpä malta olla laittamasta vähän kukkia tähän loppuun.
Vain yhden lajin, että ette kyllästy niihin.

Tämä on vanhanaikainen daalia.
Etsin sen nimeä Googlesta ja samalla huomasin että siellähän oli minunkin kuvia, tummasta daaliasta.
Tälle päivälle Lutherin lauselmai.
<<
Tänään kävimme viemässä Sanni-siskolle jaloangervon juuria.
Suloseni istutti, että varmasti lähtevät kasvamaan.
 Siitä on tänään 4 vuotta kun Sanni-siskon mies kuoli.
Kuningas ja Silvia kävivät Boråsissa, mutta emme käyneet heitä tapaamassa, sillä sisko oli tärkeämpi.
Lauluharjoituksissa harjoittelimme tänään  englanninkielisiä lauluja.
Yksi niistä oli, Ps.150 pohjalta tehty.
§§§§§
Nyt ei muuta kuin hyvää myöhäisiltaa kaikille ja mukavaa loppuviikkoa!