Kaupungilta en ottanut paljon kuvia
mutta nämä otin viimekerralla
| Joka ilta kävimme koko joukko uimassa, vesijumpassa ja kuudessa erilaisessa saunassa, ja sitten päätteeksi lepohuoneessa. Kyllä uni maistui saunomisen jälkeen. |
| Nämä kuvat otin kylpylän seinältä viimekerralla. |
| Viimisenä iltana olimme katsomassa lasten tanssiesitystä. |
| Tietysti Suloseni otti kuvan sisaruksista. |
| En montaa kuvaa ottanut lapsista, mutta tässä yksi. Taitavia olivat tanssimaan. Nuorena aloittavat. |
![]() |
| Sitten olikin levon aika. |
| Kaikella on loppunsa niin myös kylpylävierailulla. Pikku-siskomme lähtivät meitä pari tuntia ennen. Eronhetki oli tullut. Halaukukset ja ehkä taas kesällä tavataan, jos Jumala suo. |
| Tässä sitten odotellaan meidän bussia. |
| Tallinnassa kävimme vielä ostoksilla Sadamarketissa ja sitten laivaan. |
| Sunnuntai iltapäivä ja laivassa oli paljon ihmisiä. Sujuvasti sieltä poismeno tapahtui vaikka näin paljon oli poislähtijöitä laivasta. |
| Olimme vielä yhden yön Irma-siskon luona Lahdessa. Irma on ostanut tietokoneen ja tässä hänelle neuvon miten blogia tehdään. |
| Lähtö täältä. Halaukset Irmalle ja Intolle ja kiitos vieraanvaraisuudesta. Haikeata on aina erota rakkaista. Nähdään kesällä ja sitä ennen skypessä. |

