lauantai 22. helmikuuta 2020

Myrskyä, kevätkukkia, lasten iloa, sairauden tuomaa surua.

Myrskyä, luonnossa ja elämässä.
Pari päivää aurinkoista kevättä ja taas myrskyä.

Vettä on joka paikka täynnä

Ensimmäiset kevät kukat kuitenkin jo kukkii.

Kun aurinko paistaa niin Talventähdet aukaisee kukkansa.

Talven kellot 
Suvun nuorin Teddy on oppinut istumaan.
Viikko sitten kun käytiin heillä niin ei ollut tietokaan  istumisesta.
Nyt tulivat näyttämään meille että näin sitä viikossa oppii istumaan

Loviisakin ihmettelee miten pikkuveli osaa istua.

Voi sitä iloa.

Nämä pienet eivät vielä ymmärrä mitä mormorille,  on käynyt.

Nyt opetellaan jo seisomaan.
 Rebekan mieli on vakava.
Miksi?
Olivat tilanneet  kuvaus matkan Skotlanttiin, äitinsä kanssa.Lennot, auton vuokraukset ym.. kakki oli jo tilattu ja valmista.
Rebekka oli ostanut myös uuden kameran ym.
Mutta vuoden  suunitelmat muuttui hetkessä.
Ylpeänä Teddy hymyilee.

 Onneksi lapsen auttavat ettei tarvitse koko ajan miettiä äitinsä sairastumista.
Ikävä isku meille kaikille.
 Rakkaan tyttäremme kimppuun iski verisyöpä.

Nyt on kova taistelu edessä syövän voittamiseksi.

Ollaan rukoiltu Taivaan Isää ja uskomme  ja luotamme Isään että hän auttaa ja parantaa tyttäremme.
Hänen ympärillään on iso ystäväpiiri jotka muistavat häntä rukouksella.
Taivaan Isän vahvojen, hellien, hoitavien ja parantavien käsien kantamana on tyttäremme.
Näin uskomme Jeesuksen nimessä.

Pidetään huolta läheisistämme ja itsestämme.
Kaikkea hyvää.



 

15 kommenttia:

Nila kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tunteenne ja huolenne. Minä menetin viime juhannuksena siskoni juurikin verisyövän takia. Mutta tunnen ja tiedän jonkinverran ketkä ovat selvinnyt ja sitä toivon teidänkin tapauksessa. Voimahalaus sinne kaikille. ❤

sylvi kirjoitti...

Nila kiitos paljon.
Otan osaa suruusi,
Luotamme Jumalaan hän tekee sen mikä näkee parhaaksi.
Emme tiedä mikä tarkoitus tällä on. Sen näkee jäkeenpäin.
Tapahtukoon hänen tahtonsa.

Sesse kirjoitti...

Voimia sinne teille kaikille! Rukous on paras voima!

Saila kirjoitti...

Voimia teille kaikille! Onneksi lääketiede on niin kehittynyt. Naapurillani on verisyöpä, mutta hän pärjää sen kanssa lääkkeillä oikein hyvin, ja voi suorastaan todella hyvin, ihan kuin terve ihminen. Tällaista toivon sydämestäni tyttärellesi.

Eeviregina kirjoitti...

Sairastumiset on aina niin ikäviä. Toivottavasti tyttäresi paranee. Voimia teille kaikille!

sylvi kirjoitti...

Sesse kiitos paljon. näin uskon.

Saila kiitos paljon. ♥ Uskon.

Eeviregina kiitos paljon. ♥

Kirsti Kaija kirjoitti...

Voimia teille kaikille.
Myötäelän perheenne nykyistä vaihetta
Uskon rukouksen voimaan ja yhdyn niihin.

pike kirjoitti...

Voimi sinulle ja tyttärellesi, muistan rukouksin teitä. Syöpä koskettaa niin monia perheitä, eikä sitä ymmärrä miksi toiset siihen sairastuu ja toiset ei.
Teillä kevät on jo pitemmällä.

Between kirjoitti...

Voimia sinulle ja perheellesi. Paljon voidaan nykyisin vakavasti sairastuneita auttaa.

Riitta-mummo/Riitan puutarha kirjoitti...

Voimia ja halauksa! Tuollainen tieto on niin musertavaa, mutta onneksi hoidot ovat hyviä, niihin meidän on uskottava. Tuollainen tieto on omaisille ainakin yhtä raskas kuin sairaalle itselleen. Vakava sairaus koskettaa kaikkia läheisiä, sen olen tämän talven aikana meillä oppinut. <3

sylvi kirjoitti...

KIITOS PALJON YSTÄVÄT RUKOUKSISTA JA LOHDUTTAVISTA SANOISTA.♥

Johanna - Omamaamansikka-blogi kirjoitti...

Hei! Sanoin pienen rukouksen tyttärenne ja teidän puolestanne. Onneksi elämme aikaa, jossa moni sairaus voidaan jo parantaa.

Voi noita pieniä! Viikko on pienen ihmisen elämässä pitkä aika. Ja sitä oppimisen riemua.

Olette ajatuksissani.

sylvi kirjoitti...

Johanna - Omamaamansikka-blogi kiitos paljon ♥ rukousta tarvitaan ja uskon sen voimaan.

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Voimia ja pieniä ilonpisaroita kannattelemaan huolten täyttämää aikaa, Hänen Suojaansa!

sylvi kirjoitti...

Suomalainen Kyproksella Kiitos paljon ♥