maanantai 18. maaliskuuta 2019

7v. synttärit.

Saimme olla  mukana 7v. Reilyn synttäreillä. 
 Onpa jännää kun on kaikkien silmäteränä kun laulettiin onnittelu-laulu. Ruotsiksi ja Suomeksi lauloimme.

 Vähän jännittää. 
Reily itse on koristanut kakun ja vanhemmat leiponeet.

Lapset olivat pukeutuneet satu-olennoiksi.


 Pikku Loviisa hyvin mukana seuraa serkusten menoa.
Siellä kun oli 13 serkkua, pieniä ja vähän isompia.
Päivän sankarille maistui kakut.

 Niin maistuu myös toisillekin.
 

Lahjojen aukaisu on aina jännää.
Tällä kertaa paketteja ei ollutkaan niinkuin tavallisesti, sillä Reily oli toivonut leikkimökkiä  ja sitä varten rahaa.
Se onkin jo tulossa.

Tässä seurataan pakettien aukaisua.

Oli oikein mukavat synttärit.
Väkeä oli kuin pienessä kylässä.
Serkkuja, vanhempiensa kanssa ja molemmilta puolilta, mummeja, vaareja, isomummoja ja isovaareja, tätiä, enoja ja setiä puolisoineen.
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa....
 

Pikku-serkku  Samuel, Anton ja Alice ei synttäreille kerennyt kun oli jalkapallopeli.

 pikku-serkku Alice tässä veljensä sylissä.

Kiitos Reilylle ja hänen vanhemmilleen kun jaksavat järjestään juhlia ja mekin pääsimme mukaan.
On siinä aina paljon tekemistä.
Onnea ja runsasta Jumalan siunausta toivomme koko perheelle.
------
Täällä on ollut tosi vaihtelevat ilmat. Lunta ja vettä vuoro päivin ja välissä aurinkoakin. Tällaisia kevätpäiviä.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille blogi-ystäville..





10 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Niin suloinen synttärisankari. 🧚‍♀️🧚‍♀️🧚‍♀️

Nila kirjoitti...

Synttäreillä on mukava mennä etenkin tällaisiin. Kiitos sinulle.

sylvi kirjoitti...

Kruunu Vuokko kiitos paljon. ♥

sylvi kirjoitti...

Nila ♥ kiitos paljon.
Niin on lasten synttärit mukavia ♥

ritva kirjoitti...

Onnea Reilylle mukavat kuvat. ♥

sylvi kirjoitti...

ritva, kiitos paljon ♥

Kirsti Kaija kirjoitti...

Näistä kuvista ja lasten iloisista ilmeistä tulee katsojakin hyvälle mielelle.
Sydämelliset onnittelut Reilylle 🖤 Onnekas tyttö, kun hänellä on suuri suku.
Hyvää maaliskuun jatkoa teille!

Irma kirjoitti...

Kivat synttärit ja kauniita synttärikuvia Paljon Onnea Reilylle 🖤

sylvi kirjoitti...

Kirsti Kaija. kiitos paljon. ♥
Reilyllä on todella iso suku ympärillä.
Reilyn äiti ja isä jaksavat pitää syntymäpäiviä ja kutsua suvun koolle. Hienia.
Hyvää kevättä sinne Teillekin.

sylvi kirjoitti...

Irma, kiitos paljon ♥
Lasten seurassa i tulee nuoreksi.
Mukavat oli synttärit,♥