maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulukuun tapahtumia.

Joulukuu on täynnä juhlaa.
Tässä muutamia tapahtumia.
 1 Adventin aattona. meillä oli Rsleyn joulujuhla.
Me Mariat ja Sulosoinnut lauloimme siellä

1 Adventtina lauloimme sitten Carolin kirkossa.
ja 6 p. olimme  Itsenäisyyspäivän konsertissa GA:kirkossa
Siellä esiintyi Saija Tuupanen ja Teemu Roivainen.

Oli hyvä konsertti.
Välillä pullan ja
sämpylän paistoa,
Piparkakkupaitoista jo postasinkin aikasemmin.

Lauantai aamupäivällä olimme ulkoilemassa tonttumetsässä lasten kanssa.
Susanne mummo siellä kurkkaa.
Välillä söimme eväitä.
Kylläpä luonnossa maistuu eväät.
15 p.olimme yhteiskristillisessä joulujuhlassa.

jossa mahtavat ruokatarjoilut.
Suomalaista ja Ruotsalaista ruokaa

Jälkiruokaa.
Suloseni ja Reijo ja Arvi esiintyivät juhlassa sekä paljon muuta ohjelmaa. (Hih, Sulosellani on kruunu päässä.)
Ruotsin Suomalainen lehtikuvaaja  otti kuvia ja tulee varmaan tämän viikon lehteen
16 p. Lauloimme kauneimmat joululaulu konsertissa Carolin kirkossa.
Kirkko oli aivan täysi.
Kuvia en saanut otettua kun olin itse 
edessä laulamassa .
Tämän kuvan on Kimmo pappimme ottanut kun harjoittelimme ennen alkua.

Viime yönä sitten satoi lunta

Linnut ovat jo syöneet 20 kg. siemeniä.
Täytyy käydä ostamassa lisää.

Kyllä lumi tekee luonnon niin valoisaksi ja puhtaaksi.

Tälläista tällä kertaa.
Mukavaa alkanutta viikkoa teille ystävät.


14 kommenttia:

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Hello Dear Silvi!
I wish you Christmas filled with magic, wonder and love.
Lucja

Kirsti Kaija kirjoitti...

Monenlaisia joulutunnelmia mahtuu viikkoonne.
"Hiljaa helkkää joululaulut,
hiljaa tähdet loistaa.
Hiljaa saapuu joulun rauha,
kaikki huolet poistaa."
Hyvää joulunalusviikkoa teille!

Eeviregina kirjoitti...

Teillä on siellä vireää toimintaa ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Mukavia joulutunnelmaisia kuvia. Jouluherkkuja ollaan täälläkin maisteltu. Nautinnollista jouluviikkoa sinnekin lumen keskelle!

sylvi kirjoitti...

♥ Łucja-Maria ♥ Kiitos paljon.
Samoin Teille hyvää joulua ♥

sylvi kirjoitti...

Kirsti Kaija, kiitos.
Pidämme musiikista ja joulukuu no sellaista musiikin aika.
Kaunis runo, Kiitos samoin teille.♥

sylvi kirjoitti...

Eeviregina ♥. Kyllä täällä ollaan aktiivisia yhdessä.
Kiitos samoin Teille nautinnollista jouluviikkoa ♥

Anonyymi kirjoitti...

Olette ahkeroineet taas kovasti. Rauhallista ja lämminhenkistä jouluaikaa teille kaikille!

Maikku kirjoitti...

Jo oli mahottoman kauniita kuvia kaikki, ja pianhan on se Oikea Juhla, odotellaan...:)

ritva kirjoitti...

Ihania kuvia , täälläkin sataa lunta. Hyvää joulun odotusta.♥

sylvi kirjoitti...

Maikku ♥ kiitos paljon.
Joulu on jo viikon päästä

sylvi kirjoitti...

ritva♥ kiitos samoin Teille .

sylvi kirjoitti...

Anonyymi kiitos paljon.
Samoin Sinulle/Teille ♥lämminhenkistä joulua,( kuka sitten oletkaan.)♥

Sussi kirjoitti...

ihanat kuvat! Hyvää joulunaikaa!

Anneli A kirjoitti...

Teillä onkin ollut paljon mukavaa ohjelmaa tässä joulun alla. Musiikki on ollut isossa roolissa. Se on hienoa. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja läheisillesi!