perjantai 29. syyskuuta 2017

Retki Naturreservat Komosse.

 Aamulla soitin siskolleni ja pyysin että lähtevät kanssamme retkelle.
Suuntasimme Luonnonpuistoon, Komosse suolle.
Meiltä oli sinne noin 60 km.

 Tänne oli tehty uudet pitkospuut.
Ne ei olleet vielä ihan valmiit.
Pieni pätkä oli vielä vanhaa.

Tämä suo on 70 neliökilometriä laaja: korpea, erilaista maastoa, suota, vesistöä, metsää ja kiinteää maata.  Suon kupera muoto on yksi Euroopan parhaiten muodostuneista. Korkeimman ja matalamman ero on 25m.    

 Tässä matkaseurani.

Välillä on virtapaikkoja.

Karpaloita oli tänä vuonna täällä vähän.

 Tässä näkee suon korkeuseron.  
Vaikka on aukeeta kauas niin ei näy kauas kun suo nousee.


Tällä suolla on 3 järveä. Trehörningen, Elsabosjön ja
tämä  järvi on Björnsjö.


joka on Lilla Bjönön rannalla

Täällä on laavu.
Sytytimme nuotion 

ja paistoimme makkaroita ja söimme eväät.

Järven reunaa uskalsin kävellä pienen matkan.

 Tuolla takanani on taas pieni saari.

Kaunis järvi.

Suolla näin kauniita heinä tupsukoita.
Pitkospuiden päälle oli laitettu tällainen verkko ettei tule liukkaaksi.

Pitkä suora.





Puolukoita ei enää  ollut kuin muutamia.

Kaiken näköisiä känkkäränkköjä.

Tässä oli puitakin suolla
Suolilja on kauniin ruskeeta näin syksyllä.


Suomuori siellä kurkistelee.

Mihin lie hävisi?


ja täällä toinen suomuori
Metsässä on tällainen historiallinen kivi.
Tämän kiven alle oli kirkon hopeat piilotettu silloin kun Kustaa  Vaasa halusi valtiollistaa kaikki kirkon hopeat.

Näin kerrottaan.

Käväisimme vielä pois lähtiessä Trehörngin järvellä.

Oli hyvä retki-ilma. 
Mennessä oli pilvistä ja sitten aurinko tuli esille.
Kiitos  Helmille ja Antille mukavasta retki-seurasta.

Hyvää viikonloppua myös sinulle joka täällä käyt ja kiitos kun jätät myös kommentin.

11 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Voi miten kivoja kuvia retkeltänne. Tuolla olisi mahtava vaeltaa.

Saila kirjoitti...

Upeat maisemat, hieno luontokohde, onneksi suojeltu ja säästynyt. Kivaa, että saitte matkaseuraa, kun oli kiva retkeilysää.

Kirsti kirjoitti...

Upea luonnonkaunis retkikohde. Todella hienot kuvat Sylvi. Tuntui kuin olisi ollut itse mukana niitä katsellessa.. Ilmakin suosi ja seura oli sitä parasta mahdollista. Hyvää viikonloppua ja siunausta syksyysi.

sylvi kirjoitti...

Kruunu Vuokko kiitos. Olimme todella tyytyväisiä. Tuota sai paljon silmäruokaa, tietoa menneisyydestä, kuntoa, voimaa ja iloa elämään. Kaikkea hyvää.


Saila, Kiitos. Pitäisi käydä tuolla useimmin, sillä joka vuoden ajalla on seillä oma viehätyksensä.


Kirsti kiitos. Ensikerralla olemme luvanneet mennä tuonne keväällä. Silloin on luonto taas toisenlainen.
Samoin sinne teille siunausta .



Sussi kirjoitti...

kaunis paikka!

Päden paja kirjoitti...

Ihania kuvia ja niin kauniin näköistä maisemaa!!♥ Mukavia tuollaiset retket..mikään ei taida olla niin hyvää kuin nuotiomakkara luonnossa kävelyn päälle! Leppoisaa viikonloppua sinne♥

Irma kirjoitti...

On teillä hieno patikkaretki ollut minun mieleen tykkään kovasti suoalueista
oli ilo katsella kiitos kuvista :)

sylvi kirjoitti...

Sussi,♥, Pären paja♥, Irma♥ Kiitos paljon.
Kyllä tulla sai taas paljon voimaa. Tykkäämme vaeltaa luonnossa.

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Hello
I am delighted with your wonderful photos.
I admire the wonderful landscapes and beautiful lake.
Thank you that I could see it.
Greetings from Poland.
Lucja

sylvi kirjoitti...

Lucja-Maria kiitos paljon.♥

orvokki kirjoitti...

Ihana patikkareissu.