tiistai 8. maaliskuuta 2016

Lumen paljoutta Maaliskuun alkupuolella.

Ei näy lumen tulo loppuvan.
Nyt on satanut lunta jo monena päivänä.
Helmikuun lopulla näytti kuin kevät olisi tulossa, mutta nyt on toisin..

Joka päivä saa lunta luoda.

Ei nyt tehdä kuin pieni polku tielle.

Pensaat painuvat lumen paljoudesta.

Lähdin lenkille tänään ja sain Sulosenikin mukaan.

Ensin vähän matkaa tietä pitkin. Aura kävi eilen illalla mutta on satanut lisää lunta.

Sitten jatkoimme ihan umpihangessa suollepäin.
Sulo edellä ja minä perässä.

Minä sitten vuorostani tein jäljet alamäkeen.

Polvea myöten on melkein tällä suoralla  lunta. Kilometri ollaan nyt lampsisttu lumessa.

Toinen kilometri on jäljellä.

Onneksi loppumatkalla ja ylämäkeen on metsuri ajellut jeepillään niin  ei ole kovin paljon lunta.

Pyökeistä tippuu välillä lunta päälle.

Suloseni meni jeepin jälkiä loppumatkan, mutta minä kävelin metsän poikki lumessa. On niin kaunista.

Nuorissa Pyökeissä on vielä lehdet jäljellä.

Jaksettiin kävellä 2 ja puolikilometriä vaikka raskasta se on lumessa kävellä.

Sypressi on saanut valkosen vaipan ja matalakuusikko "linnunpesäkuuset" päällensä lunta.

Sokeritoppa kuuset on myös lumivaipan peitossa.
Suloseni sai lapioida polun talon taakse kun huomenna tulee sutari niin hänelle pitää olla tie auki että pääsee piipulle.
Saa nähdä milloin tämä kukkapenkki pääsee esille. Katolta tippuu koko ajan lisää lunta.

Näin paljon oli lunta eilen aamulla ja nyt on koko yön ja päivän satanut lisää.

Tällaista tälläkertaa täältä meiltä.

11 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Teillä on yhtä paljon lunta kuin meillä. Taitaa tulla myöhäinen kevät=(

sylvi kirjoitti...

Maarit, siltä näyttää.

ritva kirjoitti...

Onpa teille tullut paljon lunta,kaunistahan tuo maisema on kun on saanut lumipeitteen♥

sylvi kirjoitti...

Ritva, kyllä on niin valoisaa.  ♥ ♥

PiipeA kirjoitti...

Olittepa reippaita, kun umpihangessa kävelitte.
Täälläkin sataa lunta, joten vielä pääsen tänään kolan varteen.

Onnellista keskiviikkopäivää!

Pelaguu kirjoitti...

Se on hyvää hyötyliikuntaa ja liikuntaa muutenkin rämpiä umpihankessa. Hyvää reeniä jaloille kun tulee vähän vastusta. Hyvää loppuviikkoa!

sylvi kirjoitti...

Piipe Elch ♥ Kiitos ja
Pelaguu♥ kiitos.

Kruunuvuokko kirjoitti...

No onpa siellä teillä tosiaan (kuvienkin perusteella) paljon lunta.
Kunto taatusti nousee, kun rämpii lähes upihangessa.
Mukavaa ja toivottavasti vähälumisempaa viikon jatkoa.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Kruunu Vuokko ♥ ♥

Anonyymi kirjoitti...

No on teillä lunta! Toisaalta se on varmaan aika pehmeää ja sulaa nopeasti, kun aurinko vaan alkaa lämmittää. Hyvin jaksoitte kuntoilla umpihangessa!

sylvi kirjoitti...

riitanpuutarha, Tänään on aurinkoista, mutta yöllä oli taas pakkasta. ♥