torstai 10. marraskuuta 2011

Huseby Bruk. Joulumarkkinoilla.

Keskiviikko aamuna lähdimme  matkalle Husebyn Brukin  joulumarkkinoille. Matkan oli jäjestänyt meidän suomenkielisen seurakuntatyön diakoni Tuula Davidsson.
Tämä  Linna sijaitsee lähellä Växsjötä,  Alvestan kunnassa. 
Sinne oli matkaa meiltä 170 km.

Aamusta oli lämpö nollassa ja taivas oli näin kaunis.

Ajoimme omalla autolla kaupunkiin.

Nämä kuvat otin puolenkilometriä ajettuamme.
Kotimme on vasemmalla reunalla metsän keskellä.
Boråsista lähti bussi, jota ajoi Tuulan mies. Meitä lähti matkalle 50 henkeä.
Matkalla laulelimme kauneimmat joululaulu vihkosta.

Ja sopivin laulu juuri sille päivälle oli "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle"...sillä aurinko paistoi kuin kesällä.

Tässä sitten olemmekin jo perillä.
Tällainen pukki otti meidät vastaan.

Kävelinne kartanon pihalla ja tämä on ollut iso kartano,  nyt vain museona, ja joulumarkkina paikkana. Markkinakojut eivät olleet vielä auki kun tulimme sinne.

Väkeä kyllä oli jo paljon tulossa.

Taustalla rautatehtaan rakennus, sillä kartanossa tehtiin ennen myös rautaa.

Tässä oli joulupukille tehty paikka, mutta kun pukkia ei ollut vielä tullut niin muori siihen istahti.

Tämä tonttu vinkkasi silmällä että tulehan sinäkin kahville, kun toiset jo olivat siellä.

Kahvilan sisällä ihailin näitä vanhoja paperi tauluja,vai miksi niitä nyt kutsutaan.

Joulukuusta tässä ihmettelin, että miksi se on yösalaisin, Tilan puutteesta varmaan.

Tästä kaminasta olisin pitänyt jos olisivat vain sitä lämmittäneet.

Tässä yksi tonttu oli töissä kojussaan. olkipukkia tekemässä.

Näin paljon jo oli tehnyt. Kuusen oksista tehdyt koirat vai olikohan pukkeja, maksoivat 385 kr.

Täälläpä kilttiä koiria kun  eivät haukkuneet ollenkaan.

Johan sitä tuli nälkä.  Joulupuffee oli tilattu meidän porukalle. Tässä kylmäruoka. Silliä en ottanut.

Ja tässä lämmin ruoka. Eipä ollut suomalainen jouluruoka. Janssoninkiusausta, mutta ei porkkana ja lanttulaatikkoa.

Ruokapaikkana oli kartanon talli.

Nämä kaikki olivat meidän porukkaa.

Kyllähän taas jaksaa kierrellä katselemassa markkina tavaroita. Pukilla tässä oli paljon paketteja, mutta eipä vielä antanut minulle.
Kerroin hänelle että minun Suloseni  ja lapset sekä lapsenlapset ovat olleet kilttinä koko vuoden.  

Tästä ostin pyyheliinan hellanreunalle.

Tässä on todella kauniita enkeleitä.
Tonttuja oli ihan mahdottoman paljon joka kojussa,

Kartanon kasvihuoneessa kukki tämä kaunis ... nimeä en muista.

Tässä sitten on itse päätälo. Neiti ihminen asui tässä ja hänellä oli käytettävissään 20 huonetta.
Palvelusväki asui kellarikerroksessa. Nyt on museona ja kaikki on niinkuin oli silloin.
Kävimme opastetun kierroksen sisällä. Kylläpä siellä oli kaunista.
Paljon mielenkiintoista saimme kuulla kartanon historiasta.
Emme läheneet pois ennenkuin sytyttivät jouluvalaistuksen pihalle.

Vaikka oli arkipäivä niin täällä kävi paljon ihmisiä. 10 linja-autollista ja lisäksi pikkuautoilla.

Nyt oli oikea pukkikin tullut paikalle. Lapset saivat käydä pukin polvelle istumaan, ja niitähän vanhemmat kuvasivat.

Kaikki rakennukset olivat täynnä myyntikojuja ja pihallekin niitä riitti.
Paljon oli kaikkea myytävänä ja maistettavaa, joululeipää, -karmellejä -juustoja, -makkaroita, ym ym.jouluista, jopa  villisikaakin. Vaikka tämä sika ei syötäväksi kelvannut.
Tyytyväisinä ja jo väsyneenäkin  lähdimme kotimatkalle.
Tulipa pitkä päivä.
Tässä vain vähän mitä näimme, mutta jos olet kiinnostunut kartanon historiasta ja mitä siellä nykyään tehdään niin katso
Tästa  ja   tästä

15 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Pukin muori on nuorekas : )
Koirat upeita ja muutenkin paljon mielenkiintoisia asioita.

Sussi kirjoitti...

Mielenkiintoinen paikka! Oli todella kivaa olla mukana kuvien kautta:)

AAMU kirjoitti...

Onpas monipuolinen kuvasarja taas. Noita paperitauluja käytettiin kansakouluissa havaintomateriaaleina ennen telkkaria ja videoita.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiva oli päästä retkelle mukaan=)Kaunista siellä oli kyllä.Mutta niin oli kaunista taivastakin siellä ensimmäisissä kuvissa.

Mukavaa viikonloppua teille=)

SinikkaHelena kirjoitti...

Monipuolista tarjontaa markkinamatkallanne.
Noita ihania taivasvärejä katselin ja muistelin kuinka lapsena unelmoi tuon väristä mekkokangasta saavansa.
Monenlaista kädenkaunista tarjolla myyntipöydissä.
Minullakin tiedossa käsityömessumatka Tampereelle,varmaan sielläkin monenlaista ihailtavaa.
Taivaan Isän siunausta sinulle!

ritva kirjoitti...

Voi miten kaunis taivaanranta,olipa markkinoilla kaikkia kivaa,hyviä kuvia<3

A kirjoitti...

Olipa teillä mielenkiintoinen ja upea retki tuonne kartanoon.;))

Kiitos hyvistä kuvista ja kivasta tarinasta: kyllä sinä osaat, Sylvi!

Oikein hyvää ja nautinnollista Isänpäivää sinulle ja miehellesi<3

Suss o Kai kirjoitti...

Vilken härlig varm morgon himmel:) hoppas ni hade en bra dag :) ser så ut i alla fall kram suss

sylvi kirjoitti...

Mayi,♥
Sussi,♥
AAMU,♥
Pitsienkeli,♥
SinikkaHelena,♥
ritva,♥
Aili-mummo,♥
Suss 0 Kai♥
kiitos paljon teille ihanista kommenteistanne, ja oikein mukavaa viikonloppua.♥

Tuula kirjoitti...

Kauniit aamukuvat :) Voi kun joskus pääsisi tuollaisille markkinoille, hauskalta näyttää. Komeat tienoot kartanolla :)

Tuula kirjoitti...

Piti vielä laittaa että, lapsuudesta muistan hyvin nuo jouluiset "seinäpaperit". Äiti niitä aina Jouluna keittiön seinään laittoi ja 70-luvulla niitä oli vielä myynnissä ♥

Marge kirjoitti...

KIITOS! Oli todella ihanaa päästä mukaan, niin UPEITA kuvia!!!♥

Oikein ihanaa isänpäivää!:)

sylvi kirjoitti...

Tuula, niin meilläkin oli noita paperitaululuja kotona.
Oli hauska nähdä niitä tuolla.
Mukavaa Isänpäivän iltaa sinne teille!♥



Marge kiitos ,ommentista ja samoin sinne teille mukavaa Isänpäivän iltaa!♥

Seija Koistinen kirjoitti...

Oi kuinka kauniita kuvia olit laittanut. Niin kaunis taivaanranta, aivan ihana, ja nuo jouluvalot, ja kaikki kuvat... Kiitos näistä ihanista kuvista Sylvi-tätini <3

Anonyymi kirjoitti...

After getting more than 10000 visitors/day to my website I thought your sylvi-elmluonnossa.blogspot.com website also need unstoppable flow of traffic...

Use this BRAND NEW software and get all the traffic for your website you will ever need ...

= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com

In testing phase it generated 867,981 visitors and $540,340.

Then another $86,299.13 in 90 days to be exact. That's $958.88 a
day!!

And all it took was 10 minutes to set up and run.

But how does it work??

You just configure the system, click the mouse button a few
times, activate the software, copy and paste a few links and
you're done!!

Click the link BELOW as you're about to witness a software that
could be a MAJOR turning point to your success.

= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com