maanantai 25. heinäkuuta 2011

Päivä retki Fluxfallet.

Susanne  soitti eilen ja pyysi meitä lähtemään päiväretkelle katsomaan putousta jota olivat käyneet viimevuonna katsomasssa.
 Putouksen nimi on Fluxfallet. Se sijaitsee Mollan ja Odin välillä. Se on luonnonsuojelu aluetta.

Menimme ensin putouksen yläpuolelle.

Putousta ei uskaltanut ylhäältä alas katsoa sillä siinä olisi voinut käydä huonosti.
Sydän oli kurkussa kun Suloseni  meni reunalle ottamaan kuvaa järveltä.

Tämä on vielä yläjuoksua.


Kai siinä sandaaleilla taiteilee yläjuoksussa.

Tässä menemme alajuoksua katsomaan.

Vesi lensi jyrkänteeltä.

Ihan alas emme menneet sillä siellä oli toisia ruokailemassa

40 metriä jyrkkä putous.

Sitten lähdimme pyökkimetsään.
Siellä näimme tämän harvinainen kukan, Vetteros (suomalaista nimeä en tiedä).

Söimme eväämme, Lihapiirakoita, pullaa ja omenakakkua kahvin ja mehun kanssa.  Sitten jaksoimme  taas kävellä  metsässä.

Tämä pyökki on saanut kauniin turkin.
Pyökkimetsät eivät kasva pohjoisemmassa.
Tämä on luonnonsuojelualuetta.


(Nyt on minunkin parasta lähte etteivät jätä minua tänne.)
Oli oikein mukava retki. Kiitos susanne ja Kai.

Kotia ajaessa vettä oli taas ilmassa.
Käväisimme matkalla katsomassa jos löytyisi mustikoita, mutta eipä näkynyt.
Olen kutsunut johtokunnan jäseniä meille keskiviikoksi ja ajattelin tarjota heille mustikka kakkua.
No kotana sitten Suloseni lähti vielä katsomaan jospa löytäisi kakkumustikat.  Minä keräsin mustiaviinimarjoja ämpärillisen ja tein niitä mehua.
Löysihän se Suloseni mustikoita kakkuun ja ja sain vielä keittettyä 2 kiloa hilloksi.
<>
Olipa päivälle  huvia ja hyötyä.
><
Nyt ei muuta kuin hyvää yötä Jeesus myötä.!!

Tämä tyttö lähtee nukkumaan.

13 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Vilka fina bilder du tog :) riktigt konstnärliga. Tack för idag det var riktigt trevligt Kram Suss

mummeli kirjoitti...

Kauniit maisemat olette katsastaneet. Tuo putous on hieno. Ja tuo yksinäinen kukka keskella roskien ei kun lehtien, ihmeellisen näköinen.
Hyvää viikkoa!

Sussi kirjoitti...

Onpa kaunis paikka! Ja ilahduttaa kuulla, että paikka on suojeltu:)

Erikoinen kukka taitaa olla suomeksi mäntykukka, jos en ihan väärin muista.

Sirpa kirjoitti...

Hieno putous ja kaunis pyökkimetsä.
Pyökillä on hauska turkki.
Aurinkoista heinäkuun viimeistä
viikkoa!

sylvi kirjoitti...

sus o Kai kiitos ja kiitos seurasta.
Kram.♥

mummeli, kiitos.
se kukka on suomeksi Mäntykukka ja tässä se kasvaa pyökkilehtien välissä.
Pyokin lehdet ottava onta vuotta ennenkuin mätänevät.
Kiitos samoin hyää viikkoa!♥



Sussi kiitos tiedosta,♥
se on mäntykukka suomeksi, kollasin sen.
Kiva kun sanoit.


Sirpa kiitos!♥
Kiitos samoin sinne aurinkoista viikkoa.
Täällä kyllä tarvitaankin kaiken sateen jälkeen sillä.
olisi paljon marjojen keräämistä.

Kata kirjoitti...

Sylvi rakas tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus.Melkein kun olisi ollut siä mukana;)

Putous on tosi jyrkkä,mutta niin kaunis.Kuten koko-alue.Siunausta sinulle ja rakkaallesi♥

A kirjoitti...

Hieno postaus jälleen, Sylvi!

Paljon kiitoksia näistä komeista maisemista:))

Kyllä te olette ahkeria, mutta ehditte välillä piipahtaa luonnon nähtävyyksiä katselemassa...

Unelma kirjoitti...

Ihastuttava retki huimille putouksille. Luonnonihmeitä on aina mukava katsella ja hämmästellä.
Minäkin näin aamulla mäntykukkia täällä uimaretkelläni, niiltä kukilta puuttuu kokonaan lehtivihreä.

sylvi kirjoitti...

Kata ystävä, kiitos kommentista.
Kiva kun tykkäsit seurata kivien myötä.
Runsasta siunausta myös sinun elämääsi rakas ystävä Kata.♥



Aili- mummo suuret kiitokset ihanista kommenteista.
Askeruus on ilomme!
Mukavaa päivää sinulle!♥



Unelma, kiitos!♥
Luonto on ihmeellinen.
Se ei taidakaan olla siellä niin erikoinen, vai?.
Täällä sitä harvemmin näkee ja on vähän erikoisen näköinen.
Mukavaa päivää sinulle!

ritva kirjoitti...

Tosi upea retki,pyökkipuulla hieno turkki<3

AAMU kirjoitti...

Olettepa taas kerran monet ihmeet nähneet. Itse putous on vaikuttava, "tihkuinen".

kaisu marjatta kirjoitti...

olipas kiva retki.. taitas olla talvella hyvä jäämäki tuo putousrinne.. ihme että ei ole kairannut kalliota enempi..hienot kuvat sait..

sylvi kirjoitti...

ritva, kiitos!♥
Joo, kivasti oli pyökillä turkki päällä.

AAMU,Kiitos♥
Oli vaikuttava ja pelottava ylhäällä olla.
Hui jos liukastuisi.


Aikathrine, kiitos!
Sanottii juuri että pitäisi mennä käymään siellä talvella.