torstai 15. syyskuuta 2016

Kurpitsasta

Kurpitsasta teimme palasia ja  paistoimme.


Laitoimme myös pakasteeseen palasina,

Nämä jatimme, että lapset saavat tehdä lyhtyjä.


Keitimme myös ja survoimme ja sitten pakasteeseen mistä talvella voi tehdä vähän kaikkea hyvää.
em. soppaa, jälkiruokaa, kakkua ym. ym

15 purkkia sipuli-kurpitsa lisäkettä.

Meillä itsellämme on vielä monta kurpitsaa kasvamassa,
Yhden kurpitsan viemme arpajaisiin pyhän Evankeliumijuhlille.

Tällaista tänään.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Lapsenlapsenlapset iloitsevat syksyn sadosta.

Tytöntyttö Rebecka on kasvattanut juurikasveja ja kurpitsaa.
Hän on saanut mahtavan sadon. 
Tuli meille kurpitsaa ja punajuuria laittamaan säilöön.Tytöt oli mukana ja heillä oli hauskaa.
Näin monta kurpitsaa oli saanut kasvatetuksi.

Punajuuret ja porkkanat olivat todella isoja.
Tytöt niitä nauraen näyttelevät.

Ilolla Stella näyttää punajuurta.

Kohta Rebecka- mamma keittää ne ja laittaa purkkeihin säilöön.

Hih hii

"Olen piiritetty."

"Minähän haluan leikkiä täillä".


On näillä kokoa


Mummi saa auttaa mamma, että osaa laittaa oikein säilöön.
Talvella sitten maistuu meille.

Wiljam serkku tuli ihailemaan kurpitsaa.

On tuo Rebecka hyvä kasvattaja.
Isommat porkkanat ja punajuuret mitä meidän.

Hyviä satoja kaikille teille ystävät, täällä Blogissa, mitä sitten kasvatattekaan.
Kiitos ihanista lohduttavista kommenteistanne.  

torstai 8. syyskuuta 2016

Vastoinkäymiset.

Enpä ole blogia päivitellyt niinkuin ennen.

Kesäkuussa ukkonen vei tietokoneeni.
Heinäkuussa siskoni yllättäin sairastui ja kuoli.
Syyskuussa siskoni hautajaisten jälkeen poikamme vaimon 
 veli sai aivoverenvuodon ja on tajuttomana 3v. jälkeen edelleen.
Nyt saisi jo vastoinkäymiset riittää, mutta sitähän emme itse määrää.

 Katkero
Elämä jatkuu. Lapset ja lapsenlapset perheineen kuitenkin antavat iloa elämään.

Luonto kutsuu. Olemme sienestäneet kovasti.
Reily 4v. ja Stella 3v, ovat innokkaita sienestäjiä. 

Sade  ja aurinko ovat vuorotelleet jonkun aikaa joka päivä.
Tällä viikolla on ollut tosi lämmintä.

Kesältä tuntuu.

Toivottavasti vielä pitkään.
Perhosia on lennellyt paljon

Syysanemone on kasvanut korkeaksi.

Olen tosi tyytymätön uuteen omenaan. (Macciin)
Rupesin tekemään radio-ohjelmaa mutta eihän tämä halua ollenkaan niinkuin entinen.
Eilen meinasin jo hermostua kun koko päivän työn olin saanut tehtyä yhdelle kaistalle audacityyn ja sitten olisi pitänyt siirtää kirjastoon, mutta eipä kone suostunut.
Soitimme macin suportille, mutta hänpä ei osannutkaan auttaa.
Onneksi Suloseni ei antanut periksi, niin sain siirrettyä ohjelman kirjastoon ja lähetettyä studioon.

Kärhö on kiivennyt korkeslle
On vielä paljon oppimista tuon koneen kanssa.
Puheeni kaikuu kuin luolassa.

Motzart ruusu.Motzartin surulliset laulut saavat nyt vaihtua iloisemmiksi.

Punalehtiruusun marjoja on paljon.
ja musta vaihtua punaiseksi

Purppurapunalatva, hämärässä kuvattu.
Hämärä, valoisammaksi.

Syyshortensia ja purppuraheisi angervo.

Viikon päästä on syksyn Evankeliumijuhlat.

Hanhikki
Suomesta saamme vieraaksi Teemu Haatajan ja Inkeristä Vladimir
Batuhtin.

Syntymäpäivä juhlia tässä kuussa on monta. Veljeni täytti eilen 80v. (Valitettavasti siskoni ei kerennyt.). Pojanpoika 8v. Tytön mies 50v. Rebecka 26v.,  Ritva- ja Lempi-siskollakin on synttärit.

Konnanyrtti
Nämä ensimmäiset kuvat olen ottanut eilen illalla ja ovat vähän hämäriä
tänään kuvasin seuraavat kukat.

Kärhö

Daaliat

syysanemone

Salkoruusu

Kiinan jalo angervo

Syysleimut viimeisillään


Jackmanii ja komiamaksakukka


Anteeksi marisemiseni.
Kyllä kaikki muuttuu taas paremmaksi.

Iloisia päiviä teille kaikille ja
mukavaa loppuviikkoa 

torstai 25. elokuuta 2016

Sanni-siskoni on nyt Paavonsa luona.


Perjantaina saatoimme Sanni-siskomme haudan lepoon..

"Ihmisen lähtö on kuin laivan, jolle satamasta vilkutetaan kyynelsilmin: 
”Tuolla se menee..." 
Vastarannalla odottaja ilahtuu ja vilkuttaa: 

"Tuoltahan se jo tulee!" 
(Juhani Kalmanlehto) 
Tytön tyttömme Katri teki tämän kauniin sydän-seppeleen.

Me 9 Sannin sisarusta saatoimme laulun myötä rakkaan siskomme. " Taivas on uskoni määrä..."

Reino veli lauloi. Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi...
Hyvin kauniin puheen myötä pastori Väinö Liimatainen ja Jörgen Röllgårh siunasivat siskoni haudan lepoon.
 


Reino-veli ja pojat poikineen kantoivat äitinsä hautaan.



Hauta on peitetty. Kauniit kukkaset koristavat hautaa. Siellä on nyt poikien äiti ja isä ylösnousemusta odottamassa.
Kuitenkin surun keskellä, on lohdutus että kerran taas tavataan siskomme.
Tyttäremme tyttöineen ja lapsenlapsensa kanssa tätinsä haudalla.  Reilykin sai olla  ensimmäistä kertaa hautajaisissa.
Mietteliäänä nojaa hautakiveen. "Sinne laskettiin Sanni-täti."
( kotona sitten kertoi pikkusiskolleen hautajaisista)
Lämminhenkisen muistotilaisuuden jälkeen sisarukset kokoonnuimme meille.
Sumuisen aamupäivän jälkeen aurinko paistoi ja ilta oli kesäinen.
Sanni-siskomme on poissa mutta elämä jatkuu.

Kiitos Sannin pojille hyvästä  muistotilaisuudesta. 

 Taivaan Isä siunatkoon ja antakoon voimia pojille ja heidän perheelle sekä meille kaikille sureville.