lauantai 20. huhtikuuta 2013

10 kuvaa ikkunasta kesään.

19 päivä joka kuukausi, heinäkuusta lähtien.
Tässä siis eilen otettuja. Yläkerran ikkunasta.
Kevät on todella myöhäisessä.



Otin nämä aika myöhään illansuussa.
Oli pilvistä ja kuvat eivät tulleet oikein hyviä..

Lumet ovat sulaneet.
Ei vielä kovinkaan vihreää.



Nämä pohjoiseen päin.

Keittiön ikkunasta.
Piha on vielä siivoamatta kun ollaan oltu 11 päivää reissussa.
Lintujen syöttämin on lopetettu.


Alakerran ikkunasta etelään.
Leikattu pyökki ei ole vielä tiputtanut lehtiään.
Tiputtaa vasta kun uudet lehdet puhkeavat..



Samasta ikkunasta toiseen suuntaan.

Krookukset kukkivat.

ja Unkarin vuokot.


Lumikellot ovat jo kukkineet kauan.
Kuten sinivuokot ja Talventähdet.

Jouluruusut vasta nyt, sillä en ole niitä peittänyt ollenkaan ja kun luntakaan ei ollut paljoa niin pakkanen hidastutti niiden kukkimista.


Valkoinen jouluruusu on aukaissut kukkansa ja paljon on nuppuja tulossa.

Kasvihuoneessa persikkapuu kukkii.

Onnenpensas kukkii maljakossa.

Tomatin taimia olemme saaneet nostaa yöksi sisälle.
Pakkasta oli 1 aste viime yönäkin.

Zinniat ovat hyvin kasvaneet. Niitäkin saamme ottaa yöksi sisälle.
Pelarkoonia olivat verannalla koko ajan kun olimme matkoilla, eivät kuitenkaan paleltuneet vaikka oli ulkona 6 astetta pakkasta yönaikana.
Hyvin olivat kaikki taimet säilyneet meidän poissa ollessamme.
Kiitos siitä Gunillalle, Meerille ja Arvolle.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Matkaan lähtö 8/4-13.. Ensimmäinen päivä. Dalsjöforssista Kasseliin.

Laitan tänne vielä lähdöstä ja kahdesta ensimmäisestä päivästä, kun meillä ei ollut nettiyhteyttä ensimmäisissä hotelleissa niin en voinut postata.

Nyt alkoi matka keski-Eurooppaan.
Lähtö Dalsjöforsista, maanantaina 8/4 kello  8.00. 
Lämpöä oli +4c. 
Hallannin harjulla 10.30. olikin jo kahvi aika ja auton tankkaus.



Malmösta ajoimme  Öresundsbron  yli Tanskaan.
Siltamaksu oli 45€.

Tuolla näkyy jo Kööpenhamina.
Sitten ajo yli Tanskan.  
Tulimme Rödbyn satamaan noin 13.30.
Laivalla yli Saksanpuolelle josta velottivat 76 €.

Pellot saksan puolella olivat kuin tulessa.

Oli ihmeellisen näköistä kun höyry nousi pelloista.
Mistä tämä johtui en tiedä.

Moottoritietä ajamme koko matkan Kasseliin,
että kerkiämme perille illaksi ensimmäiseen yöpymispaikkaan.


Matka Kesseliin meni hyvin, ilman kommelluksia, 11 tuntia. Loppumatka oli hiukan väsyttävä, mutta ei ihmekään kun matkaa tuli noin 1000 kilometriä.  Kelit ovat olleet hyvät koko tämän ensimmäisen päivän, kuivat tiet ja melkein koko ajan aurinkoista. Yövyimme Ibis hotellissa.
Nyt on aika lähteä nukkumaan, että jaksetaan aamulla herätä ja jatkaa matkaa. Kiitos Isä tästä päivästä.



Kuva Ibishotellin ikkunasta aamulla.
Päivä 2.  9/4 tistai.
Herätys 6.30. Ulkona on pilvistä ja sataakin vähän. Syömme aamiaisen ja sitten jatkamme matkaa kohti Salzburgia. Aamiainen oli hyvä, että kyllä nyt jaksaa istua autossa muutaman tunnin.
Siitä seuraavassa postauksessa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Lyybekistä kotia.

Lyybekissä emme enää kierrelleet koska viime keväänä  siellä kävelimme ja laitoin myös kuvia silloin tänne  blogiini.

Tämä kuva on otettu illalla hotellin ikkunasta n. klo 20.
ja tämä yöllä, ravintola  pyramiini.

18/4-13. torstai matkapäivä 11.
Matka Lyybekistä kotiin alkoi aamiaisen jälkeen klo. 9.30.
Matkaa on kotiin. 600 km.
Lämpöä on 16c.
 Auto keinui kummasti. Mauno ihmetteli että onko renkaissa jotain vikaa. Sitten huomattiin että puut huojuivat, siis tuuli heitteli autoa.
Suuntana ensin Puttgardenin satama ja laivalla Tanskaan, Rödbyhavniin. Laiva ei kuitenkaan kovasti heilunut.
Nyt sitten Kööpenhaminassa 4km. tunneli ja sitten pitkälle sillalle.

Ei kuitenkaan niin kovasti tuullut kun siltaa eivät olleet sulkeneet. Päästiin ajamaan yli Juutinrauman ruotsin puolelle Malmöön. 

Kahvit juotiin Hallansåsissa, sitten ei ollutkaan kuin 200km matkaa kotia.

Ihana oli tulla kotia. Koti oli ihan samlla paikalla kuin lähtiessä.
Noomi ja Mauno jäivät yöksi meille ja aamulla jatkavat matkaa Eskilstunaan ja sieltä huomenna laivalla suomeen.

Maunolle ja Noomille tuhannet kiitokset kun otitte meidät mukaan tähän valtavan rikkaaseen elämysmatkaan.
Ilman teitä emme tätä matkaa olisi tehneet.
Turvallisesti toitte meidät myös kotia.

Hyvää kotimatkaa Maunolle ja Noomille!
Enkelit olkoon kanssanne.

Niin olivat Enkelit myös mukanamme koko Eurooppa kierroksella.
Siitä tuhannet kiitokset Taivaan Isälle!  


Kiitos myös teille jotka jaksoitte matkaamme seurata,
ja vielä kommentoidakin.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Celle ja sieltä Lyybeckiin.


Matkapäivistä 10:nes. on 17/4 keskiviikko. Taas on yö nukuttu, ladattu pattereita ja aamiainen odottaa.Sen jälkeen sitä taas jaksaa seuraavan etapin, jonka päämäärä on Lyybecki. Ehkä käymme jossakin matkan varrella katsomassa jotakin nähtävyyksiä

Kello on 9.15. 
Ilma on mitä parhain, Aurinko paistaa ja on lämmintä 18 astetta. 

Nyt lähdemme liikkeelle kohti Celleä, joka on Saksan kaunein kaupunki,  kuuleman mukaan. 
 Kaupungista on ensimmäiset jäännökset löydetty 900 luvulta. Uudelleen rakennettu 1500 luvulla. 

 Torikauppa oli käynnissä.

 Tässä kaunis kerjäläinen.

Suudelma käteen ja sitten annoimme hänelle vähän euroja.

Kaunis  raatihuone joen takana.

Kaunis kirkko joss kävimme myös sisällä.

 Joidenkin talojen seinissä oli kirjoituksia latinaksi ja vuosilukuja 1600 luvulta. 




Ostin täältä Samuelille ja Antonille paidat.

 Oli oikein ihana päivä kävellä täällä.
Lämpöä oli 20.c.


Kahviloita oli kadulla ja myyntikojuja kauppojen ulkopuolella.


Sitten oli aika jatkaa matkaa vaikka olisi täällä ollut paljonkin katsomista.
 Hampurin liepeillä pelkäsimme joutuvamme ruuhkaan, mutta ihan seisomaruuhkaa ei ole vielä ainakaan ollut.  Saavummekin Lyybekkiin, joka on tämän päivän määränpää. Nordic hotellille 5:den maissa, Tällä kertaa hotelli löytyi heti, se oli ihan kadun varressa. 
 Huone on täässäkin paikassa hyvä, iso ja siisti.
Hotellissa on ravintola, ettei tarvitse lähteä ruokapaikkaa etsimään.

 Suloseni kirjoittaa muistiinpanoja.

 Taisi olla kallein hotelli.

 Tältä näytti kun katsoin ikkunasta ulos.

Huoneemme on 5 kerroksessa.
Tässä lataan näitä kuvia teille nähtäväksi.

Tällaisen annoksen söin melkein kokonaan.

Viimeinen ateria.
(Oi, ei)

 Niin,  meinaan täällä Saksan puolella.
Hyvässä seurassa se maistuikin.
Nyt on taas aika sanoa matkakumppaneillemme kiitokset tästä päivästä ja hyvää yötä.
Taivaan Isälle  kiitos varjeluksesta.
Rakkaat lapsemme, ikävä on jo te
itä. 
Huomenna tulemme kotia.
Halaukset.

 Teille kaikille jotka täällä vierailette oikein ihanaa  Torstaipäivää.