maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vähän kaikkea ilmassa ja maassa sekä uunissa.


Mitä meinaa nämä miehet tehdä kun noin korkealla ilmassa ovat?
Ei kai vaan hypätä.

Mitäs luulet?
Ai, eihän nyt sentään.
Katon korjaus on tekeillä.

Varo nyt Suloseni kun tikapuilla seisot, ettet  putoa.
Mummi lähdetään mammn luokse niin sun ei tarvi pelätä:
Sanoo Rebecka

Ja niin tehtiin.
Meidät vietiin heti kasvihuoneen avajaisiin.
Olipa Susanne laittanut kasvihuoneen kauniiksi.
Kauniin kesähatun oli kasvihuone saanut.

Pikkuprinsessa istui maassa ja keräili kiviä koreihin, sekä laittoi hiekkaa ja multaa ruukkuihin.
Oi taisi multaa ja hiekkaa tulla vähän päähän ja silmiinkin.
 Kun pyyhkäsin kädellä suutani ja silmiä  niin  heti ovat viemässä pesulle:

Olen varmaan kauhean näköinen kun kuvia ottavat:.miettii prinsessa.


Täällä olikin koko perhe koolla.

Prinsessalla oli hauskaa kun oli monta juoksuttajaa.
Kyllä mosteri ja morbror  tykkäsivät leikkiä
Prinsessa jäi mormorin luokse yöksi.

Rebekalla näytti olevan vaikeuksia jättää.
Sellaisia ne äidit ovat.
Ei ole montaa kertaa ollut erossa prinsessastaan.

Me Rebeckan kanssa lähdimme sitten katsomaan miten oli miehet saaneet kattoa laitettua.
Ei tullut valmiiksi vaan seuraavana päivänä piti jatkaa.

Hyvin oli yö mennyt niin Reilyllä kuin Rebeckalla, mutta mormori oli seuraavana päivänä ihan loppuun ajettu. Ei ollut saanut nukuttua niin kuin tavallisesti puoleenpäivään.
 Reily oli herättänyt jo kuudelta.
 Mielellään toi jo lapsen kotia.

se siitä.

Mitä minä tänään tein.
Paistoin rahkapiirakkaa.
Kadella isolla pellillä.
Toiseen  laitoin puolet omenahilloa.

Suloseni ei syö rahkapiirakkaa.
Syötkö sinä?

Mitävarten sitten paistoinkaan näin paljon.
No huomenna tästä ohi ajavat  Irma-sisko miehensä kanssa ja  pikku-veli Reino.

Lupasivat käväistä kahvilla ennekuin jatkavat Nödingeen iso-veljen luokse.

Tulevat sitten meille muutaman päivän päästä.

Kovasti jo odottelen heitä.
Leivoin myös  sämpylöitä ja pullaa sekä limppua.
Kakkuja vielä täytyy leipoa.
Kun tulevat meille niin sitten vain seurustelen heidän kanssa.
Otan vain valmista pakasteesta.
No kyllä ruokaa tietysti teemme heille Suloseni kanssa.

Nyt vain toivotan heille Enkeleitä matkalle!

Ja teille myös viihtyisiä kesäpäiviä kaikille  jotka täällä vierailette.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Muutama eilen otettuja.

Eilisen päivän vietimme ihan vain pihallamme.
Nauttien kukkasista.
Kuvia tuli taas otettua paljon, mutta en väsytä teitä niillä ja tänne laitan vain  muutaman.

Arovuokko,

Pikku Orvokki

Voiko kauniimpaa väriä olla Akleijassa.
Niitä meillä on monenvärisiä mutta nyt laitan esille tämä kauniin sininen

Kerrie teki vain muutaman kukan,

Kerrottu tillipioni on viimein aukaissut kukkansa.

Näillä kukilla toivotan teille hyvää päivänjatkoa.

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Koulunpäättäjäisiä. Studenttipäivä.

Tänään oli Samuelilla 1 luokan päättäjäiset ja
 Rikardin studenttipäivä.

Vanhempia, isovanhempia, veljiä, siskoja, ja muita läheisiä odottamassa lapsiaan kirkon edessä.

Jo taitaavat tulla kun kuuluu rumpujen lyönnit.
                                        
Rumpujen tahdittamana sieltä tullaan.


                            Ruotsin lippua kantaen.
Fristadin kirkossa saivat pitää päättäjäiset.
Ensin laulettiin kaikki yhdessä. "Den blomstertid nu kommer"
Sitten pappi toivotti tervetulleeksi. Rukousta ei saanut pitää.
 Muuten eivät olisi saaneet päättäjäisiä kirkossa pitää. Näin on uudessa koululaissa päätetty.
(Siis lapsilta on raamatun sana evätty koululaissa. Minusta se on väärin.)
Sitten 0-3 luokkalaiset lauloivat.
Löydätkö Samuelin?

6:des luokkalaiset saivat valonkynttilät ja stipendit.
He lauloivat oman tekemänsä laulun opettajalleen.
Fristad on kuuluisa musiikkitaidostaan.
Sitten musiikin tahdissa käveltiin ulos.
Tämä oli siis Fristadin Gulaskolanin  0-6 luokkalaisten koulunpäättäjäiset.
Luokittain kokoonnuttiin ulos. Tässä ensiluokkalaiset.
Samuelin luokka
Samuel sai ojentaa frökenille paketin.

Sitten halattiin Frökenit.

Nyt sai vanhemmat onnitella. Pikkuveljellä olikin kiire alas veljeään 
halaamaan. Voi kun saikin Samuel todella ihanan halauksen.
Tässä mummi ojensi kielokimpun ja onnitteli.
Juhlat jatkuivat sitten Samuelin kotona.
Tervetulomaljat tarjoaa Samuel.

Samuel oli koristanut täytekakun Elsborgin
(Boråsin jalkapallolagin) väreillä.
Oli aurinkoinen päivä.
Lämmintä 22, mutta kylmä tuuli.
Nyt alkoi pojilla kesäloma. Ei muutaa kuin jalkapallo esille ja potkimaan.

Vielä, kiitos paljon Samuelille ja hänen vanhemmilleen ihanasta juhlasta.
Boråsissa oli samaan aikaan  Rikardilla juhlat.
 Sinne emme me  kerenneet kun oli samaan aikaan.
Tuntuu kuin vasta olisimme olleet Rikun 1 luokan päättäjäisissä ja nyt hän on käynyt koulunsa läpi.

Aika vierii ja ei aikaakaan kun Samuel on studentti hattu päässä.

Paljon onnea ja runsasta Jumalan siunausta Rikun ja Samuelin elämään, jatkossakin.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kuljeskelen pihallamme.

Syreenipensaat tuoksuvat


sekä pihlajat

Hevoskastanjassa on tuhansia kukkia ja pörinä kuuluu kun olen puun alla.
Kukat kuin kynttilöitä.

Valaisevat koko pihan

Myös keltaiset Zinniat aukaisevat kukkansa.

Kevätkatkero. Vasta ensimmäinen kukka auki.


Lisää kuvateksti

Lewisia myös kukassa.

sekä Siperianunikko

Tässä nyt vähän kaikkea. Akleijoja, Sammalleimuja, Lemmekkejä Kylmänkukkia, Lewisia, astilpejä kevätlinnunherne ym..



Punainen rodo aukaisee kukkansa.
Azaleat ovat kärsineet talvesta.  Punainen kuoli mutta tämä keltanen säilyi,
Vuorirevonpapu kukkiin kellarin edessä.

Olvonpensas kukassa

Pionit alkaa kaukeamaan toinen toisensa jälkeen

Akleijoja myös  monen värisiä. Tässä korkea sinivalkea.


Tämä karvaturrianien aukaisee kohta kukkansa.

Tämmöistä pihakierrokselta tänään.

Eilen vietimme Inkerikerhon kevätjuhlia.
Siellä menikin koko päivä.
Oli oikein hyvin onnistuneet.

Tänään Carolissa jumalanpalvelus jonka Suloseni toimitti. Lauloimme kahdestaan kaksi kastelaulua. Teemana  oli kasteemme.

Oikein aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille Blogissa vieraileville!

Ingermanländare firade i Borås. Mariat tässä kuvassa laulamme. Oi kuin Hellästi rakastaa Jeesus sinua.