Ilmat on taas olleet vaihtelevat.
Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä.
Aamusta verannan ikkuna oli täynnä jäätähtiä. |
Taivas oli pilvetön. Yöllä täysikuu minua valvotti. |
Tiet ovat kuitenkin liukkaita. |
Mikäs oli kurrejen auringon paisteesa syödä. |
Kummasti on turkki vaalentunut. |
Eilen käväisimme kaupungilla ja bussitorilla tapsimme tuttuja, |
Olivat käyneet syömässä McDonald's:sa ja nyt olivat menossa Teatteriin Ronja Ryövärin tyttöä katsomaan. |
Tänään me ollaan otettu ihan lunkisti. Käytiin vain pieni lenkki, mutta kun vettä on satanut niin tiet olivat todella liukkaita. Meinaspa Suloseni heittää kuperkeikkaa. Ulkona no niiiiiiiin sumuista. |
Mutta sisällä Amaryllikset kukkivat täydesti. |
Osa Tytöltä saama hedelmäkorin sisältö oli vielä avaamatta. Paljon on tullut syötyä kaikkea hyvää. |
Jouluista on vielä sisällä. Olen todella tyytyväinen minijältä saamaani jouluverhoihin.♥ |
Tänään piti jo syödä vähän kevyempää. Niinpä keitinkin kurpitsasoppaa, sillä minulla oli pakasteessa kurpitsaa.
Hyvin tuo maistui.
Nyt kuuluu vain kuorsaus soffalta. ZZZZ
Huomenna sitten mennään kirkkoon, sillä Sulosellani on vuoro pitää Jumalanpalvelus.
Kirkon jälkeen on lähetyskahvit jonne Aulikki on paistanut
jotain hyvää.
Tervetuloa läheltä ja kaukaa.
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut hyvä joulu.
Mukavia vuoden viimisiä päiviä, toivottelen täältä meiltä.♥
14 kommenttia:
Ihania kuvia.Hyvää vuoden viimeistä viikonloppua ♥♥
Kauniita kuvia :) Täälläkin oli tänään kovin sumuista ja meillä mittarissa -20, meillä on aina enemmän kun tuolla parinkymmenen kilometrin päässä jonne Mies menisi pilkille mutta kun pakkanen vaan paukkuu :) Nyt taas pakkanen hellittänyt -10 huippeille. Kauniit nuo verhosi kyllä ovatkin :)
kauniit on nuo verhot! Oikein kivasti sopivatkin ikkunaasi.
Ja kuniita on kaikki kuvasi, kurre on mukava veitikka ja ruoka kelpaa.
Hyviä näitä viimeisiä päiviä, kohta jo viimeisiä tunteja.
Ritva, kiitos!♥
Tuula, Kiitos!♥
Ompas teillä pakkasta. Täällä ei pilkille ole asiaa.
Tänää oli+3.5c.
Ensimmäistä kertaa meillä on valkoiset jouluverhot ja kumma kyllä niistä pidän.
mummeli, kiitos!♥
kurreja on kiva kuvata. linnut ihan rohkeasti syövät kurrejen kanssa, mutta vaikea saada niitä yhtäaikaa kuvaan kun ovat kurreja arempia.
Kiitos samoin sinne!♥
Nyt kannattaa pitää tasapainostaan huolta, sillä liukkaus vaanii lumen alla.
Sylvi, ihanan joulun olette viettäneet, ja rakkaitanne tavanneet ja muistaneet!<3 Kiitos kuluneesta vuodesta! Olen siihen tyytyväinen, vaikka mutkia ja vaikeuksia on ollut riittävästi!
Oikein hyvää uuden vuoden 2013 alkua ja jatkoa sinulle ja suvullesi, Sylvi-ystäväni!<3333
Kauniita kaikki kuvat ja jouluverhot ovat kyllä ihanat.
Liukkautta on syytä kyllä varoa, kovin näyttävät tiet jäisiltä kulkea.
Täällä oli mitä kaunein talvipäivä ja pakkanenkin mukavassa 10 asteessa!
Onnellista Uutta Vuotta sinulle ja läheisillesi!
pekka paiva, näin on, vaara vaanii lumen alla. Hangessa on parempi kulkea kuin tiellä.
Aili-mummo, kiitos paljon sinulle näistä kaikista vuoden kannustavista kommenteistasi.
On ollut ilo seurata sinun blogiasi ja hyvin olet voittanut vaikeudet.
Kiitos samoin sinulle ja suvullesi Hyvää ja siunausrikasta vuotta 2013. ♥ ♥
Minttuli, kiitos!
Teillä näyttääkin olevan ihan postikorttimaiseat. Kävin niitä ihailemassa.
Vähän liian aikaisin tuöi tänne lämmintä. Pikku pakkasilmat on paljon paremmat.
Kiitos samoin sinne teille Onnelista Uutta Vuotta'♥
Så härliga bilder från Kanåsen och vilken söt ekorre :) fina bilder från stan och Teatern var jätte bra :) hoppas barnen tyckte det oxå. Kram Suss
Kauniita ovat kaikki kuvat ihnan näköiset verhot, ikkunalla kukkaset ovat niin hyvän näköiset Hyvää viikon loppua
Suss o Kai kiitos.
Kiva jos tykkäsivät Ronjasta.
Halit! ♥ ♥
Irma, kiitos paljon!♥
Mukavaa vuoden vaihdetta!
Kivat kuvat:)
Sussi, kiitos paljon
ja samoin sinulle mukavaa vuodenvaihdetta.
Lähetä kommentti