sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Iris ja Kärhö kukassa.

Helluntai vierähti nopeasti. 
Vettä satoi ja oli viileämpää.
Aamusta sateessa tein kuitenkin lenkin.
Ei ollenkaan tuntunut Helluntaita, 
kun emme edes Messussa laulaneet kuorona.

Kasvihuoneen takana kukkii Iirikset,

Eikös ole mystinen kuva.
Mitä oikein kukan takana tapahtuu ??

Kaikki kukat eivät ole auenneet.

Taustalla näkyy juhannusruusut ja Akleijoja 

Akleijat kukkii sovussa Iiristen välissäkin


Talon seinustaa vasten kukkii tämä Nelly  Moser kärhö
Siinä on paljon kukkia ja nuppuja.

Nyt on alettava pakkaamaan Suomen reissua varten.
Mitä ottaa mukaan.
Se on aina vaikeeta kun ei tiedä ilmoista etukäteen.
Hauska on tavata siskoja ja sukulaisia.
On 70v. juhlat Karhulassa, sitten käydään myös Lahdessa ja sieltä ajetaan Poriin, Evankeliumijuhlille.
Että tällaista mukavaa on tiedossa tällä viikolla.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille jotka täällä piipahdatte ja kiitos  kaikista kommenteistanne.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Ruusupensaat.

Nyt kukkii ensimmäiset ruusupensaat. 
Brahehus-ruusu, suviruusu, Juhannusruusu ja Torniolaaksonruusut.
Tätä kutsun Brahehus-ruusuksi kun otimme siemeniä  ruusupensaasta Brahehusin parkkipaikalta yhtenä kesänä siinä levähdyspaikassa.
Näin kaunis ruusupensas siitä kasvoi.
Kukka on todella kaunis.
Oikeaa nimeä en tiedä.

Suviruusu,  saatiin pieni taimi Suomesta, Sulon siskolta.

Kaunis kukka. ja pensas muistuttaa Juhannusruusua.


Juhannus-ruusi kukkii tänä vuonna runsaasti

Kaunis ja tuoksuu hyvälle

On vaan niin kova leviämään.





Torniolaakson ruusu on myös kaunis mutta se tuppaa myös leviämään joka paikkaa.

Täytyy pitää sitä kurissa.

Oikein heleää Helluntaita kaikille. 


Meillä täällä ruotsissa on vain yksi Helluntaipäivä.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Rodorendot ja Azaleat kukassa.

Täällä on nyt ihan mahdottoman kuumaa. +27 ja aurinko paahtaa.
Kaikki kukat on auenneet.
Nyt jaksaa vain olla varjossa.
No nautitaan lämmöstä.

Azalet kellarin takana kukkii

Ei ole oikein kunnon pensaita mutta kukkia niissä on.
Oransissa eniten

tämä vaalean punanen ei ole vielä ihan auki


lila Rodossa on nyt paljon kukkia.


Keltanen azalea kärsi vähän viimekesän kuivuudesta mutta kyllä vaan on kukkaa täynnä.
Punanen rodo myös kärsi kuivuudesta eikä tehnyt kuin muutaman kukan.

Oikein mukavaa Ruotsin kansallispäivän jatkoa kaikille.



Tässä tämä kärsinyt punanen Rodo
Lisäsi tähän vielä vähän.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille ihanille Bloggareille.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Pihamme keijukaisia.K

Nämä akleijat on kuin keijukaisia.
Niitä nousee pihalla sieltä sun täältä.
Ovat niin monenlaisia ja koko ajan  uusia.

Me kainoja ollaan,

ja pieniä vaan,

mut' luoja ei unhoita kukkiakaan

Hänen kentänsä kirjomme,

laaksot ja haat.

Ja viehkeiksi verhomme vihreät maat

Oi emmepä kehrää ja loimia luo

Mut aina on valmihit vaatteemme nuo

ja niinpä ei loistanut Samomokaan

Kuin meistä nyt pienoisin mullasta maan.
(Sanat Sakari Topelius.)











Nämä on vaan niin ihania,

Iloitaan ja nautitaan luonnon kauneudesta.
Rauhallista  pyhäpäivää teille Blogiystävät.


Sunnuntai https://youtu.be/t2oVioplTzw