keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Toisena pääsiäispäivänä.

Lapset lapsineen tulivatat käymään.
Nuorimmainen prinsessa.
Taas kamera on esillä.

Viinirypäleet maistuivat.

Saipa prinsessa pääsiäissulkia koristeeksi.

Urut kiinnostivat kovasti.
Kiva oli soitella.

Vaari kokkaili ja nyt pitää näyttää mitä saadaan ruuaksi.

Eturuokana Avokado täytettynä.
Sitten olikin vähän kaikkea että jokaiselle kelpaa.
Kananpoikaa, filettä kanttarellikastiketta, ym ym.
Jälkiruuaksi Mämmiä ja  Tyrnimarjakiisseliä, kermankera niille (jotka ei syö mämmiä)

Täällä jo odotetaan ruokaa.
Pikkuprinsessa taisikin syödä kaikkein eniten.
Mämmikin maistui hänelle.

13 henkeä meitä oli.

Ei mahduttu syömään saman pöydän ympärille.


Toiset lähtivät kotia mutta pojat jäivät vielä.
Menivät vaarin kanssa pelaamaan jalkapalloa.
Menimme katsomaan kuinka hirveesti oli metsää  kaadettu.

Tässä on vain pieni osa puista.
Nyt iltapalalle ja sitten nukkumaan,
että huomenna jaksetaan leikkiä.

Hyvää yötä!

17 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Ihanaa pääsiäistä vietitte kun noin paljon porukkaa paikalla, kaiken keskipisteenä tuo prinsessa. Ajatella, tuo minunkin pääsiäisvauvani jo ensi vuonna lähes yhtä iso prinsessa, aika menee niin nopeaan, lapset kasvaa ja niitä seuratessa ei ehdi edes huomata omaa vanhenemista.
Oikein hyvää loppuviikkoa sinne!

Suvi Kullström kirjoitti...

Ihanat kuvat :) mukavaa huhtikuuta sinulle !

Sussi kirjoitti...

Ihana kuvasarja:)

Irma kirjoitti...

Hyvä kuvasarja Herkkuja kovasti
nautiskeltavana, on mukavaa olla koko perhe koolla On siellä kovasti puu työtä tehty:)

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Ihana pikkuprinsessa!

Minttuli kirjoitti...

Ihana suvun pääsiäinen teillä!
Prinsessa on niin iso jo ja suloinen ♥

Myrsky kirjoitti...

Teillä onkin ollut pöytä koreana!

ritva kirjoitti...

Kyllä on pöytä koreana,kihan sitä on rakkaitten kanssa nautiskella ♥

Aili-mummo kirjoitti...

Ihana ja suuri suku on Jumalan siunaus ja lahja: kiitos näistä kuvista, Sylvi.<33333

Kyllä sinun miehesi on erinomainen kokki, vaikka uskon kyllä sinun 'avustaneen' näissä ruoka-asioissa..:))

Oikein hyvää ja kaunista viikonloppua sinulle & perheellesi, Sylvi.<3333

Seija Koistinen kirjoitti...

Ihania kuvia <3
Oikein hyvää kevättä teille sinne kaikille <3

Janskula kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia täynnä rakkautta <3

Ja voi ihanuus mikä herkkupöytä...namskis!

Oikein ihanaa viikon jatkoa halien ja enkeleiden kera!

Piipe Elch kirjoitti...

Ihana pieni prinsessa tuo iloa teille jokaiselle. Mahtavaa, että teillä on tuollainen perheyhteys suuren joukon kesken. Se on ihana siunaus!

Sanna Uusitalo kirjoitti...

Voi mikä ihana pikkuprinsessa! Mahtaakohan tytöstä tulla kanttori;)Hih niin tomeran näkönen hän on istuessaan urkujen äärellä!

Saraheinä kirjoitti...

Suloinen pikkuprinsessa! Ihana, kun saitte viettää tuollaisen sukupääsiäisen :)

sylvi kirjoitti...

Mummeli,
Suvi Kullström,
Sussi
Irma
Tylsä Mörökölli
Minttuli,
Myrsky,
Ritva,
aili-mummo,
Seija,
Janskula
Piipe Elch
Sanna,
Saraheinä

KIITOS PALJON IHANISTA KOMMENTEISTA. ♥

between kirjoitti...

Olipas teillä herkkuja jos jonkinlaisia. Varmasti jokainen löysi mieleistään syömistä.
Ihana tuo pieni prinsessa!
Mahtava tukkipino, on sieltä metsää kaatunut enemmänkin.

Kirsti kirjoitti...

Sylvi teitä on iso joukko, kun kokoonnutte yhteen.
Pikku prinssessa on söpö!

Sinulla on ihana perheväki.
Ja pöytä täynnä herkkuja, on mistä valita.
Oikein hyvää viikkoa!