maanantai 16. heinäkuuta 2012

Suomen matka jatkui Karhulaan

Lahdesta jatkoimme sitten matkaa ensin  Loviisaan,
Suursarvilahteen. Käväisimme Aarnon puutarhassa.
Olemme asuneet joskus Sarvilahdessa.
Vanhemmat siskoni joutuivat aina  käymään kaupassa.
 Metsätietä pitkin kulkivat Tesmannin  kauppaa.
Matkalla sinne oli siellä poika joka istui kivellä
 ja heitteli kivillä tyttöjä. Siskoni pelkäsivät häntä.
Sanoivat että ei me uskalleta mennä kauppaan,
 kun se Aarno on kuitenkin taas sillä kivellä.

No nyt ajoimme Tesmannin kaupan luo.
Menimme tapaamaan tuota Aarnoa
 jota siskot pelkäsivät.
Siitä on nyt yli 60v.
Aarnolla oli kaunis piha ja
 ihan mahdottoman paljon erilaisia  kukkia.
Hän esitteli pihaansa meille.
 Siskoni kertoi hänelle,
 miten olivat pelänneet tulla kauppaan,
 kun hän istui aina kivellä ja heitteli kivillä.
 Pois lähtiessämme Aarno halasi siskoani ja sanoi:
 Unohdetaan ne menneet. 

Näihin Marskinliljoihin, joita hänellä oli paljon,
 minä ihastuin.

Sitten jatkoimme matkaa Ritva-siskon luokse.
Reino-veli tuli myös meitä sinne tapaamaan.
Suloseni halusi ottaa kuvan meistä, kun olimme
ihailemassa Ritvan ja Paulin pihaa.
Kauniisti heilläkin kukkii.

Keskiviikko aamuna  menimme Karhulan torille,
 jonne Orvokki-siskoni myös tuli.
Tapasimme siellä  lapsuus leikkitoverin,
En kyllä olisi tuntenut häntä,
 mutta hän tunsi minut.

Orvokki halusi tarjota meille possu- kahvit.
Niitä saikin jonottaa,
sillä tämä oli suosittu paikka, torikahvila.  

Mikäs oli täällä kahvia juoda kun aurinko paistoi
ja mukavia ihmisiä  oli ympärillä.
Paljon muistoja tuli mieleen ja
 niitä täällä sitten muistelimme.

Hyvälle maistuu possut.

Ritva tässä katselee saunavastoja.
Niitähän me lapsena teimme ja äiti möi torilla.
Kaikenlaista sitä tässä elämässä on kerennyt tapahtua.
Tulee mieleen mennyt aika,
 kun vanhoilla lapsuus paikkakunnilla kävelee.
Mutta ei jäädä vanhaa kaipaamaan, vaan jatketaan iloisesti matkaa eteenpäin, eikös niin siskot. ♥ ♥


10 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Teillä on paljon yhteisiä muistoja.

Onpa muuten komea marskinlilja.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Eteenpäin,eteenpäin=)Mukavaa matkailua olettekin tehneet ja mukavahan niitä kivoja asioita on kuitenkin muistellakkin=)
Iloa uuteen viikkoon!

ritva kirjoitti...

Oli kyllä mukava tavata,ja muistella menneitä,jatketaan iloisesti eteenpäin,kun saamme olla terveinä:)))

AAMU kirjoitti...

Voi, miten aurinkoa täynnä olevia nostalgia-päiviä.

Sirpa kirjoitti...

Mikäs on possu-kahveja nauttiessa, kun on hyvää seuraa ja aurinkokin vielä paistaa.
Ihana loma täällä Suomessa teillä on ollutkin.

Irma kirjoitti...

Kyllä muistoja tulee mieleen paljon
kun käy lapsuus ja nuorus
paikoissa katselemassa.Tuntuu ihanalta
käydä ne uudelleen läpi. Kiitos Sylvi

Unelma kirjoitti...

Sylvi, sinä olet ajanut tästä meidän ohi. Seuraavalla kerralla teepä pieni pysähdys tässä matkan varrella.

A kirjoitti...

kivasti on suomen matkanne jatkunut, sai tavata sisaria ja heidän perheitään ja entisiä lapsuuden tuttuja.<3333

kaikilla sisarilla on upea 'kukkapeukalo' ja hienot kasvimaat.<3

oikein hyvää kesän jatkoa, sylvi.<3333

Anonyymi kirjoitti...

Helmi ))No niin käytiin Karhulan torilla ,siellähän se äitin leipäpuu oli,muistoja sieltä.on aina kiva katsella tuttuja paikkoja.

sylvi kirjoitti...

Sussi,
Pitsienkeli,
Ritva,
AAMU,
Sirpa,
Irma
Kiitos paljon teille kommenteista,
On aina ilo lukea niitä.
Mukavia kesäpäiviä teille ♥

Unelma, missä kohtaan seuraavan kerran haluat että teen pysähdyksen?

Aili-mimmo, ♥
Kiitos ja samoin sinulle mukavia kesäpäiviä.


Helmi, niinpä tuli käytyä ja paljon muistoja torilta.
Tutuilla paikoilla kierreltiin ja muisteltiin.