tiistai 31. heinäkuuta 2012

Suunittelua, auringossa sateessa, kukkien.

Niinpä tuo päivä vierähti pian.
Juhlanjärjestelykokous tuli pidettyä.
Aamupäivä menikin ruuan ja tarjoilun valmistamisessa.
Kaikki olivat tyytyväisiä tarjoiluun.
Sienipiirasta kehuivat kovasti.
No entäs kokoustulos?
Kyllä olen tyytyväinen. jaoimme työt
ja joka kohteeseen löytyi tekijä.


Tämän Neilikkaruusun oksan, annankin teille palkaksi.
Kiitos kaikille!

No myös teille ihanille bogiystäville, kiitos ihanista kommenteistanne.
♥ ja toivotuksista. 
Niin, sateen piiskaamia ovat tarhaalpit.
Mutta ei hätää,
sillä olemme jo kauan saaneet nauttia niiden loistosta.
Kuunlijan lehdet tukevat  kukkiaan.

Maariankellot antoivat periksi.
Rankka sade oli niille liikaa.

Ruusupapu on kiertynyt puuhun,
niin ettei sade haittaa.

Tämä tuoksuva lilja on toisen liljan suojassa.



Suoliljat eivät vähästä lannistu.

Sinipalloohdake ja Aurinkonauhus kasvavat kilpaa korkeutta.

Laakakataja seinän vierustalla ei ylöspäin kasva vaan leviää maatapitkin. Samoin Suikeroalpi levittäytynyt ihan tielle.

Flammentanz ruusua sain tulea, kun isot kukkarypäleet painavat oksia alaspäin.

Tämä aurinkonauhus ei kilpaile korkeudestaan.
 Saa aurinkoa hyvin tässä eteläisessä seinän vieressä

Kärleksört, rakkauden yrtin, Komea maksaruoho, kukat ovat vielä vihreät.

Tänään illasta saimme taivaalle merkin, että meitä ei hukuteta.

Päivä on ollut vaihteleva. Välillä sataa ja taas välillä paistaa.
Istuimme verannalla kaikki 13, nauttien auringosta, sateesta ja hyvästä seurasta.

Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa alkavaa Elokuuta teille kaikille.
Pidetään huolta ystävistä ja tietysti itsestämme. ♥
  

17 kommenttia:

Aikatherine kirjoitti...

ihania kuvia, oli rentouttavaa tulla jännärin pähkäilyn kirjoittamisen ja lukemisen jälkeen tänne Auringon valon ja lupausten maahan. Ihan tupla lupaus, että ei tuu vedenpaisumusta. Toivotaan ihanaa elokuuta, minäkin karkaan taas mökille, siellä ei oie nettiä.Ja se on hyvä, mietin uusia kamaluuksia jännäriin, elävässä elämässä tapahtuu niin paljon kaikkea kun lukee uutisia, että ei tarvitse paljon keksiä. Kiitos vierasilusta..

mummeli kirjoitti...

Voi ihanuus, taas sinun paratiisistasi niin hienoja kuvia.
Oikein hyvää rlokuun alkua sinne taille!

Sussi kirjoitti...

Mahtava kukkaloisto!

Hyvää elokuun alkua myös sinne:)

Tuija kirjoitti...

Ihanaa kukkaloistoa sinulla siellä onkin. Kuule tuo sinipalloohdake, kasvaako se todella noin korkeaksi, ja tuleeko siitä isokin pöheikkö? Juuri olen ostanut pari tainta ja mietin niiden paikkaa..???

sylvi kirjoitti...

Aikatherine, kiitos! ♥ Jännää näytti olevan, lueskelin vähän niitä eilen. Olisi ollut hauska olla mukana mutta kun tuo aika ei tahdo riittää siihen.
Onnea vaan sinulle sen jännärin kasaamisessa.


Mummeli,
kiitos paljon ja samoin sinne teille!))


Sussi, kiitos paljon! ♥

Jaana Kristiina kirjoitti...

Teijän piha se kukoistaa komeasti,vaikka rankka sade väliin sitä piiskaa=)Täällä tuli äsken myös vettä,mutta nyt näyttäisi kirkastuvan taas.Onneksi tukala kuumuus on takanapäin.
Mukavaa viikon jatkoa=)

sylvi kirjoitti...

Tuija, kyllä ainakin meillä on kasvanut korkeaksi ja siitä tulee iso puska Helppo sitä on kuitenkin pitää kurissa.
Kaunis se on kun pallot aukeavat sinisiksi.
Palloja voi kuivattaa ja säilyvät malkamossa hyvin talven, mutta ne pitää leikata jo vihreina, ennenkuin muuttuvat sinisiksi.

Hyvin kasvaa, onnea vaan.

sylvi kirjoitti...

JaanaElina. Kiitos! ♥
Viikon verran oli lämpöä +20-25, sen jäkeen viileämpää.
Kukat ovat tykänneet tästä vähän viileämmästä ilmasta ja sen takia jaksaneet kukoistaa.
Kukkien lailla en minäkään mistään helteistä niin välitä ainakaan kauaa.

Suss o Kai kirjoitti...

Oj vad det blommar hos er :) får nog komma en dag och hämta lite mer växter till mej :) fin regnbåge :) Kram Suss

Aili-mummo kirjoitti...

Upeita kukkakuvia vaikka miten paljon;DD Kyllä ruususi ja muut kukkasi kasvavat kilpaa toistensa kanssa!

Olette niin hyviä puutarhureita kumpikin, että parempia on vaikea löytää!

Paljon onnea ja siunausta teille molemmille!<3333

Irma kirjoitti...

Kaunista on teiän pihalla.kovasti ovat kasvaneet korkeutta teilläkin
Kyllä on silmän iloa paljon.

sylvi kirjoitti...

Susanne siitä vaan, tulehan käymään, ollaan jo kaivattu.
Kyllä täältä aina löytyy.))
Kiitos ja halit ! ♥


Aili-mummo, kiitos paljon.
Kyllä niintä parempia hortonomia löytyy.
Tämä on meillä harrastus.
Sanotaanhan sitä , että "jos haluat tulla onnelliseksi niin hanki puutarha".

Kiitos samoin teille runsasta siunausta päiviinne ! ♥


Irma, kiitos paljon!
Niinpä ovat kasvaneet ja niin sinunkin puutarhasi, on kaunis ja kukkia täynnä. ♥
Paljon olet kerennyt pihaasi laittaa.

sylvi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tarina kirjoitti...

Ihanaa kukkaloistoa ja upea sateenkaari pari.
Mukavaa elokuun alkua!

sylvi kirjoitti...

Tarina, kiitos! ♥
samoin sinne teille mukavaa elokuunalkua!

AAMU kirjoitti...

Aurinkonauhus on uusi tuttavuus, lämpimän värinen keltainen torni. Hyvää elokuuta!

sylvi kirjoitti...

AAMU,niinpä.
Kiitos samoin sinne!