maanantai 12. maaliskuuta 2012

Perhe yllätti.

Torstaina-iltana tytön ja pojan perheet tulivat meille.
Suloseni oli valmistanut ruuan ja minä kakun.
Aurinkoisen esikon sain
Tulpaanit joita joka vuosi olen saanut ihan nuoruudeta asti.
Kun tulivat niin istuttivat minut sohvalle.
Sitten antoivat pakettin ja onnittelukortin jossa  luki.
Ruusut kuihtuu, kuivuu haihtuu
niitten myötä muistot vaihtuu.
siksi en niitä kankkinutkaan,
sttei tulis niin monta mutkaa matkaa.
--
Mutta tätä kun sinä käyttelet,
kai myös" blogissasi" näyttelet.
Ei kuivu eikä kuihdu tää,
päivästä päivään muistot jää.
Tässä istuvat ja katselevat kun aukaisen paketin.
Mitä ihmettä siellä on.
Sulosenikin vain naureskelee, kun yritän aukaista ja arvailla.
Voi mahdoton, uusi kamera.
Toinen kamera talletti ilmeeni.

Osaankohan tätä käyttää?
Eipä tuota taskuun laitetakaan niinkuin entinen kamera.
Saapa Suloseni lähteä kameraa kantamaan kun kuvailemaan menen.


Ruuan jälkeen joimme kahvit. 
Tässä naureskellaa kun saivat minut yllätettyä.

Kiitos rakkaat lapset. ja Suloseni.
Nyt täytyy ruveta kameraa tutkimään. Osaankohan sitä käyttää.
Taas on noita aivonystyröitä vaivattava.
..
No saatte sitten arvostella onko uuden kameran kuvat parempia, kunhan opin kuvaamaan.

AURINKOISTA VIIKKOAKAIKILLE!
Täällä paista aurinkoa on on +10.


17 kommenttia:

anja kirjoitti...

Voi miten ihanan yllärin järjestivät sinulle! Kyllä pian nähdään sinun uusia otoksiasi blogissasi! Ja onhan sinulla oma sulosesi kantamassa kameraa kuvausretkilläsi. Kiva postaus.

Saila kirjoitti...

Uusi kamera on kiva juttu! Varmasti sitä on helppo käyttää kun ensin oppii ne muutaman napin mistä pitää painaa, ei se ole vaikeaa!
Ihanat tulppaanit ja esikot.

A kirjoitti...

Saiko oikein järkkärin, Sylvi?
Komea on kamera, mutta taskussa kuljettava on paras;DD

Mukavaa maanantai-iltaa, Sylvi.<3

Sirpa kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle!!
Näyttää hienolta.

Minttuli kirjoitti...

Hienon yllätyksen ovat omaisesi sinulle järjestäneet. Onnea uudelle kameralle, hienoja kuvia sillä tulet ottamaan.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Kivastipa yllättivät nuo rakkaasi Sinut.

Nyt vain kuvia näpsiin ja meille näyttään:)

ritva kirjoitti...

Kyllä sait hienon kameran ei muuta kun kuvia ottamaan,vaikka onhan nuo aikaisemmatkin kuvat olleet hyviä.Ylälätykset on aina kivoja:)

sylvi kirjoitti...

Anja,
Saila,
Aili-mummo,
Sirpa,
Minttuli,
Hanne,
ritva,
Kiitos paljon kivoista kommenteistanne.

pau kirjoitti...

Hei Sylvi,
pitkästä aikaa ehdin ja osasin tänne. Paljon hienoja kuvia. Samannäköisiä olette te siskokset!
Anoppini ja hänen sisarensa ovat hyvin saman näköisiä, ja erään sisaren mies oli kerran sanonut, että ovat niin samannäkösiä, että "häjyä teköö" :D

Itselläni ei ole siskoja, mutta olisi mukava kun olisi!

Onnea myös uudelle kameralle ja Jumalan siunausta jokaiseen päivääsi ja koko perhekunnallesi :)

sylvi kirjoitti...

pau,. kiva kun löysit tänne.
Niin kyllä me ollaan samannäköisiä.
Kiitos, kiitos ihanasta kommentista ja Siunausta myös sinun ja läheisesi elämääni.

Tarina kirjoitti...

Ylläripyllärit ovat ihania.
Onnea vielä kerran ja jännittäviä sekä hauskoja hetkiä uuden kameran kansa!

Sussi kirjoitti...

Hyvä lahja blogin pitäjälle:)

sylvi kirjoitti...

Tarina,Kiitos!

Sussi, kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että sait upean kameran, jolla varmaan tulee upeita kukkakuviakin! Silti pikkuinen kamera on lenkillä se ihan paras minun mielestäni. Kävin nimittäin juuri ostamassa itselleni taskukokoisen, kun on niin monta kuvauskohdetta mennyt ohi - ei tuota isompaa viitsi aina laukussa mukana kantaa. Kauniita kuvauspäiviä uudelle kameralle ja sen omistajalle!

sylvi kirjoitti...

riitanpuutarha, niin minäkin tykkään että pieni on helpompi pitää mukana taskussa.
No isolla mennään sitten vain kuvaamaan.
Kiitos kommentista.

Irma kirjoitti...

kivat juhlat omienlasten kanssa noin hienon lahjan toivat sinulle nyt vain kokeilemaa tuleeko hyviä kuvia

sylvi kirjoitti...

Irma,näin tehdään, sinäkin sinun uudella kameralla.
Mukavaa päivänjatkoa sinulle. Halit! ♥