tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tunnustus ja haaste.


Sain tämän tunnustuksen Ritvalta ja Hyvänmielen haasteen Aikatherinelta.
Kiitos teille! 
Unohdin kirjoittaa että haaste vaatii että
jokainen haasteen saanut kertoo ihan mitä mieleen tulee hyvän mielen hetkistä elämässään
Ja  Ajatuksena on antaa tunnustus eteen päin viidelle,
joiden toivoisin saavan lisää lukijoita.


Jaan tälläkertaa. > Irmalle ja >riitanpuutarha:lle, >aamun ensimmäinen , >pau:lle ja >suss o kai blogille.

1.Tänään olen iloinnut kaikkein eniten pyhänä syntyneestä lalpsenlapsenlapsesta.

2. Sulosestani iloitsen.

3. Iloitsen kun Saimi-siskoni  pääsi tänään kotia sairaalasta.

4. Kevään kukkaset tuovat iloa juuri nyt pihallamme.

5. Iloisena muistelen teitä kaikkia jotka
olette muistaneet minua.

6. Iloa tuovat elämääni lapsenlapset. Ovat rakkaita.

7. Lapsemme ovat onnellisia niin se tuo iloa elämääni.

8. Nämä siskot ja veljet, ovat iloni.

9. Iloitsen kun viikonloppuna saamme viettää
Kevät-talven Evankeliumijuhlia ja
 vieraaksemme saamme
 suomesta,
Sanansaattajan päätoimittajan Hannu Kipon.

(Kuva on Kainelaislla viime kerralta kun Hannu kävi täällä)

10. Te kaikki blogiystävät teistä myös iloitsen.
Hyvä mieli muuttui siis iloksi.

Iloitaa ja kiitetään Taivaan Isää  tästä luomastaan
 kauniista maasta joka alkaa kukoistamaan näin keväällä
.

Teille kaikille toivotan hyvää mieltä.!
http://elm-erimuodossa.blogspot.com/

10 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Onnea haasteesta,kyllä noita ilon aiheita on Onnea paljon isoiso mummille ja vaarille,kyllä on pieni söpöliini:)

JaanaElina kirjoitti...

Paljon onnea ensinnäkin syntymäpäivien johdosta ja onnea myös lapsenlapsenlapsesta.Ihana pikkuinen.

Teillä on siellä monta syytä juhlaan.

Saila kirjoitti...

Voi, hän tuli maailmaan! ONNEA!
Ja ihanasti teillä kukkii jo, aivan mahtavaa.

Irma kirjoitti...

kyllä niitä onnen aiheita on paljon sinulla varsinkin terveen pienokaisen tulo tänne maailmaan toivon paljon onnea ja hyvää

Sussi kirjoitti...

Ihana postaus, tuli hyvä mieli:)

pau kirjoitti...

Onnea Sylvi syntymäpäiväsi johdosta, jos en ole onnitellut,
ja Jumalan siunausta syntyneelle pienokaiselle, hänen perheellee ja koko sukukunnallesi!
Kiitos haasteesta; vastaan siihen mielelläni :)

Tuula kirjoitti...

Onnea haasteesta ja tunnustuksesta ♥

SYLIN TÄYDELTÄ ONNEA Lapsenlapsenlapsesta ♥♥

AAMU kirjoitti...

Onnea uutukaiselle!

riitanpuutarha kirjoitti...

Onnea pikkuisen johdosta! Kiitos haasteesta ja tunnustuksesta. Haasteen jo jatkoin, mutta tunnustusta en osaa liittää - viimeksi sen teki tytär. Lähetin viime viikolla sinullekin saman tunnustuksen!

sylvi kirjoitti...

ritva,
JaanaElina
Saila,
Irma,
sussi,
pau,
Tuula,
AAMU,
riitanpuutarha,
Kiitos teille ihanista toivotuksista ja onnitteluista.
Olenmme kyllä niiin iloisia pienokaisesta.
Iloa teille kaikille!