sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lastenlasten kanssa riemuisaretki luonnossa.

Perjantaina pienimmät lapsenlapset tulivat yökylään.

Oli ihana aurinkoinen päivä.
Leikimme ulkona.

Keinussakin jo saattoi istua.

Lauantai aamupäivällä pakkasimme reppuun evästä ja lähdimme retkelle.

Pyökkimetsässä oli hauska juoksennella.

Kävelimme alas suolle.

Vanhoja pyökkejä oli kaatunut ja niihin oli kasvanut mukavan. näköisiä pahkoja.


Näin sitä pieninkin kiipeili.

Aurinko teki hienoja varjoja puista.

Kuusimetsässä oli näin kaunis matto.

Pelottavia peikon luolia  oli. Sinne ei pojat haluneet kurkata.

Isompi näytti miten voi puussa roikkua alaspäin.

Olipa liukas paikka kun Anton liukastui.

Suon laidalla oli oja ja se oli jäässä.  Siinä olikin hauska leikkia ja liukua.

Aikamme luisteltua jatkoimme matkaa,

ojaa pitkin ylöspäin.

Ojan reunassa, jääpuikkoja pitkin valui vesi.

Sitten olikin eväitten syöntiaika.
Pojat halusivat istua kivellä.  Ehdotin kyllä kantoa, mutta eivät sitä ehdotusta hyväksyneet vaan kiipesivät kivelle.


Pojat joivat mehua ja pullaa. Karjalanpiirakkaa eivät halunneet.

Minä ja Suloseni söimme kahvin kera  karjalanpiirakkaa.
Aurinko lämmitti jo kovasti. 

Yht' äkkiä kuului ääntä ja ohi lensi kaksi Kanandanhanhea.
Enpä älynyt kuvaa ottaa kun niitä katselimme. 

Mitä vaari tuolla etsii? Mennään  katsomaan.

Karpaloita, nami nami. Eipä pojat halunneet muuta kuin yhden maistaa. Minä kyllä niistä pidän vaikka ovatkin vähän happamia. Hyviä ne on kun on pakkanen niitä purrut.

Samuel oli niin innoissaan juoksemaan alas suolle että liukastui kuraseen paikkaan. Vaari vei suonlaidalle missä oli vähän vettä  ja pesi kurat kädestä pois.

Kylmää oli valitteli Samuel ja itkukin tuli.
 Sattui käsiin kun ei ollut hanskoja käsissä kun kaatui.

Kuraseksi tuli myös haalaritkin.

Ei sitä kauaa surkuteltu vaan laitettiin hanskat käteen ja jatkettiin matkaa. 

Löytyi kaatunut puu, ja siinä oli kiva istuskella, ja vähän taiteilla. Kaunis kuvio oli puussa.

Kävelimme sitten ylös päin, ja täälläpä löytyi isoja katkenneita pyökkejä.

Olipa taas hauska kiipeillä.

Siihen ei pojat koskaan kyllästy.

Kuulimme ääniä metsästä ja sieltähän tulikin naapurin täti koiransa ja tätinsä kanssa oli myös metsäkierroksella. Juttelimme heidän kanssa. Olivat käyneet katsomassa metsää minne ovat suunitelleet tuulimyllyjä. Meiltä vain 1 1/2 km. linnuntietä.
Saa nähdä miten siinä käy, ovat kuulemma euroopan korkeimpia, 170 m korkeita ja tulevat näkymään meille ja ääntäkin pitämään 40 decibelliä.
Sitten lähtivät kävelemään ja mekin jatkoimme kotia päin.

Loput mehut juotiin pihakeinussa.

Pitipä vielä renkaassakin pyöriä, ennenkuin lähdimme sisälle.
Reippaita poikia ovat. Ihmeen paljon jaksavat kävellä ja juosta.

Sitten tulivat hakemaan poikia ja yhdessä ensin ateriomme.
Kyllä oli niiiiin ihana päivä.
Kyllä pojille taas uni illalla maistaa.
Mukava oli pitkästä aikaa lastenlasten kanssa metsässä rypeä. ♥

Illalla sitten Sanni ja Helmi-sisko kävivät meillä kahvilla.

Semmoisissa merkeissä perjantai ja lauantai meillä!
Polkua koukeroista
 metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
 tarjosi tasainen tie.
Hyvää myöhäis-iltaa sinulle!




22 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Teillä on hienon keväistä jo, piha ihan lumeton! Vain joissakin metsäpaikoissa lunta. Täällä on kyllä melkein koko pihani vielä lumen alla, vain alle kymmenen neliömetriä jos sitäkään sulana.
Ja pyökkimetsä, voi ihanuus! Kyllä huomaa, että olette etelämpänä ja lännempänä. Pyökki voi kasvaa suojaisella paikalla täällä Turun saaristossa, mutta metsiä ei sentään ole.
Kuraiset on haalarit, mutta sitä sattuu lapsille, pojille ja tytöille. Muistan plutineeno monen monta kertaa lapsena ja tulleeni kotiin kuraisena ja märkänä :-D

Irma kirjoitti...

olipa hauska käydä teidän kanssa
luonto retkellä oli kauniita paikkoja
se pyökki metsä ihana eikä teillä
luntakaa ole ihana katsella kun lapset olivat iloisia ja reippaita
kiitos sylvi hyvä retki

Anonyymi kirjoitti...

Ihania retkiä nämä lapsille! Meidänkin mummi ja Into teki paljon samanlaisia silloin kun Teemu ja Veera olivat pieniä. Kävivät uimassa ja tekivät retkiä Jaalaan ja moneen muuhunkin paikkaan. Nämä jäävät ikuisiksi ajoiksi ihanina muistoina!

Mukavaa kevään jatkoa teille sinne!

tuula

mummeli kirjoitti...

Lapsilla niinkuin isovanhemmillakin taas yksi ihana muistoissa säilyvä päivä! On nuo yhteiset hetket korvaamattoman ihania!

Oikein hyvää alkanutta kevätviikkoa!

sylvi kirjoitti...

Saila, niin kyllähän asumme etelämmässä.
Pyökit ovat täälläkin kohta harvinaista puuta. Pyökkimetsät on rauhoitettu täällä alueella.
Hyvä kun on vettä ja pyykkikone:))


irma, kiitos sinulle kommentista.
Pyökkimetsä on todella kaunis.
Metsässä lapsilla on tilaa temmeltää.
Hauskaa oli.


tuula, lapsenlapset on ilonhetkiä meille mummoille.
Äideillä on niin paljon muuta tekemistä. Vielä kun jaksaa niiden kanssa temmeltää ja siinähän mummojenkin kunto paranee.
Onhan sitten muistoja:))
Kiitos samoin sinne teille hyvää kevään jatkoa!


Mummeli,
niinpä, latuaikaa niinkuin ruukataan sanoa:))
Onhan sitten meillekin muistoja kun emme enään jaksa heidän kanssa temmeltää.

Kiitos samoin sinulle oikein hyvää alkanutta viikkoa!

kesän taikaa kirjoitti...

Ihana puuhapäivä tai oikeammin luontoretki ja vielä eväiden kera, aivan ihanaa!
Kyllä teillä tuo kevät on paljon edellä, kohta pääsee nauttimaan Sylvin puutarhasta.

Hyvää alkanutta viikkoa ja paljon aurinkoisia päiviä;)

eila kirjoitti...

Ihana retki luontoon lastenlasten kanssa. Kiva kun saimme olla mukana retkellä.
Minullakin on täällä neljä lastenlasta lomaa viettämässä. Tänään menemme uimahalliin heidän kanssaan.

Aurinkoisia kevätpäiviä teille täältä talven keskeltä ja halaukset kaikille.

sylvi kirjoitti...

Tarja, kiitos,
kovasti jo sormia syyhuttää päästä puutarhaan tonkimaan.))
Kiitos ja samoin sinulle mukavaa alkanutta viikkoa.


eila, käväisin juuri sinun blogissassi ja mikä ihan päivä teillä ja mitkä ihanat talvimaisemat.
Halaukset sinne sinulle ja lapsenlapsillesi.

ritva kirjoitti...

On teillä ollut mukava metsä lenkki olikin kaunis aurinkoinen päivä täälläkin ,hyvää alkanutta viikkoa:)

Sussi kirjoitti...

Kiva retki! Ja on siellä keväisen oloista. Meillä on joka paikassa lunta vielä vaikka kuinka.

Marja-Leena kirjoitti...

Ajatella, että teillä on kevät jo noin pitkällä! Hieno retki!

Marja-Leena kirjoitti...

Onnittelut näin myöhästyneenä myös syntymäpäivän johdosta!

He.r.ne kirjoitti...

Olipas teillä seikkailut!
Tuo tuulimyllyasia on kurjaa,
vaikka se ehkä sähköä halventaa,
en ole edes varma, mutta kamalaa
ääntä se pitää. Huh!

A kirjoitti...

Teitte retken oikeaan satumetsään;DD

Noissa kuvissa olevissa pyökeissä oli kääpiä, ja paljon;))

Urhoolliset pienet miehet ukin ja mummon kanssa seikkailemassa metsässä, siinä on hyvät tarinan ainekset, ja kuvat päälle.<3

Anonyymi kirjoitti...

Onpa teillä ollut antoisa retki. Odotelen meillekin kevättä, että voisimme ainokaisen lapsenlapsen, pienen Mikaelin kanssa tehdä jotakin vastaavaa! Nyt kuitenkin saimme hänet hoitoon toipilaana äidin ja isin matkan ajaksi muutamaksi päiväksi. Ihanaa sekin...
Iloisia kevätpäiviä teille kaikille, on aina yhtä virkistävää käydä lukemassa blogiasi!
Riitta

Tuula kirjoitti...

Missäs teidän lumet on, ihana keväistä siellä :) Hauskaa on ollut pojilla :D

AAMU kirjoitti...

Lumi ja jää ovat siellä jo harvinaista herkkua..

Marge kirjoitti...

Ihania kevätkuvia! Nuo hetket ovat ikimuuistoisia, todella arvokkaita!♥

Aurinkoinen kevättervehdys sinulle ♥
Marge

sylvi kirjoitti...

ritva, kiitos ja samoin sinne teille kaikkea hyvää.

Sussi, kiitos! Kevättä on todella tulossa.

Marge. Kiitos onnitteluista.

Herne. saa nähdä miten siinä käy.
Monet ovat kyllä protestoineet sitä vastaan.

Aili-mummo, metsässä on aina jotain lumoavaa.
Pojat olivat todella reippaita.
Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää !

riitta, kiitos!
Eiköhän se kevät sinnekin pian tule, että pääset lastenlastesi kanssa retkelle, Pikaista paranemista lapsille!
Kiitos, kiva kun käyt täällä. kaikkea hyvää sinulle!

tuula,
lumet sulivat silläaikaa kun me kävimme Vierineitä vuosia etsimässä.
Toivottavasti nyt ei tule kovia pakkasia enään.

AAMU, kiva on käydä blogissasi niitä kauniita lumisia maisemia katsomassa.

Marge, näin on.
Hauska on lasten kanssa olla.
He tuovat aina iloa elämäämme.
Kiitos ja aurinkoista kevättä myös sinne sinullekin

sylvi kirjoitti...

Marleena kiitos sinulle onnitteluista, Kirjoitin väärin tuossa vastauksissa.

SinikkaHelena kirjoitti...

Ihania seikkailuja lastenlapsille! Minäkin sain nuorimmaisia lastenlapsia hiihtolomaviikolla pitää luonani. Juhlaa tallaiset ajat.
Marja ja sieniretkiä suunnittelimme kesäksi, muutkin sikkailut sopinee. Kevätiloa!

sylvi kirjoitti...

SinikkaHelena, nautitaan näistä lapsenlapsista.