perjantai 6. tammikuuta 2012

Tapanista muutos- Loppiaispäivään.!

Lähdimme taas tänään pitkälle lenkille. Kävelimme saman lenkin kuin Tapaninpäivänä.
Kylläpä oli toisen näköistä. (Katsopa postausta tätä ennen.)  Tänään oli oikein ihana aurinkoinen päivä. 

Tämä pensas pihallamme kinalteli kristallihelmiä.
Ei vaan tullut näkyviin kuvaani.

Otin lähempää mutta kuin ei ole hyvää kameraa niin täytyy tyytyä tähän.

Pakkasta oli -4, niin että vesilätäköt olivat jäätyneet.

Luonto kimalteli kristallihelmiä. Mikä nautinto täällä on kävellä.

Viimeksi tässä oli vain vesilätäköitä. Täällä ei ollut kukaan kävellyt. Hirven, oravan, kauriin, ketun, jäniksen ja teeren jälkiä näkyi matkalla lumessa.

Tästä aukeamalta näkyy kauas.



Nyt näkyy Mögasjö. Täällä oli joku kävellyt koiransa kanssa, jäjistä päätellen. Meinaa suloseni jättää minut kun rupesin kuvailemaan. "ooota mua!"

Pitää juosta että saan kiinni.
Järvi on osittain jäässä.


Tähän tahtoisin majan rakentaa.

Nyt ainakin seisahdan ja ihailen Luojan luomaa kauneutta.

Hiljaisuus ei ole vain yötä,
 päivän kirkkaudessakin voi asua rauha.

Hiljaisuus ei ole vain pakollinen tauko
eikä tila johon minut ahdistettiin,
se on mahdollisuus.

Hiljaisuus ei asu vain syrjäisessä sopessa. 
Talvipäivä järvellä on hyvää tekevä hiljaisuus,  rauhaa taivaan kannen alla.

Hiljaisuus on sisälläni,
kun puhun Jumalan kanssa.
Kiitoksen sekaan
saavat tulla kipeät ja vaikeat asiat.
Syntien anteeksianto
tekee hiljaisuudesta lahjan,
oven Isän puheille.
(S.Suokunnas)

Metsästysmajakin näyttää tänään ihan toisenlaiselta.

Tänne jätin viimeksi kanttarellit ja nyt ne on jäätyneet.

Järven toisella puolella aurinko tekin sillan veteen.


Vedestä auringon valo heijastuu niin etten näe mitään.
Tästä meidän pitikin kiirehtiä kotiin, sillä poika, poikineen on tulossa meille.
Tulihan tänäpäivänä käveltyä 15 km.

Pojista laitan kuvia huomenna.
Oikein mukavaa Loppiais-iltaa kaikille!

16 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Vilken underbar dag det varit idag och ni verkar haft en underbar promenad :) man får passa på att njuta när det bjuds :) Kram Suss

ritva kirjoitti...

Kyllä on luonto kaunista,kaunis aurinkonsilta,täälä sataa vettä ja on pimeää,oikein hyvää loppiaisiltaa ja viikonloppua.Halit sinne:)

Sirpa kirjoitti...

Hieno ilma kävelyllänne. Lumi ja aurinko
saavat luonnon näyttämään parhaat puolensa.
Mukavaa viikonloppua!

Saila kirjoitti...

Olipa kaunis sää ja hieno järvimaisema, tuota jaksaa katsoa joka vuodenaikana ja eri ilmoilla!

kaisu marjatta kirjoitti...

upea kuva sarja. Eniten pidin kuvasta jonka yläpuolella luki /järvi on osin jäässä..Meillä on yhä mustana maa mutta päivät pitenee ja toisekseen lunta ja pakkastakin on luvassa. Parantunutkin olen vihdoinkin aloitan nyt hiljakseen taas kuntoilemaan.

Sussi kirjoitti...

Luonto on kaunis kaikkina aikoina:)

Pitkän lenkin teitte, minulla on tapana käydä täällä keskuspuistossa juoksemassa sama määrä.

Famu falsetissa kirjoitti...

Siellä on kauniit talviset maisemat. Hienot kuvat! Teitte oikein kunnon lenkin.
Täällä sataa räntää.

A kirjoitti...

Hieno retki, Sylvi.;D

Samasta reitistä saa monenlaisia kuvia eri aikoina ja päivinä.;))

Oikein hyvää ja mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi.<3

Unelma kirjoitti...

Upeat maisemat teillä siellä.

Kauniita valokuviasi on mukava katsella.

Anjas Hill kirjoitti...

Moi Sylvi!
Onpa upeat luonnonkuvat!

/Anja

eila kirjoitti...

Kaunis luonto.
Ihania kuvia.

Kiitos tätiseni.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille halauksien kera.

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai, kiitos
Nautitaa kaikesta kauniista! Halit ♥

ritva,siskoseni, kiitos, Halit sinne.♥


sirpa, kiitos ja samoin sinne, mukavaa viikonloppua!♥

Saila, kiitos!
Toivottavast luontomme säilyisi puhtaana ja kauniina jälkipolvellekin että hekin saavat nauttia.♥

aikatherine, kiitos!
Järvi on todella kaunis ja on luonnon keskellä ei yhtään mökkiä rannalla.
Kiva kun olet parantunut, siitä kiitän Taivaan Isää.
Halausten myötä voimia sinulle ♥


Sussi, kiitos!
Sinulla on hyvä kunto kun jaksat juosta niin pitkälti.
Niin sinähän ruukaat juosta maratooniakin.
Hienoa!♥


Famu falseristan kiitos!♥
Täytyisi käydä joka päivä tällainen lenkki, mutta kun ei malta ja on muutakin tekemistä.
Nyt varmasti olette tekin saaneet lunta sinne Kotkaan sielläkin ))


Aili-mummo kiitos!
Olen ihan hupsuna kun haluaisin aina vain laittaa näitä kuvia tänne, mistä olen sinä päivänä itse nauttinut, Tämä lenkkin ympäristö on niin ihanaa seutua juuri nyt, minulle.
Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!♥


Unelma,kiitos, kyllä niin pidän minäkin. tämä on koskematonta luontoa ja siksi on myös kaunista ♥


Anja.Moi! kiitos!♥
Niin kaunista on tämä luonto juuri täällä.On myös vaihteleva, ylänkö ja alankoa.


Eilaseni kiitos!
Sinulla se oli tänään ihan satumaiset kuvat blogissasi. Olette saaneet enemmän lunta.

Kiitos samoin sinne halausten kera oikein mukavaa viikonloppua!♥

pau kirjoitti...

Oi, mitä ihania kuvia sinulla!
Tulin toiselta sivulta tänne kurkkimaan, enkä turhaan.
Siunattua loppiaista ja iloa pojan perheen kanssa!

sylvi kirjoitti...

Pau kiitos!
Kiva kun löysit tänne. Tulenpa vastavierailulle.
Siunausta pyhäpäivääsi.♥

seijastiina kirjoitti...

Kauniita talvisia kuvia .
Minäkin muuten löysin kanttarelleja kaksi, empäs muistanut mainita siitä postauksessa.
Todellakin, kyllä Luojan luoma on kaunista ♥

sylvi kirjoitti...

Seijastiina kiitos!♥
on se ihanaa kun täällä pohjolassa saamme ainakin vielä nauttia puhtaasta luonnosta.