perjantai 1. heinäkuuta 2011


Meillä ei ole tänään hellettä.
Viimeyönä saivat kasvit taivaalta virkistystä. siis satoi. 
Tänään on viileämpää noin 16c.
Ja noita kukkia vain aukeaa lisää,
 enkä voi olla laittamatta tänne teille näytille.
Ihan pelottaa että kyllästytte näihin.

No nämä kukat ovat saaneet virkistyksen kahvista,
 jota heille tarjosimme.
Tulivat yllättäin, kun olivat mansikoita keräämässä
 täällä meidän lähellä.
Pian ämpärit täyttyivät isoista mansikoista ja kerkesivät sitten meillekin käymään.
mansikat maksoivat 29 kr/ kilo.
He ovat uskon siskoja ja veljiä,  Boråsista.

No puutarha kierroksen tietysti tekivät Suloseni kanssa.
Nämä kukat ovat juuri aukaisseet kukkansa.

Ukonkelloja,

Valkoisia ukonkelloja

Ei täällä kyllä niin monta ukkoa  ole käynyt,
vaikka näin paljon kelloja onkin, 

vai olisikohan ne houkutukseksi,

Kultahelokki ystävällisesti katselee vieraitamme
ja loistaa kuin aurinko.

Harjaneilikoita meillä on monen värisiä.
Näistä kukista minulle tulee mieleen vanha sukulaispappa joka möi näitä Loviisan torilla vuosi kymmeniä.
Nyt ei enään myy vaan on jo yli 90v.

Tämä harjaneilikka on saanut yhden  vieraan.

Keijun kukka.
Vai on keijullakin oma kukka.
Nyt tytöt piiriin niinkuin ennen koulussa ja
 tanssitaan niinkuin keijut.
Kreppipaperista hameet.
ja lauletaan:
Me kainija ollaan ja pieniä vaan,
 mut' Luoja ei unhoita kukkiakaan....j.n.e
ei nyt jatketaan.

Valkonen Tähtiputki.

Tällä varmaan tähtiä siikataan,
mutta ei niitä päivällä näe.
Saatte tulla yöllä katsomaan.

Komeakuunliljassa on näin kaunita kukkia.
Pieniä kelloja.

Tällä on kyllä kasvun voimaa kun yhdessä kesässä kasvaa näin isoksi.

Kurjenpolvi, niitäkin on monen värisiä ja kokoisia.

Tyräkillä ei ole näyttävää kukkaa, mutta itse kasvi on kauniin värinen.

Kattost, eli Myskimalva, sitä nousee vähän sieltä sun täältä.

Mattram, enpä tiedä suomlaista nimeä.
Tiedätkö sinä?

Silverkrage ruotsiksi, nyt saat taas auttaa minua,
mikä on suomalainen nimi tälle kukalle?
Nyt otetaan pieni paussi ja juodaan kahvia
 sitten jatketaan vähän myöhemmin.
Oikein ihanaa perjantaita sinulle ystäväni!

6 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Kyllä noita kukkasia mielellää katselee,olipa sinulla vieraita,kivahan se on kun käyvät,täällä on 29 astetta lämmitä,hiki virtaa vaikka ei tekisi mitään,kastella täytyy illalla kasvit,hyvää illanjatkoa teille<3

Suss o Kai kirjoitti...

Vad mycket det blommar hos er :) ser ut som ni hade trevligt med gästerna oxå Kram Suss

JaanaElina kirjoitti...

Ihanaa kukkaloistoa teidän puutarhassa.Ei kyllästytä katsoa.

Mukavaa viikonloppua.

Tuula kirjoitti...

Kuka nyt kukkakuviin kyllästyy, ilokseen katselee kauniita kukkiasi :) Ahaa, olivathan nuo sitten Ukonkelloja, naapurin kanssa niitä juuri tänään pihassa katselimme, ei uskonut kun Ukonkelloiksi sanoin :D
Kuviisi en siksikään kyllästy kun Sinulla on paljon sellaisia kukkia joista en ole edes unta nähnyt, niitä on niin mukava katsella kuvien välityksellä ♥

AAMU kirjoitti...

Kurjenpolvi näyttää aina raikkaalta!

sylvi kirjoitti...

ritva, niin kesä on ihanaa kukkien aikaa.
Meillä ei kuumaa ole ja vettäkin olemme saaneet.
Halit sinne!♥

Suss o Kai kesä kukkii.
aina on hauskaa kun on hyvää seuraa. Kram!♥


JaanaElina, kiitos!♥
Itse pidän niin paljon kukista että välillä todella pelottaa että kyllästytän toiset näillä.
Kiitos ja mukavaa viikonloppua myös sinulle!


Tuula, kiva kun tykkäät kukista ja katsella mitä tänne laita.♥
Luuliko naapurisi ehkä näitä Varsakelloiksi, vai Mariankelloiksi, ne nimittäin ovat aika samanlaisia, mutta nämä on ukonkelloja.)
Itse olemme myös kiinnostuneita kaikista erikoisista kukista.


AAMU, niinpä näyttää ja ahkera on kukkimaan.♥