keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Juhlia suunittelemassa.


Tänään olikin ihan kesäpäivä.
Olin kutsunut johtokunnan koolle meille.
Melkein kaikki pääsivätkin tulemaan.
Joimme kahvit alttaanilla.
Hyvin mahduimme vaikka meitä oli kaksitoista.
Tarjosimme heille lihapiirakoita, 
sekä mustikka kakkua jäätelön kera ym..
Diabetikoille kakun sijasta, lettuja kermavahdon ja vastakerättyjen vadelmien kera.


Ennen kokousta kiertelivät puutarhassa.

Olihan sitä vähän katselemista kaupunkilaisilla.

Aurinko paistoi lämpimästi.


Siellä Suloseni esitteli miehille kukkia.

Sitten siirryimme  kastanjapuun alle, kokousta pitämään.
Toiset halusivat istua  auringossa, sillä siitä ei tänä kesänä ole saanut nauttia.
Suloseni piti alkurukouksen ja lauloimme alkulaulun SK 238.
Avasin kokuksen.
Ai mistä meidän piti kokous pitää?
Syysjuhlista.
Syksyllä tulee 30 vuotta kun olemme lähettäneet "Evankeliumin ääni" ohjelmaa lähiradiossa.
Suunittelimme miten juhlistamme sitä.
Sitten myös syksyn Evakeliumijuhla pidetään yhdessä Inkerin kerhon kanssa. Mitä ohjelmaa?
Sitä en tässä paljasta, mitä suunittelimme,  se on yllätys.
 Suomesta tulee juhlapuhujia pari henkeä.
Senverran paljastan että Radio-ohjelmaassa 4/9 muistelemme alkuaikoja ja julat pidämme 17-18/9.
<>
Kokouksessa kaikki olivat aktiivisesti mukana keskustelussa. 






Kokousen päätteeksi lauloimme  SK. 343.
Mikä ainainen autuus ja riemu se on...
Meeri piti loppurukouksen.
 Oli oikein mukava ilta.
Tuntui kuin olisi ollut lauantai.
Kiitos vielä teille ystävät!


<>
Nyt olemme käyneet saunassa ja pian on aika mennä  untenmaille!
Päivät vierivät niin nopesti ettei kerkiä kuin herätä ja taas nukkumaan, hih..
Sinulle blogiystävä toivotan oikein mukavaa loppuviikkoa!



11 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Ihana paikka pitää kokousta! Osuisipa itsellekin joskus kohdalle tuollainen kokous.

Mukavaa torstaita!

Raija kirjoitti...

Mukavaa loppuviikoa myös sinulle. Kiva kun löysin blogisi.Tätä on mukava lueskella ja ihailla. Ihana tuo lempinimi"suloiseni".

Unelma kirjoitti...

Minä oikein ihailen teidän tarmoanne, että jaksatte olla niin monessa mukana.

AAMU kirjoitti...

Onnea 30. vuotiaalle!

ritva kirjoitti...

Olipa teillä kokousvieraita,mukava kun sattui kaunis ilma,30 vuotta on pitkäaika onnea,hyvää torstaipäivää<3

Aili-mummo kirjoitti...

Ihan herpaantumaton toimintatarmo sinulla, Sylvi ja omalla Sulosellasi:D

Ei voi muuta kuin katsoa ihaillen kättesi jälkiä, ja mihin kaikkeen tartutkaan<3

Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle ja perheellesi<3

Suss o Kai kirjoitti...

ser ut som ni haft fullt i trädgården :) Kram Suss

Irmastiina kirjoitti...

Ihana kokouspäivän sää ja ihana kokouspaikka teillä...☺

sylvi kirjoitti...

Sussi kiitos!♥

Raija, kiitos ja tervetuloa toistenkin.♥
Sulo siitä tulee mukavasti sukiseni.


Unelma, kiitos!♥
Voimia ja intoa saamme ylhäältä.



Aili-mummo, oi, kiitos.♥
Ei tämä ole meidän varssa ,voima tulee ylhäältä Taivaan Isältä. Hänelle kunnia.
Ei mitään tehtäisi jos ei tehtävää anneta.
Ihana olla Jumalan juoksutyttönä ja poikana.

Kiitos sinulle ja runsasta siunausta !


Suss 0 Kai. olihan meitä tusina.
Kram!♥



Irmastiina, kiitos!♥
Todella ihan sopiva ilma ulkokokoukseen.




AAMU, kiitos paljon!
Olemme kiitollisia kun näin kauan olemme saaneet lähettää ilosanomaa.
Saa nähdä vieläkö eteenpäin 30v.


ritva, kiitos!♥
Oli todella hyvä kun ilma suosi.
Ei montaa tällaista päivää ole ollutkaan.
Kiitos ja samoin sinne teille hyvää torstaita.

Kirsti kirjoitti...

Ihanaa,kun saitte pitää kokouksen ulkona kauniissa pihassanne kastanjapuun alla.
On varmasti ilo olla Jumalan juoksutyttönä,sinulla Sylvi on kaikkea sitä, mitä Jumala tarvitsee käyttääkseen sinua♥ Sinun persoonasi on ihailtava♥
Siunausta perjantaille!

sylvi kirjoitti...

Kirsti hei! oi.
Kiitos kommentistasi.
Yhdessä kun tekee niin onnistuu.
Jokainen tuo kortensa kekoon niin tulee iso pesä.
Sinäkin olet yksi niistä.
Kiitos ja siunausta viikonloppuusi.♥