maanantai 11. heinäkuuta 2011

Leikkipäivä, Samuelin ja Antonin kanssa.

Tervehdys!
Tänään on maannantai ja  ihana aurinkoinen päivä.
Linnut visertää niin ihanasti.
Olen pessyt pyykkiä ja Suloseni pesi matot, ja kitki porkkanapenkin.
Pitkästä aikaa ollaan vain kahdestaan.
Suomenvieraitten kotimatka oli sujunut hyvin.
Paljon kukkia meni heille. Toivottavasti lähtevät kasvamaan.

<>
Emme kerenneet suremaan suomenvieraitten lähtöä, 
sillä meille tuli Samuel ja Anton.
He pitivät huolen ettei turhaan ero itkuja itketä. 
Jäivät meille  yösi .



Pystytimme teltan pihalle.
Muistivat että niin tehtiin viimekesänäkin.

Tässä sitten päiväunilla teltassa.
På lossas

Hyvin näyttää uni maistuvan teltassa.
Oli tarkoitus nukkua yö teltassa , mutta sitten Samuel suostuikin nukkumaan sisällä. Oli onni sillä yöllä ukosti kovasti ja satoi.
sisällä eivät tienneet mitään ukkosesta, kun nukkuivat niin sikeästi.

Leikkimökistä kantoivat pöydän ulos ja leikkivät "mamma pappa barn".
Samuel oli pappa ja Anton mamma, minä sain olla isoveljenä ja vaarikin sai tulla kylään.
Laittoivat hyvää ruokaa ja yhdessä tässä nautimme sitä.

Välillä nukuimme asuntovaunussa ja pappa antoi hyvänyön suukon mammalle. Hih.

Sitten oli aika mennä metsästämään.
Ei mammat metsästä sanoi Samuel Antonille.
Mutta minä kerroin että kyllä naisetkin käyvät metsästämässä, kysy vaikka Håkanilta. (Håkan on heidän tuttava , kävivät  perjantaina hänen luona  kylässä).

Molemmat Keinut olivat kovassa käytössä.
Kahdessa päivässä kerkesimme tehdä paljon.
Rebeckakin kävi meillä ja kävelimme pitkän lenkin ja keräsimme mansikoita.

Sunnuntaina sitten Suloseni meni yksinään kirkkoon
 (sillä hänen vuoro oli olla kirkkoväärtinä) ja me leikittiin kotona.
Välillä piti laittaa finkläder på, kun mentiin leikistään mekin kirkkoon.
Ei ollut paljon taukoja leikkien välissä.
Saivat leikkiä veden kanssa ja siitähän lapset pitävät.
Tiskit tiskasit ruokailun jälkeen oikeasta vedessä.
Tässä on Rebeckan keräämät mansikat ja löysi hän myös kanttarellejäkin.
Tämän seljajuurakon päälle  (jonka viime syksynä kaadoimme )laitoin  suikeroalpin.
><
Siinä se hauska viikonloppu vierähti.
Nyt vain kaikille oikein ihanaa alkanutta viikkoa toivottelen!
Täällä ei helteitä ole vaan ihanan sopiva 20 lämpö.
Moikka!

8 kommenttia:

otto kirjoitti...

Hei Sylvi! kivoja kuvia on sulla täällä. Ny on minullakin oma plogi. T:Otto

A kirjoitti...

Oikein sydäntä lämmittäviä leikkejä olette leikkineet ja touhunneet. Kyllä lapsenlapset ovat i-h-a-n-i-a!

Sinulla näyttää olevan leikkimisen taito hyvin tallella, ei ole päässyt unohtumaan.

Upeat pojat olet Sylvi-mummo saanut<3

Kaikkea hyvää teille toivotan:)

eila kirjoitti...

On teillä ollut ihana viikonloppu lapsukaisten kanssa. Voi miten suloisia he ovat myös nukkuessaan. Kyllä päiväunet varmaankin maistuivat tuon kaiken touhuamisen lomassa. Kyllä Samuel ja Anton pitävät mummin ja ukin virkeänä.

Ja niin makoisan näköisiä mansikoita ja kanttarelleja oli Rebecka löytänyt.

Iloa ja lämpöä teille kaikille ja Iso halaus. ♥♥♥

ritva kirjoitti...

On teillä ollut mukavat leikit,kyllä Mika,Terhi ja Matias plivat tyytyväisiä olostaan teillä,kovasti olitte kaikki Matiakseen ihastuneet,käskivät kiitää kovasti,huomenna menemme istuttamaan teiltä tuotuja kasveja<3

Sirkku kirjoitti...

Hurjan ihania poikia!
Nuo päiväunikuvat oli kyllä minun lempparit...

sylvi kirjoitti...

Otto, kiitos!♥
Kiva tulin jo seuraajaksi.
Kiva kun olet aukaissut oman blogin.
Oikein paljon onnea blogillesi.


Aili-mummo. kiitos ihanista kommenteista.♥
Lapsena en saanutkaan leikkiä, niin nyt otetaan takaisin ja lapseksihan sitä muututaan kun vanhetutaan.
Kiitos samoin sinulle kaikkea hyvää!♥



eila, kiitos!
virkeänä pitävät ja niinhän se on että nuortuu, tai ainakin tuntee itsensä nuoreksi kun leikitää lasten kanssa.
Ihania lapsia ovat.
Rebecka, sanoi pienenä että pitää meistä huolta kun tulemme vanhoiksi, nyt on itse 20v. ja käy melkein joka viikko meitä katsomassa,ihanaa.

Kiitos samoin teille sinne iloa ja lämpöä elämäänne.
Halauksin♥


ritva, kiitos kun lainasit , oli ilo pitää heitä täällä.
Terveisiä ja halit kaikille, myös Matiakselle!♥



Sirkku kiitos kommentistasi !♥
Ihanasti nukkuvat.

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi,sinulla on mukavat lapset ja mukava viikonloppu heidän kanssaan♥
Teltasta tuli oma lapsuus mieleen,siellä nukuttiin öitä teltassa.
Kukat ovat ihania,teillä on kukkatarha pihassanne.
Ja omien lasten kanssa olimme joskus telttaretkellä,arvaat varmaan,että oli "lämmin olo",kun viisi lasta ja me neljän hengen kupoliteltassa.Mieleen tuli myös.
Ja meilläkin oli omassa pihassa lapsilla teltta ja leikkimökki. Siellä me mieheni kanssa kävimme päiväkahvilla.

Siunausta tiistaille Sylvi teille♥

sylvi kirjoitti...

Kirsti, lapset ovat niin ihania Herran lahjoja, niinkuin sinullakin.
Lapset tykkäävät olla teltassa. Niinhän mekin teltattiin ennen lastemme kanssa.
Sitten tuli asuntovaunun vuoro.
Meillä on pihassa asuntovaunu, mutta emme sillä enään kulje vaan joskus olemme siinä yötä ja laspset saavat leikkiä siellä.
Kiitos samoin teille!♥