tiistai 22. helmikuuta 2011

Tunnustus.






Ihanalta Susannelta kauniista Susanne-blogista sain tämän tunnustuksen. 
Lämmin kiitos Susanne!

Tunnustukseen liittyy viisi kysymystä:

1. Milloin aloitit blogisi?
 Ensimmäisen blogini Luontoa aloitin Joulukuussa 2009. Sen Jälkeen minulla on ollut 
useampia blogeja. 2.sylviosulo matkalla.  3.sulojasylvi
(Kuvatila kun oppui enkä osannut ostaa lisää, niin aina aloitin uuden.)
Tämän nykyisen  elämää luonnossa-blogini aloitin Joulukuussa 2010 .

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Ensin oli tarkoitus vain kirjoittaa puutarhastamme mutta sitten se karkasi käsistä.
Nyt siis kirjoitan elämää ympärilläni. Arkea ja juhlaa.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
(Olisikohan se ne kirjoitus virheet?)
 Minusta kaikki blogit ovat erityisiä ja omistajiensa näköisiä.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Ystäväni Raija alotti matka-bloggaamisen  kun olivat Espanjassa.
Minusta oli hauska seurata heidän matkaansa.
Kun tulivat kotia niin pyysin että auksisi minullekin blogin.
Se oli 2009 keväällä.
En kuitenkaan heti aloittanut, kuin vasta vuoden lopulla.
Itsekseni ole sitten opetellut niinkuin Susannekin kirjoittaa kantapään kautta.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Kun olisi enemmän aikaa niin paljonkin.
Kaikenlainen kehittyminen blogin suhteen olisi tervetullutta.


Ohjeen mukaan tätä tunnustusta jatketaan viiteen blogiin. 
Se onkin vaikeeta, kun on niin monta ihanaa blogia.
mutta laitan tälläkertaa seuraaville.
  ensimmäisen ihan uudelle löytämälle,
Unalle. Unan maailma blogi..

Olkaa hyvät !
Hyvää päivän jatkoa kaikille Blogiystäville!




14 kommenttia:

pitsienkeli kirjoitti...

Onnea vaan kovasti Sylvi sinulle tunnustuksesta.Olet sen kyllä ansainnut:))
Laitat ahkeraan omia päivityksiä,kaunista elämää ja luontoa,ja kyllä jaksat kommentoimassakin ahkeraan käydä:))
Mukavaa tiistai iltaa vaan sinne teille:))

aikatherine kirjoitti...

Onnea sinulle, jos joku niin kyllä ansaitset tunnustuksen. Sinulla on rakkauden täyttämä blogi, se on aitoa ja diivailematonta tekstit sekä valokuvat. kuvasi ovat hyvin harmoonisia. olet niin luonnollinen oma itsesi, että toivoisin saavani sinusta hyvän tartunnan. Iso hali. myös minulle osoittamasti kunniasta. Sehän on suuremnmoista, kun aloitin vasta viime vuoden lopulla, että nyt jo..ja tehtäväni on nyt jakaa taas viisi tunnustusta. Se onkin mielenkiintoista, huh. Pitää miettiä tarkoin..Uskon että tälläisellä tunnustuksella on kyllä positiivinen merkitys blogin kirjoittajalle.

sirpa kirjoitti...

Onnittelut tunnustuksesta!
Ja oikein mukavaa tätä viikkoa.

aikatherine kirjoitti...

Kysymys; Miten liitän tunnustuksen saajan nimimerkin . klikkaanko nimimerkkiä ja kopion sen vai onko muu menetelmä.

ritva kirjoitti...

Oikei paljon onnea tunnustuksesta,hyvää illan jatkoa:)

sylvi kirjoitti...

pitsienkeli, kiitos paljon ihanista sanoistasi.♥
Sinulla on mahtavan hyvä blogi.
Mukavaa viikonjatkoa!


aikatherine, oi kiitos paljon ihanista sanoistasi, lämmittää.
Saisimpa kirjoitustaidostasi edes murto osan niin tekisi paljon.♥

Nyt kysymykseesi.
Kirjoita tunnustuksen saajan nimi tai bloginimi.
Jos osaat niin linkitä hänen blogiosoite.
Mutta sehän ei ole pakko, voit vaan kirjoittaa nimen.
Onnea!


sirpa, Kiitos paljon. Mukavaa viikonjatkoa sinne teille! huomisen synttärin johdosta ♥



ritva, kiitos paljon!♥
Samoin sinne teille mukavaa tätä viikkoa ja onnittelut Paulille!

Kuule kirjoitan hänen nimen sä tai blogin nimen.

aikatherine kirjoitti...

Kiitos kirjoitin ne mielestäni oikeat osoitteet, mutta ei ne toimi. jotain vikaa, kävin kertomassa uusille ja olivat hyvin iloisia, se ilo ona paras kiitos. Postasin tunnustuksen oikei bögini sivukuvaankin, ylpeästi:) pitäähän se mitali rintaan pistää:)) Halit sulle.Iltarukouksen aika. Hyvää yötä.

Kirsti kirjoitti...

Onnittelu Sylvi sinulle tunnustuksesta,olet ansainnut sen!
Ja kiitos tunnustuksesta,laitan sen aivan pian blogiini.
Kaikkea hyvää Sylville♥
Halit♥

mummeli kirjoitti...

kiitos kaikista tunnustuksistasi ja kiitos myös kutsusta osallistua! Olin iloinen, kun olit huomioinut minut uutena lukijanasi. Sinulla on vain niin kaunis ja hyvä blogi jota ilolla nyt sen löydettyäni, käyn lukemassa.

Sussi kirjoitti...

Onnittelut tunnustuksesta!

Markka kirjoitti...

Onnea, minullakin kysymykset odottavat vastauksia jahka ehdin muistella :).
Muistaakseni surffailin jostain ensimmäiseksi blogiisi "sylviosulo matkalla". Täällä on aina mukava käydä. Hauskoja perhekuvia tuossa alempana. Kivaa päivää sinne!

Una ♥ kirjoitti...

Oi miten ihana tunnustuspalkinto. =)
Ja kiitos kun jaat sellaisen myös miulle. =)


*niijaa kiitokseksi*
<3

seijastiina kirjoitti...

Onnittelut Sylvi, olet takuulla ansainnut tunnustuksen ♥

Iloa tähänkin päivääsi :)

sylvi kirjoitti...

Aikathrine, kiva kun onnistuit.
Hyvää jatkoa!



Kirsti kiitos!
Kaikkea hyvää myös sinulle Kirsti!
Halit♥




mummeli. kiitos kaunista sanoistasi.
Hyvää jatkoa sinulle!♥



Sussi, kiitos paljon sinulle Sussi♥




Markka, Kiitos paljon kauniista kommenteistasi.
käynpä katsomassa bolgissasi)
Hyvää jatkoa sinullkin!♥



Una, Kiva kun löysit tänne.
Olen iloinen jokaisesta ystävästä.
hyvää jatkoa sinulle ♥




seijastina, kiitos paljon, kaikista ihanista kommenteistasi
Hyvää jatkoa sinullekin♥



.