perjantai 18. helmikuuta 2011

Katselen auringon laskua, juuri tästä ikkunasta, mutta?

Taivas punoitti niin otin kameran esille kuvatakseni sitä.
Mutta mitä näenkään?





Metsästä on tulossa hevonen.
Vai onko?


No ei , vaan hirvilehmä.
Katoppas, hanki kannattaa.
Se syö pensaitten latvoja.
Hitaasti tuli lähemmäksi ja lähemmäksi.
Suloseni sanoi," Ota nyt kuva että jos tulee pihalle
 niin ajan heti pois, 
sillä meidän omenapuita ei kuitenkaan saa syödä".

Kylläpä upottikin joissakin paikoissa.
Vähän ajan perästä  huomasin että sieltä tulee toinenkin.
Se on paljon pienempi.
Sehän on viimevuotinen vasa.




 Rauhassa söivät pensaiden latvoja


Välillä vain kuuntelivat kun naapurissa liikuttiin.


Upotti se vasaakin.
Siinä pitkän aikaa katselin niitä.
Lehmä meni aukean halki metsään ja sitten lopuksi meni vasa perässä.
Tällaista sitä näkee kun rauhassa on kotona
 ja katselee ikkunasta ulos.
Olemme laitelleet tauluja seinille.
Minä näytin mihin naula ja Sulo iski .
Paljon tauluja ja valokuvia pakkasin laatikkoon kun
 en halunnut laittaa niitä puhtaaseen tapettiin.
Katsotaan mitä lapset huomenna sanovat kun 
ei kaikkia kuvia ole heistä laitettu seinälle.
Aamulla sitten täytän marenkikakun ja 
Suloseni laittaa ruuan.
Riku soitti ja pyysi jos saisi lettuja jälkiruuaksi.
No, tietysti mummi lupasi.

13 kommenttia:

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ohoh,teillähän on siellä oma eläintarha;)
Luonnon keskellä on kaikki mahdollista.
Kylläpä onkin komea auringonlasku.
Mukavaa illan jatkoa ja huomista päivää:))

anja kirjoitti...

Jopas tulivat hirvet lähelle! Hienoja kuvia sait noista uljaista eläimistä! Nehän liikkkuvat yleensä auringon laskiessa tai aamulla anivarhain. Sinulla oli hyvä tuuri, kun huomasit niiden tulevat metsästä.

Suss o Kai kirjoitti...

Jasså ni har haft besök av en älg :) kanske den är där imorgon oxå när vi kommer dit :) Kram Suss

Susanne kirjoitti...

Oi miten upea kuvasarja hirvestä vasan kanssa. Harvoin noin läheltä pääsee niitä ihailemaan.
Kaunis kuva auringonlaskusta!
Hyvää viikonlopua!

Mayo kirjoitti...

Uskomaton tapahtuma. Tuollaista ei kyllä kaikille tapahdu. Kerran näin lapsuuden kodin ikkunasta, kun vuoren päällä meni 7 hirveä jonossa. Aurinko nousi niiden takaa, joten se oli hieno näky.

seijastiina kirjoitti...

Voi miten hienot kuvat sait, upeaa!
Kyllä siellä riittää metsän eläimiä ,asutten onnen paikalla.
Ihana näky ♥

Sussi kirjoitti...

Mahtavat kuvat! Ihanalla paikalla asutte, kun siellä on luonto noin lähellä.

ritva kirjoitti...

Hyvät kuvat hirvistä,kerro terveiset kaikille,hyvää viikon loppua:)

Unelma kirjoitti...

Upeita kuvia.
Mukavaa päivää teille lasten ja lastenlasten kanssa.

Sarppu kirjoitti...

Voi että noita luonnon ihmeitä ja olet ollut taas kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, upeita kuvia ♥

Suvi kirjoitti...

Hieno kuvasarja hirvistä!

Hyvää viikonloppua!

Kirsti kirjoitti...

Hei Sykvi, aivan upean harvinaisen sarjan hirvieläimistä olet saanut.
Ainakin meille kaupungin keskustassa asuville se on harvinainen näky:)

Hyvää sunnuntaita!

sylvi kirjoitti...

pitsienkeli, on noita luonnon kauniita eläimiä, kun vain on hiljaa ja jaksaa odottaa.
Kiitos ja mukavaa lauantai-iltaa sinne teille.♥



anja, niin rupesin kuvaamaan auringonlaskua ja nämähän tuliva samalla.
Joskus on tuuria.♥



Suss o Kai.
Kiva kun tekin näitte ne tänään.
Tuossa olivat sitten myöhemmin kun lähditte.♥



Susanne , uljaita ne todella on, ei vain ollut sarvipäitä.
Kiitos , ihanaa lauantai-iltaa!♥




Mayo. täällä kyllä aika usein näemme, mutta kamera ei aina ole valmiina.
On se ollut mahtava näky 7 hirveä yhtäaikaa.♥



seijastiina kiitos! aina on hauska nähdä näitä metsän eläimiä.
Valitsimme tämän paikan juuri koska pidämme luonnon rauhasta, ja täällä sitä on.
Asutaan eläinten kassa metsän keskellä.♥



Sussi, kiitos!♥
Viihdymme todella täällä luonnon keskellä.



ritva Kiitos♥
kerron terveiset-



Unelma, kiitos!♥
Mukavaa oli, Nyt täytyy vaan levätä.



Sarppu, niin ei minun täytynyt mennä mihinkää kun kuvat otin ikkunasta.
Kuvattavat tuliva meille, varmaan ihmettelivät kun en ole ollut ulkona koko viikkoon ,iin tulivat katsomaan.♥




Johanna, kiitos!
Samoin sinne hyvää viikonloppua!♥




Kirsti, kiitos!♥
Täällä maalla niitä näkee ja aina niiden näkeminen ilahduttaa.

Hyvää pyhää myös teille !