torstai 30. joulukuuta 2010

Yritys järvelle.

Meillä oli tarkoitus kävellä pikku järvelle, Mögasjöhön.

Matkaa sinne on n, 5km

Tässä kävelemme hevosen jälkiä pitkin

Vanhasta kannosta on lumi kaunistanut näin kauniin taideteoksen.

Lumikko oli juossut tässä.
Tässä oli hevonen pyörähtänyt umpäri.Tähän sitten loppui jäljet.
Mekin käännymme takaisin.
Olisi ollut vielä kilometri jäljellä järvelle,
mutta suloseni kieltäytyi jatkamaan matkaa umpihangessa.

Takaisin kävellessä taivas ilmiö kirkastui.

Täältä keräsimme kesällä ne ihanat vatut,
joita nyt nautimme lettujen kanssa ja Samuel ja Anton tykkäävät pakastettuina.

Siihen jäi lumienkeli hankeen

Tule jo! huutelee suloseni.

Koivut taipuvat lumen painosta, ja  minä autan vähentämään lumen  painoa.
Puhelinlangat roikkuivat myös ihan maassa.
Paksu lumikerros oli kaapelin ympäri jäätynyt.
Suloseni otti kaapelista kiinni ja puisteli niin johto nousi ylös,
hyvä ettei itse mennyt langan mukana.

Laitoin tähän vähän matkalla kuvaamaani luonnon kauneutta.

Nyt on torstai ja lähdemme kylälle potkukelkalla,
 viemään suruvalittelukortin postiin.
Ystävämme puoliso Trollhättanista on päässyt taivaan kotiin.

Pirteätä Uudenvuoden aatonaattoa teille
jotka täällä vierailette ja kiitos kommenteistanne

18 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Siinä onkin taiteilemista kun kulkee hevosenjälkiä pitkin,kaunista,enkelikin on olut matkan varrella.

kesän taikaa kirjoitti...

Niin, eipä ole tullut pistydyttyä, on jäänyt tämä uusi huomaamatta.
Katselin noita aiempia postauksiasi ja tosi satumainen maisema siellä. Kesällä mahtava kukkaloisto ja talvella tosi kaunis luminen maisema.
Täytyypä muuttaa blogi osoitteesi, että uudet postaukset ilmestyvät seurattavien listaan.

Hyvää aatonaattoa myös sinne.

Sarppu kirjoitti...

VOi kaipaan tuota valoilmiötä, niin ihana ilma teillä ollut ja kauniit puut ja maisemat ♥

sylvi kirjoitti...

ritva,sisko.oli se vähän taiteilemista, joo niin enkeli tuli tienvarrelle ettemme kaatuisi.


Pehmyt piirto, Kiva kun löysit. arvasin ettei kaikki ole tänne löytäneet, sen takia kirjoitin uusiksi. vanhaan blogiin.
Näin että sillä oli joka päivä käyty katsomassa.
Kiitos sinulle!

sylvi kirjoitti...

Sarppu, kiitos!
kyllä aurinko tekee päivän kirkkaammaksi.
Toivotaa sitä sinne teillekin.

eila kirjoitti...

Ihania maisemakuvia ja on teillä paljon lunta. Meillä on täällä tosi kylmät ilmat. Usein saa uunia lämmitellä. Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille sinne Ruotsiin.
Halauksin: Eila

AAMU kirjoitti...

Onpas hienoja otoksia sinulla! Monisävyisen harmaan ystävänä tykästyin heti ensimmäiseen kuvaan.

sylvi kirjoitti...

eila kiitos!
Lunta on ja kaunista,
On se vahinko että teillä on niin kylmää niin ei siellä ulkona voi nauttia tästä kauniista talvesta.
Kiitos Eila ,teille kaikille myös sinne Kuusijärveen ja Outokunpuun oikein siunausrikasta Uutta vuotta.
Halaukin sylvi♥

sylvi kirjoitti...

AAMU, Kiitos!
Siitä minäkin pidän.
Se on vähän mystinenkin.

ritvau kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ihania tekstejä... olipa mukavaa löytää taas sivuillesi !
Hyvää ja Siunattua Uutta vuotta !

sylvi kirjoitti...

ritvau, Kiitos sinulle!♥
Liian usein vaihdan blogia, mutta kun otan niin paljon kuvia
niin se blogi täyttyy pian.
Kirjoitin varmaan epäselvästi muutosta.

Myös sinulle Siunausrikasta Uutta Vuotta 2011!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Iloa uudelle vuodelle teille molemmille:))

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Löysin tänne uuteen osoitteeseen ihania kuviasi ihailemaan.
Oikein mukavaa vuotta 2011 Sinulle!

Sussi kirjoitti...

Kaunista ja niin paljon lunta, ihan kuin täälläkin.

Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Markka kirjoitti...

Olipa hyvä että laitoit tuon uuden linkin. Luulin olevani uudessa blogissa mutta olinkin siellä vanhassa aina vaan.
Onhan lunta tullut sinnekin ja paljon, hyvä tehdä lumienkeleitä.
Onnea ja Siunausta vuodelle 2011 teille molemmille ja läheisillesi!

sylvi kirjoitti...

Pitsienkeli, Kiitos!
Sinulle ja perheellesi myös iloa UUDELLE VUODELLE!♥



Hanne, Kiva kun viineinkin köysit tänne,
Kiitos, Sinulle myös toivotan Oikein siunausrikasta Uuttavuotta!!♥




Sussi,Kaunista on tämäkin talvi,
Kiitos ja oikein hyvää ja siunausrikasta UUTTA VUOTTA, myös sinulle ja perheellesi


Markka, Kirjoitin kyllä että siirry painamalla kuvaa, mutta ei monikaan sitä tajunnut.
No kiva kun löysit ränne.
Kiitos , sinulle ja läheisillesi myös toivotan oikein siunausrikasta UUTTA VUOTTA!

seijastiina kirjoitti...

Aivan ihastuttavat talvi maisemat, kauniita kuvia, olet erittäin taitava kuvien otossa Syli.
Ja mukavaa huumoria mukana.

Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta ♥

sylvi kirjoitti...

seijastiina, oi suuri kiitos sinulle kauniista kommentistasi!
Kamera on tarttunut käteeni, ja kulkee koko ajan mukanani.
Ei mikään erikoinen kamera, ihan tavallinen.

Kiitos ja kuin myös sinulle ja lähimmäisillesi
OIKEIN ONNELLISTA JA SIUNAUSRIKASTA UUTTA VUOTTA!