tiistai 21. joulukuuta 2010

Täysikuu

Täysi kuu on nousussa..

Tule meille Tuomas kulta, tuoppa joulu tullessasi!

Tänään paketoin lastenlasten joululahjat.
Ihana ruisleivän tuoksu leijuu yläkertaan, sillä uunissa paistuu leipää.
Sänkyvaatteet ja matot saivat tuntea pakkasenpuremaa.
Kylläpä uni maistuu pyhtaassa petissä, ei kuu jaksa häiritä, eihän?
Elämässä on paljon ihmeitä,
luonnossa, avaruudessa, maanpäällä. ihmisen sydämmessä.
Mutta suurin,valtavin ihme on on Jumalan armo 
Kun armosi hoitaa ja kantaa minua, saan kokea sen ihmeen,
että täällä meidän ihmisten kesken katkeruus poistuu ja viha,
 ja sydämessä on armosi rauha.
Elämän syke on meissä-
eikö sekin kasva siitä että seisomme valossa ojennettuina taivaaseen päin
sydän kuulolla Jumalan puoleen
Talven valta lepää hiljaisuudessa.
Pailalleen jähmettynyt, kauniskin
kertoo kylmyydestä, joka päivä päivältä
ja viikko viikolta on lähempänä.

Mutta lämpö ei ole hävinnyt
eikä aurinko lakannut olemasta.
Toivo ei häviä
koska Jumala on.

Hiljaisuus ei ole vain yötä,
päivän kirkkaudessakin voi asua rauha.

Hiljaisuus  ei ole vain pakollinen tauko
eikä tila,  johon minut ahdistettiin,
se on mahdollisuus.

Hiljaisuus on sisälläni, kun puhun Jumalani kanssa.
Kiitoksen sekaan saavat tulla kipeät ja vaikeat asiat.
syntien anteeksianto tekee hiljaisuudesta lahjan, oven isän puheille.
(S.Suokunnaksen tektiä lainattu,)

Oikein mukavaa  Tuomaksen iltaa  ja  huomista Talvipäivänseisausta.

 i morgon är det , Dan, före dan, före dopparen.

8 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Niin kauniit kuvat ja teksti.

AAMU kirjoitti...

Aika aavemaisia täysikuu-näkymiä, ihan kuin oudot voimat olisivat liikkeellä...

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kaunista:)
Mukavaa keskiviikko päivää:)

ritva kirjoitti...

Ompa kaunis täysikuu,hyvää keskiviikko päivää siskoseni

sylvi kirjoitti...

Sussi, Kiitos sulle


AAMU, Eiks' ne täydenkuun aikana liikukin?


pitsienkeli, kiitos!
samoin sinulle mukavaa keskiviikkoa.



ritva, kits siskodeni samoin sinulle hyvää keskiviikkoa.

seijastiina kirjoitti...

Ihanat lumiset kuvat, ja se kuutamo, upea!
Minä en päässyt kuvaamaan, tänä iltana on ihan harmaata ollut, voi kenkku ,mutta saampa täällä ihailla, kiitos Sylvi ♥

Kirsti kirjoitti...

Nämä kuvasi ovat kauniita ja rauhallisia!
Ihana touhuta lastenlasten kanssa lumen keskellä.
Hyvää Joulua! Siunausta!

sylvi kirjoitti...

seijastiina, kiitos , täysi kuu on aina jotain erikoista.
Harmi ettet päässyt kuvaamaan, no ensi kerralla, ei sitä aina näe.



Kirsti kiitos. On kyllä, ei sitä niin itseksee viittikään lumessa pyöriä, mutta lastenkanssa saa olla taas lapsi.
Kiitos samoin sinulle Jouluiloa!