maanantai 27. marraskuuta 2017

Kuusi kuvaa kesästä.

Sain tämän kivan haasteen "Kuusi kuvaa kesästä" Pirkolta,  Elämää ja elämyksiä blogista.
Kiitos Pirkko.
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä.
Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. 

Helppo,  mutta vaikeaa on valita vain ne kuusi :)
Tässä minun 6 kuvaa.


Toukokuussa kukki näin valtavasti Jouluruusumme.


Myös tämä ihana Meconopsis kukki hyvin, vaikka olimme sen siirtäneet toiseen paikkaan.  Valtavan isoja kukkia tällä kerta.

Helatorstaina teimme taas tyttäremme perheen kanssa perinteisen (Jökotta) kevätretken.Tällä kertaa Slottskogen  Göteborgiin.
Meillä on  aina niin mukavaa  näillä retkillä. Siellä tapasimme myös Suloseni siskon tytön Sunsvallista. Hän oli juuri silloin Göteborgissa käymässä.  
Kivat muistot on myös kesän Suomen matkasta jonka teimme Rebekan ja tyttöjen kanssa.
Tytöt olivat ensikertaa Suomessa.



Azaleat ja Rodot kukkivat hyvin pihallamme.
Oli hyvin mahtava tuoksu Azaleoissa.

Sinistä kukkaa oli paljon. Akleija on monen väristä pihallamme. mutta tämä  sininen Akleija oli todella yllätys.
Saimme Irma siskolta tämän punakukan taimen. Niin tämä on punahattu eikä niinkuin ensin kirjoitan. Hän oli  ottanut siemeniä kukkivasta punakukastaan ja  kasvattanut taimen. Antoi meillekin siitä taimen,  mutta se tuli ihan erilainen kuin mistä siemenet oli otettu. Tämä kukki runsaskukkasena  pitkään ihan siihen asti kunnes ensimmäin  pakkanen vei.

Tämä haaste on jo kulkenut monella jotenka en haasta ketään vaan sinä joka et ole vielä tätä saanut Ole hyvä ja ota haaste.

Oikein mukavaa lokakuun viimeisiä päivä.

12 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Ihanat, lämminhenkiset kuvat!

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Oh Silvi!
What wonderful pictures.
I'm in love with miraculous Meconopsis.
Where did you buy these beautiful plants? I have never seen them in my country.
Greetings from Poland.
Lucja

Kirsti kirjoitti...

Sinun kukkakuvasi ovat aina yhtä upeat. Etenkin näin talven keskellä ne ilahduttavat katsojaa. Mukavaa jatkoa viikkoosi.

Eeviregina kirjoitti...

Sinun puutarhasi on kyllä oikea paratiisi! Aivan mahtavia kukkia.

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Ihania kuvia. Voi, ihana kesä <3

ritva kirjoitti...

Kauniita kesäisiä kuvia, kiva niitä on katsella ja muistella:)

Between kirjoitti...

Voi mahtava, noita sinun kukkamaitasi! Jos minulla on jotain kukkaa kaksi tai kolme, sinulla on aina kymmeniä.
Niin ihania kesäkuvia, joista valo ja lämpö välittyy.

Irma kirjoitti...

Ihania Kesäisiä kukkia Kauniita Siemenistä kasvatettu kukka on Punahattu ei punakukka. Hyvää tiistai iltaa teille :)

sylvi kirjoitti...

KIITOS PALJON YSTÄVÄT. SIRPA♥, ♥LUCJA- MARIA♥, KIRSTI ♥, EEVIREGINA , MAALAISKANSEN ELÄMÄ♥
RITVA♥, BETVEEN ♥,JA IRMA♥.
OLETTE IHANIA ♥

Päden paja kirjoitti...

Ihania kuvia♥ Niin mukavaa yhdessä oloa ja kiva kesätuulahdus tuli tämän postauksen myötä..täällä kun on niin harmaata,tuulee ja sataa niin kiva "lämmitellä" kesäkuvilla:) Mukavaa marraskuun loppua♥

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia!
Olen aina ihaillut kukkiasi. Upeita ovat!

sylvi kirjoitti...

KIITOS PALJON. Päden paja ♥, Hannele ♥ ja Susanne♥. Olette ihania tstäviä.