tiistai 8. marraskuuta 2016

Talvi Luontoa ihailemassa,

Lunta on koko ajan tullut lisää. 
Suloseni lähti kirkkoväärti  kokoukseen niin minä lähdin luontoon kävelemää.

Pienet kuusikot taipuvat lumen alla.

Kävelin meiltä Lövaskogiin päin ja sieltä sitten suolle.
    

Tästä mäeltä näkyykin suo. Vähän oli raskasta kävellä kun ei ollut mitään jälkiä. No alamäkee kyllä menee helposti
Jänikset ja kauriit kyllä juoksennelleet ristiin rastiin.



Suon toisellapuolella on iso kuusikko.
Siellä kuusikossa ei ollut paljon lunta.

Mutta pinten kuusikoitten välissä kyllä.
Kauriit pelästyi kun tulin ja juoksivat piiloon.
Harmi kun en ehtinyt kuvaa ottamaan,

Tuolta kävelin ja nyt sitten risukkopolua jatketaan

Siinä sitä polkua saakin etsiä.
Helpompi olisi ollut kävellä puroa pitkin, mutta ei tainnut olla jäässä.

Onhan täällä metsässä muitakin. Tämä entinen kaveri täällä vieläkin seisoo.

No nyt on helpompi kävellä kun tulin traktori tielle ja täällä on  jeeppi ajanut.

Nyt on vuorostaan käveltävä ylös mäkeen,

Pyökkimetsään

satumetsää

Kyllä tämä pyökki-metsä on jokaisena vuodenaikana niin kaunista.

Eiks vaan olekin?

Vähän yli 2 km. tuli käveltyä.
Sukat kastui kun oli sen verran lunta että meni saappaiden sisälle.

Oikein mukava ilma kun oli lämpimästi päällä.
noin -7 pakkasta ja vähän lunta ilmassa.

Nautitaan nyt lumesta kun sitä on.
Kaikkea hyvää teille jotka täällä piipahdatte.



17 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kauniita kuvia lumisesta metsästä.

Minttuli kirjoitti...

Onpa siellä tullut lunta, niin kaunista ja rauhallista luonto on nyt.

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Voi ihanaa pyökkimetsää! Puolassa olen rakastunut keväiseen pyökkimetsään, en ole nähnyt koskaan sitä lumisena, nyt näin, kiitos. Luojan luonto on ihana!

Tuula kirjoitti...

Kyllä on kaunista, teillä on aivan umpihanki :) Meillä on tuohon verrattuna pieni rippunen että juuri ja juuri voi sanoa lunta olevan :)

sylvi kirjoitti...

Kruunu Vuokko ♥ kiitos. Kyllä nautin siellä kävellessä. Haluan aina jakaa toisillekin.


Minttuli todella aikaisessa tuli lumi. Nautitaan nyt siitä.♥


Suomalainen Kryproksessa Luoja on luonut maan niin kauniiksi ja meille tänne pohjolaan 4 vuodenaikaa ja kakki ovat omalla tavallaan niin kauniita. Kiitos ♥


Tuula ♥.Tänävuonna on meillä aikaisessa. Joskus näinkin.


Sirpa kirjoitti...

Niin kaunis talvinen metsä! Hienot kuvat!

sylvi kirjoitti...

Sirpa, Kiitos. ♥
Tänään ei enään tuullut niin kylmästi niin oli mukava kävellä ja ihailla.

Between kirjoitti...

Aika lailla samanlaiset ilmat ovat siellä kuin täälläkin. Mutta yhtä satumaista pyökkimetsää meillä ei ole.

ritva kirjoitti...

Kyllä on kauniit talvi maisemat mikä on lenkeillessä. Mukavaa viikon jatkoa:♥

sylvi kirjoitti...

Between kiitos. ♥
Pyökkimetsät on häviämässä täältäkin.
Niitä on enemmä etelämmässä.


Ritva Kiitos paljon,♥ samoin teille hyvää viikonjatkoa.

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Ohhho, onpa siellä tullut lunta. Kauniita lumikuvia!

Sussi kirjoitti...

Talvi on tullut. Täällä meilläkin on nyt hirmuisesti jo lunta.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Tylsä Mörökölli. Kyllä on ja paljon,



Sussi kyllä se siltä näyttää että taven teki, kiitos.

orvokki kirjoitti...

Luonto on nyt kaunista. Ja ah niin mustavalkoista :D
Paljon on teilläkin lunta. Tiedä sitten onko tämä ensilumi pysyvää. Jos on, niin tulee pitkä talvi :)

rosiarts kirjoitti...


Missing You. Your visit makes me happy. As his family is beautiful, God bless. The snow has arrived there and here the heat is too much. Kisses. Roziane.

sylvi kirjoitti...

Orvokki ♥ovat jo luvanneet lämpöasteita ensiviikoksi, että luulen lumen sulavan


Kiita rosiarts♥ Sinulla on niin ihana perhe. niin kaunista.
siunausta elämääsi

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Sylvi!
Your winter pictures are beautiful.
Greetings.