sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivää ja lumileikkiä.

Perjantaina Rebeka perhe kävisi meillä.
Lapsilla oli hauskaa kelkkamäessä.

Hevosetkin olivat kiinnostuneet lasten leikeistä.

Lillen juoksenteli välillä edella ja joskus perässä.

Sunnuntaina tulivat Susanne ja Sven, isää,- Rebecka vaaria ja Reily, Stella ja William isovaaria onnittelemaan.


Pitihän meidän mäkeen lähteä kun vielä on lunta.
 

Eilen vietettiin williamin synttäreitä. Nyt pääsi William mormorinsa kanssa mummilaan.
Hän nautti mäenlaskusta.

Nyt lasketaan, pois alta.

Kun olimme aikamme laskeneet niin sitten olikin kiva tehdä lumihevosia ym.

Rebecka lähti sisälle Williamia viemään päiväunille.

me neljä jatkettiin lumitöitä.

Piti tehdä hevoselle reki. Siinä tytöt jo istuivat reessä.

 

Pian ilmestyi lumiukkokin. 

ja tonttu jota Stella halaili.


Sitten olikin jo nälkä. William halusi syödä jälkiruuan Sven isoeno sylissä.
Svennen lapset  olivat sairaita, vesirokossa niin eivät päässeet tulemaan.

Ruuan jälkeen leikkivät lapset yläkerrassa.
Stålman siinä, Superjält. Työilläkin oli kaiken näköisiä vaatteita päällä. En kerannyt heitä kuvaamaan kun piti auttaa vaaria tiskissä.

Reily olisi halunnut jatkaa vielä leikkiä ulkona mutta nyt oli aika mennä kotia.
Kävi näyttämässä äidilleen mitä kaikkea olimme tehneet lumesta.
Siinä on Sika, lammas, lehmä, sonni,

hevonen ja lumiukko sekä linna ja lumilyhty.
Hiljaista tuli kun lapset lähtivät.
Sulosenikin kerkesi ihailemaan kukkia joita lapset toivat.

Kyllä sitten meitä nukuttikin eikä haitannut syperkuukaan.
Ovat luvanneet +10 c täksi viikoksi. Sitten loppuu lumileikit.
voi harmi, sillä lapsilla on niin hauskaa kun on lunta.


Kiitos ystävät kaikista kommenteistanne. On niin mukava lukea niitä.

Mukavaa alkanutta viikkoa.

14 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Teillä on ollut aivan superupea päivä. Aivan ihanaa kun lapsia on käymässä.

sylvi kirjoitti...

Anneli kiitos. kyllä on aina kiva kun käyvät.

Minttuli kirjoitti...

Ja kaikilla oli yhtä mukavaa.. Ihanat lumiset isänpäivän kuvat.

Hyvää jatkoa marraskuulle!

Ulla kirjoitti...

Ihanan tunnelmalliset kuvat kuin postikortista.

sylvi kirjoitti...

Minttuli, kiitos. ♥
Mukava oli isoilla ja pienillä. Tänään onkin satanut että vähäksi aikaa loppuu nämä leikit.
Kiitos samoin hyvää jatkoa.


Ulla, kiitos paljon. hyvää jatkoa sinulle♥

Irma kirjoitti...

Teillä onkin ollut mukavat määenlaskupäivä kaunista pehmeä lunta. Luonto on hyvin kaunis luminen :)

sylvi kirjoitti...

Irma kiitos. Oli todella kaunista. Tänään on satanut ja puut evät enään ole niin kauniita- On ollut hyvin sumuista.

ritva kirjoitti...

Teillä on ollut ihanaa yhdessä oloa Isänpäivänä.♥

sylvi kirjoitti...

Ritva aina piristää kun on paljon porukkaa ja juhlia.
Mukavaa jatkos sinne teille.

pirkko kirjoitti...

Ompas siellä lunta!

Sulle on haaste mun blogissa: http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/2016/11/kuusi-kuvaa-kesasta.html

sylvi kirjoitti...

Pirkko Kiitos. katsotaan milloin kerkiän

orvokki kirjoitti...

Kiva isänpäivä teillä.
Niin ja onnea williamille 1 v johdosta edellisessä postauksessa.

sylvi kirjoitti...

Orvokki kiitos paljon ♥

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Making a snowman is an enjoyable pastime.
Greetings.