perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen viettoa meillä 2015.


Poikamme Sven lapsineen kävivät sunnuntaina pääsiäisaterialla.
Svennen lapset.
Samuelin pääsiäis-munassa oli tämä asu jonka ostin Lanzarotesta.


Toisena pääsiäispäivänä  Rebecka vanhin lapsenlapsista  tuli aamusta aikaisin tyttöjensä kanssa.

Mummi, Reilyn ja Stellan kanssa metsässä.
Kullanmurulla paljon päällä sillä oli kylmä tuuli, vaikka hyvin aurinkoista.

Susanne tyttäremme perhe pääsiäis aterialla. Toisena pääsiäispäivänä.



Sari, Orvokki-siskontyttö oli tullut suomesta Susannen kanssa kuvailemaan.
Kävivät kuvausretkellä Ölannissa ja  kurkia kuvaamassa Hornborgajärvellä.
Serkukset kuvaa Ruskosuohaukkoja jotka liitelevät korkealla meidän mäellä.
Siskokset, Rebecka lapsineen  ja Katrin, Tobbensa kanssa. Takaa vanha amatson tulossa.

Amatsonilla tulivat Kai ja Riku ja Reily sai olla myös kyydissä vähän matkaa. 

Serkukset Sari ja Susanne sohvalla. Ovat viettäneet mukavan kuvausretken yhdessä.
Kohta on heillä eron hetki kun Sari lähtee kotia suomeen.
(Sen näkee jo ilmeestä )

Pääsiäis-aattona oli perinteinen sisarusten ilta. Tällä kertaa meillä.
Suloseni kokkina katsoo että jokos on pöytä katettu sillä kohta sisarukset tulevat.
Siskoni, Sanni ja Helmi  ja veljeni Santti puolisoineen.
Paljon oli meillä Pääsiäisenä rakkaita koolla.

Kävimme laulamassa kirkossa pitkänäperjantaina ja Pääsiäispäivänä.

Blogi-ystävät en ole sen takia kerennyt teidän blogeihin kommentoimaan.
Mukavia aurinkoisia päiviä teille !







11 kommenttia:

Emilie kirjoitti...

Noin hienoa ja monipuolista pääsiäistä onkin mukava muistella!
Hienoa kun on sukua, joiden kanssa viettää juhlia :)

mielenkuviajatarinoita.Blogspot.com kirjoitti...

Yhteinen perhe Pääsiäinen on parasta mitä voi olla.. minulla oli myös lapset perheineen pyhien aikana.
Toivotan hyvää kevään jatkoa ja iloa arkeen ja aherrukseen, pihatöissä riittää touhua

Saila kirjoitti...

Ihanan paljon sukuloimisia!
Aurinkoa nyt riittääkin, toivottavasti teillä myös. Huomisesta luvataan huippuhienoa kevätpäivää. Aurinkoista viikonloppua!

mummeli kirjoitti...

Voi, teillä ihana juhlan aika, paljon rakkaita läheisiä. Siinä muistui omatkin entiset pääsiäsisen juhlat kun sukua meille kerääntyi. Nyt on toisin.

ritva kirjoitti...

Nämä taisivat olla tervetulleita vieraita mitä edellisessä postauksessa. Hyviä kuvia:)

orvokki kirjoitti...

Hieno pääsiäinen on teillä ollut. Ja sukuakin noin paljon. Minulla on hyvin pieni suku ja siitäkin yli puolet asuu ulkomailla, että just ja just pöydän saisi täyteen Espoossa (Suomessa) asuvista. Olen melkein kateellinen teille.

seijastiina kirjoitti...

Ihanat hyvän mielen kuvat ♥
Iloa teille myös viikonloppuun :)

sylvi kirjoitti...

Kiitos ystävät- ja mukavaa viikonloppua teille jokaiselle ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥♥

A kirjoitti...

Kiitos Sylvi, ihanista muisteloista! ♥♥
Onnellista viikonloppua sinulle & co! ♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olipa mukava katsella kuviasi. Ihanaa et on noin paljon läheisiä käynyt Pääsiäisenä.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Aili kaikkea hyvää myös sinulle♥

Orvokki sisko Kiitos kun käyt välillä täällä ja vielä kommentoitkin.♥