lauantai 18. huhtikuuta 2015

Syntymäpäivän kurkia.

Kävimme tänään synttäreillä. 
Tyttären poika täytti 23v.  
Tässä poseeraa siskojensa kanssa.
Taivään Isä siunatkoon heitä
 
Kun tulimme kotia niin Kurjet kuhertelivat pellollamme.






Kiva oli seurata kurkia.
Västäräkki oli myös tänään pihallamme.
Jotenka kesä taitaa tulla.

Miksi en ole päivittänyt blogiani?
On ollut vähän vastoinkäymisiä.
Ensin purin paikan hampaasta, sitten  jouduttiin vetämään hammas pois kun juuri oli lohennut.
Sen jälkeen jotain tapahtui kasvoilleni.
Kutinaa ja punaista läikkää joka levisi pikkuhiljaa koko naamaan.
Mistä johtuu ei lääkärikään osannut sanoa.
Vieläkin on toinen puoli kasvoista punanen ja kutiaa.
Olen syönyt allerkia lääkettä yli viikon.
Maannantaina menen uudestaan lääkäriin.
Minä luulen hampaan poisvedossa on syy.
No mitäs minä tässä  teille valittelen.

Eiköhän Taivaan Isä tästäkin vaivasta päästä.
Meitä riisutaan kutakin omalla tavalla.

Ei muuta kuin hyvää pyhää kaikille BlogiystävilleVoikaa hyvin.



9 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Toivottavasti kasvosi pian paranee!
Kyllä nuo kurjet on komeita lintuja, korkeat jalat joiden päällä keikkuvat.
Hyvää viikonloppua!

Seijastiina kirjoitti...

Toivottavasti voit jo paremmin ja ihottuma on poissa.
Upeat kurjet ja kuvat, ne on niin ihania ♥
Onnittelut nuorelle ja kaikkea iloa päiväänne ja uuteen viikkoon huomenna ♥

ritva kirjoitti...

Onnea Rikulle. Kyllä on komeat kuvat kurjista. Mukavaa pyhäpäivää. ♥

sylvi kirjoitti...

KIITOS MUMMELI, SEIJASTIINA JA RITVA ♥ ♥♥

between kirjoitti...

Minun hampaalleni kävi samoin; paikka lähti ja sitä korjatessa hammas halkesi juureen saakka, jolloin se piti poistaa kokonaan. Olistkos saanut jonkin allergisen reaktion puudutuspiikistä tai saitko kenties antibiootteja jälkihoidoksi? Toivottavasti saat kasvosi pian kuntoon.
Upeita kurkikuvia. Olisipa hienoa nähdä omalla tontilla tuollaisia näytelmiä.
Pikaista paranemista toivotellen!

Sussi kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Upeat kurki-kuvat!

sylvi kirjoitti...

kiitos between ja Sussi ♥ ♥

kaisumarjatta kirjoitti...

upeat kurjet.. minulla oli kerran puudutus lääkkeen allergia kohtaus. kaikki puudutuslääkkeet ei aiheuta allergiaa, muista kysyä hammaslääkäriltä mitä se oli ja estää sen käyttö tulevaisuudessa.
minun reaktiot oli ensin monta tuntia kestänyt vapina, ja punoitusta iholla kasvoissa jotka meni ohi muutamassa päivässä.

sylvi kirjoitti...

Kiitos Kaisumarjatta♥ Täytyy kysyä ja välttää sitä. Yleensä minä en halua puudutusta kun hammasta paikataan, mutta pakko oli ottaa kun vetivät pois.
Kaksi tikkiäkin laittoi. Voi olla myös joku pakteeri joka aiheutti. Nyt on vielä vähän jäljellä.