tiistai 30. joulukuuta 2014

Skidåkning i Kanåsen

Kaksi päivää meni ihanasti lasten kanssa leikkien ulkosalla.
Samuel ja Anton tulivat yökylään.
Eilen sitten menimme kiireesti ulos että keretään lumessa leikkimään ennenkuin lumi sulaa, 
sillä olivat luvanneet lämmintä täksi päiväksi.

Pojat laskettelivat minisuksilla ensin pihallamme ja sitten 
 
lähdimme  isompaan mäkeen.
Oli jo hämärää kun tulimme kotia.
Vaikka kaatuivat niin ei näyttänyt yhtään sattuvan.

Tänään sitten uudestaan.

Lämmintä kaakaota juotiin välillä.
Suloseni meni aikasemmin sisälle laittamaan ruokaa.
Kyllä ruoka maistuikin hyvälle.
syönnin jälkeen kuivat vaatteet päälle ja taas ulos.

Lumi oli päivällä sen verran nuoskalunta että pystyimme myös rakentamaan lumilinnoja.
Hauskaa meillä on ollut.

Illansuussa sitten Sven tuli hakemaan poikia kotia.
Alicekin sai tulla vähäksi aikaa lumilinnaan.

Lumi tekee ulkona olosta mukavanpaa.

Varmasti pojille uni maistuu taas illalla.


Koulu pojilla alkaa taas 8 päivä niin sitten eivät enää kerkiä mummilaan.

Huomenna on Uuden Vuoden aatto.
Meidät vihittiin 50v sitten jotenka huomenna vietetään kulta hääpäivää.
Miten sen näkee huomenna.
Mukavaa vuoden viimeistä päivää ystävät ja

Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta 2015

7 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Välittyi kuvista kuinka hauskaa lapsilla oli ja Mummillakin :)

Sylin täydeltä Onnea Hääpäivänänne ♥

Sirpa kirjoitti...

Onnea Hääpäivänne johdosta!♥

Kiva on lumessa temmeltää, ilo välittyy hyvin kuvistasi:)

Hyvää alkavaa uutta vuotta!

ritva kirjoitti...

Kiva on pojilla lumessa leikkiä täällä jo lumet alkavat sulamaa.

Sydämelliset ONNITTELUT teille Sylvi ja Sulo, niin ne vuodet vierivät vastahan me oltiin teidän häissä♥

orvokki kirjoitti...

Ihanat lumileikit ja -retki.
Ja paljon paljon onnea hääpäivällenne. Taidatte olla niitä harvinaisia, joiden yhteiselämä on kestänyt jo 50 vuotta. Se on suuri saavutus ja on vaatinut teiltä molemmilta suurta harmoniaa.
Oiein hyvää uutta vuotta teille.

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Happy New 2015 Year's !!!!
Greetings for you of my Dear Friend

Łucja ♥♥♥

A kirjoitti...

Ihania lumileikkejä teillä lapsilla, kiitos Sylvi!

Siunattua uutta vuotta 2015 sinulle ja teille kaikille! ♥♥

sylvi kirjoitti...

KIITOS IHANISTA ONNITTELUISTA.