perjantai 26. joulukuuta 2014

Borgstenan joulupukki jouluaattona.

Mitä varten kaikki ikkunan edessä ovat.
Mitä ihmetä sieltä näkevät? Katsotaanpa.

Kuka ihme tuolla ulkona kulkee pitkin leikkikenttää.

Siinä on Reilyllä ja Stellalla ihmettelemistä.

Rivitalon takaa tulee.

Sillä on säkki selässä.
Mitä mahtaa säkissä olla.

Katos, tuolla näkyy olevan kilttiä lapsia, sanoo tonttu.
Katsokaa se vilkuttaa meille!!
Miten sinne pääsen?
Penkille kiipeän ja sitten

Hyppään aidan yli. Nyt kiireesti, kun näkyy lapset jo odottavan. 
Tännekö se tulikin.

Oli pukilla lahjojakin. Ole hyvä Stella.

Ei tuota tarvinnut pelätä kun on niin ihana ääni. Ihan kuin mormorin ääni.

Reilykin sai paketteja.

ja aikuisillekin toi paketteja.

Halit pukille ja sitten pukki saa jatkaa matkaa.

Nyt alkoi pakettien aukaiseminen.
Oli Reilyllä mormorille paljon kerrottavaa kun mormori  tuli kioskilta kotia.
Vahinko kun juuri silloin oli poissa.

Lasten luona se oikea joulu tulee, kun katselee heidän välkkyviä silmiä ja ihmettelemisiä.
Ihana aatto vietettiin lasten kera.
Kiitos Rebekalle ja Susannelle sekä kaikille mukana olijoille.

12 kommenttia:

Between kirjoitti...

Totta, lasten aito ilo ja uteliaisuus tekevät joulusta kokemisen arvoisen. Niitä lapsuuden jouluna sitä aikuisenakin muistelee ja ehkä myös kaipaa.

Minttuli kirjoitti...

Oi noita lasten silmiä, miten ne loistavatkaan! Ihanat joulukuvat!

Hyvää tapanin jatkoa!

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

Sylvi, beautiful celebration.
Santa Claus delighted my eyes and heart.
Christmas greetings:)

ritva kirjoitti...

Kyllä pukki vielä jaksaa ketterästi juosta ja miten lapset ovat ihmeisään hauska on seurata lasten ilmeitä. Hyvää tapanin iltaa.♥

orvokki kirjoitti...

Olipas hauska kuvasarja. Ei tainnut Stella pelätä pukkia.
Kivat kohdat kun kuvasit pukin saapumista pihalla.
Hyviä välipäiviä.

PiipeA kirjoitti...

Lasten jännitystä ja riemua on aina ihana katsella. Teillä on ollut ihana joulu suuren perheen kesken.

Onnellista loppuvuotta!

Sussi kirjoitti...

Ihana kuvasarja:)

A kirjoitti...

Ihanan joulun olette viettäneet, kiitos että sain osallistua:)

Oikein hyviä vuoden 2014 viimeisiä päiviä, sekä onnea ja menestystä vuodelle 2015 sinulle ja läheisillesi, Sylvi♥♥

Irma kirjoitti...

Kiva kuvasarja hauska pukin tulo
hienosti suhtautuivat joulupukkiin
Hyviä joulun välipäiviä :)

sylvi kirjoitti...

Kiitos ystävät ihanista kommenteita. ja toivotuksista.

Unelma kirjoitti...

Teillä on käynyt oikein joulupukki. Me vietimme joulua täällä kotona kahdestaan. Lapset tulivat Tapanin päivänä. Saatiin pitkästä aikaa kaikki kerralla tänne.

Hyvää ja siunattua Uutta Vuotta!

sylvi kirjoitti...

Unelma kiitos samoin sinne teille Hyvää ja siunattua Uutta vuotta!