perjantai 8. marraskuuta 2013

Syksyn sieniä, leipomisia, blixthalka, ym

♥ Hei kaikki ystävät.
Kyllä täällä vielä ollaan elossa, vaikka on ollut hiljaista.
En tiedä miten aika on rientänyt niin nopeasti.
Kuvia en ole ottanut mutta paljon kaikkea ollaan touhuttu.
Eilen käväisttin metsäkierroksella.
Löytyipä sieltä vielä kanttarelliä.
Rattikanttarelliä ei tänä syksynä ole täällä ollut.

Vettä satoi mutta kiva oli kuitenkin metsässä vaeltaa.

Villi omenapuu näkyy myös kasvavan keskellä metsää.
Omeniakin vielä jäljellä.
Keräsin eriraista sammalta, mustikan- ja puolukan varsia.

Verannalle ruukkuun laitoin.

Tänä aamuna (blixthalka) liukas keli yllätti autoilijat.
Paljon oli ojaan ajoja ja kolaroitukin.


Me läksimme aamusta ostoksille.
Hyppäsimme kylältä linjuriin.
 

Takaisinlähtiessä ihailin näitä palloja.

 Oli kuin olisi lunta pensaiden päällä.
Lumimarjapensaitahan nämä onkin.

Muttä sitten pysäkillä en kyllä näitä ihaillut vaan ihmettelin kun roskaavat näin.
Aijaa paijaa. Ei näin saa tehdä vaan viekääpä roskanne roskakoriin.



Kotiin tultuamme rupesin leipomaan
Leivoin omenapiirakkaa, pullaa ja sekaleipää.




Sitten paistoin vielä Hallongrottor. Mitä ne nyt onkaan suomeksi?

Mutta sanokaas hyvät ystävät mitä tein väärin kun näin levisivät, kuin Jokisen eväät.
Ystävämme Irma usein tarjoaa paistamiaan, mutta eivät ne tällaisilta näytä.

Ei kai auta kuin huomenna yrittää uudestaan kunhan saan teiltä neuvoja. 
Här luktar det mammas bak, niinkuin ruotsiksi sanotaan.
Nyt kuitenkin menen nukkumaan.

Hyvää yötä, Jeesus myötä ja kauniita unia.
Ja
mukavaa viikonloppua

15 kommenttia:

Piipe Elch kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua myös Sinulle! Herkullisia leipomuksia olet tehnyt!

Sirpa kirjoitti...

Kauniita syksyisiä kuvia ja ai, että herkullisen näköistä, ei haittaa vaikka ovat levähtäneitä :))

Mukavia viikonlopun hetkiä!

Sirkku kirjoitti...

Namilta näyttävät levätäneinäkin, eivät taatusti jää syömättä. (Oikeastaan voisit laittaa noiden ohjeen, kun en minäkään muista suomalaista nimeä, ettei osaa oikein netistäkään hakea.)
Arvaukseni on, että laitoit hitusen liikaa leivinjauhetta/soodaa tai rasvaa. Reilu rasva saa usein sokerisen taikinan leviämään.
Oikein pitkä ja lämmin halaus sinne täältä!

ritva kirjoitti...

Oi mitä herkuja olet leiponut.Hyvää viikonloppua teille.♥

Minttuli kirjoitti...

Kauniit syystunnelmat luontokuvissa!
Ahkera jauhopeukalo sinä olet, ja vadelmapikkuleivät ovat taatusti hyviä. Enpä osaa sanoa miksi vähän levisivät, jauhoissakin on eroja, huomasin kerran pipareita tehdessä!
Hyvää viikonloppua!

Sussi kirjoitti...

oi mitä herkkuja!

Seija Torpström kirjoitti...

Upeita kuvia, paitsi tietenkin se roskaus kuva ei kivaa.
Herkullisia leivonnaisia, kauniitahan nuo ovat.
Alkoi kiinnostaa tuo omeanpiirakka, en olekaan tehnyt hillosta ikkään.
Pitäsköhän tehdä, nyt kun hilloakin tuli tehtyä.
Hyvää viikonloppua ♥

Aili Mummo kirjoitti...

Ihania leivonnaisia, nammm..:)
Kyllä ahkeralla aika kuluu!
Onnellista Isänpäivää & viikonloppua, Sylvi!♥ ♥

Saraheinä kirjoitti...

Ihania leipomuksia. Nuo vadelmapikkuleivät maistuvat varmasti hyviltä, vaikka vähän levisivätkin. Blogissani on sinulle haaste!

between kirjoitti...

Vadelmapiparit ovat varmasti hyviä, vaikka olisivat levinneetkin. Ei se ulkonäkö vaan maku.
Valtava määrä lumimarjapensaita, kauniita.

Irma kirjoitti...

Kauniita syksyisiä kuvia Ja nuo herkku leivonnaiset ovat maukkaita
Hyvää viikon loppua sinne:)

hanne virtauksesta kirjoitti...

Aivan ihania kuvia!!
ja nuo piparit, maistui varmasti!!
ihanaa lauantai-iltaa ♥

JaanaElina kirjoitti...

Muistan joskus koulun kotitloustunnilla meidän pikkuleivät levisi pellille.Opettajan mukaan laitettiin liian vähän jauhoja.Ja rasvaa liikaa.En tiedä muuten neuvoa.

Teillä tuntuu syksy olevan myöhemmässä kuin täällä.Ihania kuvia.

Mukavaa isänpäivää sinne.

sylvi kirjoitti...

KIITOS TEILLE KAIKILLE KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥♥
Kyllähän ne maistui vaikka olivat levinneet.

Varmaan rasvaa oli liikaa.
Laitan nyt pieniin formuihin niin ei leviä.

pekka paiva kirjoitti...

Koleaa on ulkona, mutta sisällä vastaleivottu lämmittää kummasti.