keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Lingongrottor, ja aurinkoinen aamu.

Laiton tänne viimeviikolla paistamisiani ja tein tällä reseptillä, mutta laitoin hallonia, siis Hallongrottor. (En tiedä suomalaista nimeä)
Ne kuitenkin levisivät kuin Jokisen eväät.
Pyydettiin reseptiä niin laitan tähän nyt. Kaipa ymmärrätte vaikka on ruotsiksi. Jos ette, niin mainitkaa kommentissa niin kirjoitan suomeksi.


Tällaisia olisi pitänyt tulla
En tehnyt formuihin kun ei reseptissä käsketty,
mutta parempi varmaan on tehdä pieniin formuihin.
(Hyvin ne minunkin maistuivat vaikka olivat levinneet.)

Se siitä.

Maannantaiaamuna ennen lähetyspiiriin menoa käväisimme ystävämme Hilden kotia katsomassa ja nostamassa lämpöä.
Yöllä oli pakkasen puolella
Aamusta heinikko jäässä.

Aurinko oli nousussa.

Ja paistoi kirkkaasti puiden takaa.

Oli kaunis päivä ihan pilvetön taivas.


Tämän saarnen lehdet kävimme aikaisemmin syksystä haravoimassa kasaan ja voitteko arvata miten paljon siitä tulikaan lehtiä.

Paikka on 310m merenpinnasta.
Täältä näkyy kauas.
Tämän paikan ja metsän joka häämöttää kaukana, näiden välissä on iso suo.
Kuvasta ei eroitu.

Seljan marjat roikkuvat. Ei ole kenellekään kelvannut vielä.

Aikaisempina vuosina on Hilde tehnyt näistä mehua.
Nyt ei ole hänestä siihen, kun on 90 vuotias eikä pääse liikkumaan.
Itse teen mehut omista seljan kukista.

Eilen satoi, mutta nyt on taas aurinkoista.
No en nyt kerkiä enempää, vaan lähden hakemaan pakettia postista.
Luultavasti paketissa on 50 kpl.Talvikukkia-lehtiä.

Mukavaa päivää teille kaikille! ♥ ♥

9 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Kaunis päivä siellä näyttää olevan.Mukavaa keskiviikko iltaa.♥

Sussi kirjoitti...

Enpä ole koskaan maistanut seljamehua.

Mukavaa loppuviikkoa:)

Between kirjoitti...

Upean kuulaita ja kauniita kuvia. Kyllä vaan aurinko paistaakin tähän aikaan vuodesta matalalta.

pekka.paiva@gmail.com kirjoitti...

Kirpeitä kuvia.

seijastiina kirjoitti...

Upeita kuvia ♥
Herkullinen resepti, Ruotsia en osaa, mutta ihme ja kumma tuosta sen verran ymmärrän, ja alkoi kiinnostaa-
Oikein ihania varmaan.
Hyvää päivää sinulle Sylvi ja perhe ♥

sylvi kirjoitti...

Ritva, kiitos!♥

Sussi, seljamehu on hyvää.
Kiitos samoin♥

between, kiitos paljon!♥
Päivät vain lyhenevät lyhenemistään.

pekka paiva, näin on, Kiitos!♥


Seijastiina. kyllä ne on hyviä eikä mitenkään vaikeita tehdä, Kun laittaa formuihin niin ei leviäkään, vaikka kyllä ne pitäisi onnistua ilman formuja.
Kiitos samoin Sinulle Seijastiina ja läheisillesi.! ♥ ♥

♥ Łucja-Maria ♥ kirjoitti...

I admire your photos for the upcoming winter.
I've never seen such a wonderful blue sky.
I wish good night.
Good night.
Lucia

sylvi kirjoitti...

Lucja-Maria kiitos samoin sinulle Hyvää yötä. ♥ ♥

Sarppu kirjoitti...

Aivan ihania kuvia tässäkin postauksessa, kaunis valo.