lauantai 20. heinäkuuta 2013

Keiju puutarhassamme.



Eräänä päivänä puutarhaamme ilmestyi keijukainen.
Hän oli polvistunut Hevoskastanjan alle.

Sitten juoksi kurjenpolvikukkien ympäri.

Hiljaa hiipi esille kukkien takaa.

Kävi lila piomiunikkoa nuuskimassa, 

Tanssien jatkoi matkaa

vaalenpunaisten Pioniunikoiden luo.

Hetken mietiskeli.

Kunnes huomasi punaiset valmut.
Keräsi niistä siemeniä.
Istutti ne maahan.
ja heti siitä kasvoi kerrottu pyöreä punanen unikko.


vähän aikaa katseli ja sanoi jotain 
ja katso sieltä aukeni liilaunikko


Ei malttanut kauaa paikallaan olla vaan juoksi
 palavarakkaus, syyskaunosimän, ..keijunkukkien
ja syysesikon taakse 

välillä tanssi  keijukaistanssia


mutta sitten huomasi jotain
Kuului sanovan, "voi ihmettä, mikä täältä kukkien välissä on".
pieni vauva.
Siinä se käärössä makasi, Inkaliljojen välissä.

Kunnes keiju nosti sen syliinsä.

Sitten päästi sen takaisin maahan ja mietiskeli mistä löytäisi sille syöttäjän.


Juoksi kiireesti etsimään

Löysi minut ja kiipesi polvelleni

Sitten lähti viemään minua, mihin?


Vei ruusutarhan taakse keijuvauvan luokse.


"Vauva tarvii ruokaa, voitko syöttää, sillä on varmaan nälkä".

Nostin vauvan syliini, se oli todella söpö.
Mutta enhän minä voi sitä syöttää kun ei ole rintamaitoa, eikä näin pienelle voi tavallista maitoa antaa.

Keiju mietti taas hetken ja sitten jatkoi etsimistä.

Kukkatarhan toiselta puolelta löysi vauvan äidin

Joka heti rupesi syöttämään vauvaa


Istuin keinussa ja  keiju tuli taas luokeni.

Tule katsomaan  olen löytänyt vauvan äidin.
Tietysti lähdin heti mukaan.

katso tuolla
Ja totta tosiaan. siellä äiti oli syöttämässä vauvaansa.
kun vauva oli syötetty
Mormori otti vauvan syliin ja keiju kiipesi kiittämään vauvan syöttäjää.


Isovaarikin tuli katsomaan mikäs keiju täällä?.  Eipä keiju kauaa kerennyt kiittelemään vaan juoksi pois. 

 Minne lie.
tällainen oli keijutarina pihaltamme.

Kiitos Sailalle näistä pioniunikon siemenistä.
 Näin niitä nyt kukkii medänkin pihassamme.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.


30 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Maailman söpöin keiju ja vauva! :)

Saila kirjoitti...

Ihana keijukainen! Ja ihanat unikot. Tuossa lilassa on upea sävy!

Minttuli kirjoitti...

Oi, miten ihana keiju ja vauva ♥
Kiitos tästä postauksesta ja hyvää kesää!

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Ihana tarina ja kuvasarja, kiitos, kun olet jaksanut tehdä ison työn :)

Irma kirjoitti...

Kaunis keijukainen siellä liiteli
paikasta toiseen Kauniita kuvia.
Muistakin ottaa tuosta vaaleanpunasesta siemeniä minulle,liilahan onkin minun antamia
siemeniä,vaalean punainen on niin kaunis.:)

sylvi kirjoitti...

Marjaleena, kiitos.♥ Vauva on viikon vanha.
Keijuina esiinnyin alakoulussa ja kreppipapesrista oli puvut.

Saila, kiitos,
Nuo vaaleanpunaisten unikoiden sienent ovat sinulta saatuja, kiitos! Tykkään niistä.♥


Minttuli kiits samoin sinulle hyvää kesää.♥



Tylsä Mörökölli, kiitos. ♥kiva oli tehdä kun oli ihana keiju käymässä.


Irma, kiitos, niin meillä kun käy noita kauniita keijuja,♥ Vahinko vaan kun et nähnyt oikeesti.
Joo tuon niitä siemeniä.

Sirpa kirjoitti...

Ihana tarina keijusta ja pienestä vauvasta. Kiitos.
Mukavaa viikonvaihdetta.

Anonyymi kirjoitti...

On kauniita kuvia.keijukaisesta vauvasta ja kukista.hienosti olet filmannut,oli kuin satua.(helmi)

ritva kirjoitti...

Voi kun ihana kertomus keijusta,vauvakin siellä jo mukana ihania kuvia.hyvää viikonloppua.♥♥

sylvi kirjoitti...

Sirpa, kiitos, hyvää viikonvaihdetta myös sinulle♥



Helmi, kiitos!♥
Elämämme on joskus kuin satua, kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee.


ritva, kiitos!♥
Pienestä se elämä alkaa. On niin pirteä vauva ja kaikessahan sen pitää olla mukana alusta alkaen

pekka.paiva@gmail.com kirjoitti...

Keijukaisia, prinssoja, vauvoja ja kukkia puutarha täynnä!

Saraheinä kirjoitti...

Suloiset pienet keijukaiset Ja kaunis tarina! Unikkosi ovat ihania!

Maikku kirjoitti...

Hupsista hei, olipas kaunis kertomus kuvineen kaikkineen....:)

sylvi kirjoitti...

pekka paiva, niinpä, puutarha on salaperäinen paikka. Siellä kannatta kävellä, katsella ja kuunnella.♥

Saraheinä, kiitos.♥
Kaikkea löytyy kun tarkka on.


Maikku, kiitos♥ ja tervetuloa lukijaksi.

A kirjoitti...

Ihana keiju ja vauva tarina, kiitos Sylvi.♥

Sussi kirjoitti...

Suloinen keiju:)

sylvi kirjoitti...

Aili-mummo, kiitos!♥

Sussi, kiitos ♥

Sesse kirjoitti...

Viehättävä keiju puutarhassasi! Onneksi keiju löysi pikkivauvan äidin :)

sylvi kirjoitti...

Sesse, kiitos, joo hyvä kun löysi muuten olisin ollut pulassa.♥

rosiarts kirjoitti...

Loved postitse sen hyvin kaunis keiju.
Onneksi olkoon, olet kaunis perhe.
Kisses, Rose.

sylvi kirjoitti...

rosiarts. kiitos paljon♥

Anonyymi kirjoitti...

Olipa herttainen postaus, kiitos ilon hetkestä!

AVON konsultti Sari Lahti kirjoitti...

Voi mikä ihana keiju! <3 Kiitos ihanasta, sadunhohtoisesta postauksesta!

sylvi kirjoitti...

riitanpuutarha, kiitos paljon ♥


Sari, kiitos paljon ♥

Susanne kirjoitti...

Ihana tarina ja niin suloinen keiju!♥

sylvi kirjoitti...

Susanne kiitos♥

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihana pikkuinen keijukainen ♥

sylvi kirjoitti...

Kiitos paljon Myrsky ja Minna♥

Kirsti kirjoitti...

Kiitos Sylvi kauniista keijutarinasta.
Ihania kuvia pienestä keijutytöstä,ja puutarhasta löytyy suloinen pikkuvauvakin.
Voi Sylvi kuinka ihastuttava postaus sinulla on, teillä on ihmeellinen puutarha,jossa kauniiden kukkaistutuksien lisäksi voi nähdä keijukaisen, ja kun onnistaa niin vauvankin.
Ihanat keiju ja vauva!♥♥

sylvi kirjoitti...

Kirsti kiitos paljon.♥
Ihanaa on omistaa keiju ja vauva ja tänään syntyi vielä uusi vauva.
Lapset ovat Jumalan lahjoja. Niistä kiitämme ja iloitsemme.