perjantai 11. tammikuuta 2013

Talvi tuli takaisin.

 Lumet olivat melkein kokonaan sulaneet, mutta eilen satoi pakkaslunta  ja tänään on tuullut kylmästi. 
Monen sorttista lintua on lennennelyt lintubaarissamme.
Viherpeippoja, vihervarpusia, talitinttejä, sinitiaisia,
kuusitiaisia, urpiaisia, pähkinänakkelia, hömötiaisia, närhiä, mustarastaita, käpytikkoja, järripeippoja sekä  tammiteeriä.

Hyvässä sovussa ovat olleet,  sillä ruokaa riittää kaikille.

Auringonkukan siemeiä olemme laittaneet kahteen mökkiin ja useampia talipalloja  roikkumaan.

Viimeviikolla kun teimme metsälenkin niin näimme että puita oli kaadettu mutta ei niitä otettu talteen. Menimme kysymään maan omistajalta jos saisimme ottaa sieltä aitakuusia. Sanoivat ottakaa vaan kaikki. Innoissaan Suloseni meni metsään ja minä olen viennyt hänelle kahvit.

Olen myös jäänyt vähäksi aikaa auttamaan häntä
 vetämään puut tien varteen kasoihin.

Nyt niitä on jo ainakin 10 kasaa.
 Paksuja koivuja polttopuiksi ja kuuset aitapuuksi.

Kahvi maistuu hyvälle luonnossa. Ei yhtään palele kun täällä töitä tehdään. Joka ilta on vaan joutunut saunan lämmittämään, ettei lihakset ota pahakseen kun erilaista työtä tekee.

Huomenna ei sitten metsään keretäkään kun Lähteyspiiri alkaa ja meillä on myös Rsleyn johtokunnan kokous.
 Ei ole pahitteeksi  välillä levätä.
"Rukoile ja työtä tee"

Oikein hyvää viikonloppua kaikille täällä piipahtaville!



18 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Teillekin tuli talvi, niin meillekin.
Ai kun tuli hyvä mieli tuosta, että saitte aitapuita, polttopuita ja samalla metsän siistiksi! Siitä hyötyvät kaikki osapuolet, mikä mukavinta!
Hyvää viikonloppua teillekin!

Suss o Kai kirjoitti...

Vad pappa jobbar hårt för Bekkas skull :) hoppas jag kan få någon pinne oxå :) Bar radd att vår räv hade blivit på körd här om dagen men ikväll såg Kai spår efter den på vår tomt igen Kram Suss

mummeli kirjoitti...

Komeita riukuja onkin aitapuiksi ja vielä polttopuita siinä samalla.
Oikein hyvää viikonloppua!

Sirpa kirjoitti...

Kyllä kahvi maistuu aina paremmalta luonnonhelmassa.
Hyvää viikonloppua teillekin.

riitanpuutarha kirjoitti...

Oli mukava olla metsässä kanssanne ja kahvi maistui! Tuo on NIIN tuttua puuhaa meidänkin isännälle.

Tuula kirjoitti...

Täällä satoi lunta, sulamisen jälkee, reilusti ja taas on hanget korkeat nietokset :) Mies kadehtii teidän puuhommia, hän olisi metsätöissä mielellään :D

Hyvää viikonloppua ♥

ritva kirjoitti...

Onhan se kiva kun tuli lunta ,no eipä tarvinut lumihangessa rämpiä puita kerätessä.Oikein hyvää viikonloppua ♥

Herne kirjoitti...

Juuri kun luulimme, että
lumen aika olisi ohitettu,
saimme yllätyksen kun sitä
tuli taivaan täydeltä ja
vielä pakkastakin!

Ajattelin kuvia katsellessani,
että miten Te jaksatte vielä
metsätöitäkin tehdä ☺.

Hyviä seipäitä ja polttopuitakin
saitte, sehän oli iloinen asia.

Hyvää viikonloppua sinne Boråsiin,
täältä Falköpingin perältä!

Aili-mummo kirjoitti...

Onpa teillä noita ruokittavia paljon..:))

Voi ihmettä, että olette ahkeria, sinä ja Sulo!<3

Oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua teille molemmille!<33333

Rauni kirjoitti...

Kahvitauko työn ohella luonnosssa, mikäs sen mukavampaa.
Lunta on nyt teillä sielläkin, mikä ei taida niin tavallista olla joka vuosi. Meillä on jo niin, että piisais tälle talvelle mutta takuulla tulee paljon lisää vielä.

Mukava että piipahdit blogissani ja tervetuloa toistekkin!

Sussi kirjoitti...

sama talvi saapui myös meillekin. Olikin jo niin keväinen tunnelma.

Hyvää viikonlopppua myös teille:)

Minttuli kirjoitti...

Jo teillä on paljon nälkäisiä suita. Ihania seurattavia ovat.
Kiva oli piipahtaa myös metsälenkillä kuvin mukna!
Montaa ei enää löydä jotka osaavat kunnon aidan tehdä vanhaan malliin, hyvin on aitapuita teillä nyt.
Hyvää viikonloppua!

sarana kirjoitti...

Teillä on mukavat naapurit.
Hyvää viikonvaihdetta!

Irma kirjoitti...

Voi miten ihania pikkulintuja ja niin paljon.Niitä on kivaa seurata
Hyvää viikon vaihdetta:)

Kirsti kirjoitti...

Minulla on vesuri ollut ahkerassa käytössä vuosien aikana, teen oksistakin polttopuita. siinä siistiintyy metsä ja kunto pysyy hyvänä hyötyliikunnassa. Valitettavasti metsiin jää paljon hakkuu jätteitä. Sellisessa metsässä on huono liikkua sienessä tai marjassa.

Mayo kirjoitti...

Kahvi ei maistu missään niin hyvälle kuin metsässä työn teon lomassa : )

pekka paiva kirjoitti...

Kun mittari laskee alle 10 asteeen, käy melkoinen kuhina lintujen ruokintapaikoilla.

sylvi kirjoitti...

Saila,♥
Sussi o Kai ♥
Sirpa♥
Tuula♥
riitan puutarha.♥
ritva,♥
Herne♥
Aili-mummo,♥
Rauni,♥
Sussi♥
Minttuli,♥
Sarana,♥
irma,♥
Kirsti,♥
Mayo,♥
pekka paiva.♥
KIITOS TEILLE KAIKILLE IHANISTA KOMMENTEISTANNE.
KUNTO PYSYY HYVÄNÄ KUN METSÄTÖITÄ SOPIVASTI TEKEE.
KIITOLLISIA OLEMME JOKAISESTA PÄIVÄSTÄ, jokaisesta linnusta JA JOKAISESTA KOMMENTISTA.

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA TEILLE KAIKILLE!