lauantai 13. lokakuuta 2012

Huurretta.

Kolmena aamuna oli maa valkosena.
Päivät oli aurinkoisia ja lämmintäkin oli.


Huurre koristi lehtiä.

Samoin kukkia. Maksaruoho ei ota
pahakseen vähästä pakkasesta.

Pyökin lehtiä.

Syyskatkero alkoi vasta kukkimaan.

Tässä pienessä alussa on aika monta nuppua.
Saa nähdä kerkiääkö kaikki aueta,
ennenkuin pakkanen purasee.

Kastanja on jo tiputtanut vähän lehtiä.
 Se ruukaa tiputtaa kaikki lehdet yhtenä yönä kun tulee sopiva pakkanen. 

Silkkiunikot ovat sitkeitä.
Ei vienyt vielä pakkanen niitä.

 Muutamana päivänä oli Taivas näin sininen.

Tässä  pensaassa  on aina näin kaunis väri lehdissä.

Suloseni on nyt kääntänyt kaikki kasvimaat ympäri.
Ei antanut minun sitä tehdä.
No minä leikkelin kukan varsia ja ajoin kompostiin.

Daaliat leikattiin ja  juuret otettiin ylös 

Kyllä niitä onkin paljon.

Täällä vielä lisää.

Merkitsin nauhalla minkä värisen  daalian juuria ovat.
Punaisia, lila, kirjavia, keltasia, valkosia, ja vaaleanpunaisia.
Keväällä on sitten helpompi suunitella mihin istuttaa.
Juuret laitoimme koreihin ja autotalliin kuivamaan.
000000
00
Kylmät yöt loppuivat ja nyt kuuluu taas sateen ropina, (vaihteeksi).
Pelarkoniat saavat vielä kukkia verannalla.

Huomenna laulamme kirkossa
 ruotsalaisen gospelkuoron kanssa.
Nyt nukkumaan että jaksaa  huomenna herätä ajoissa.
Hyvää pyhää kaikille!

13 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

kaunista on huurrekkin, puhumattakaan noista syksyn värittämistä lehdistä. Niin kaunis on maa.
Oikein hyvää sunnuntaita!

Sirpa kirjoitti...

Huurrekuvat ovat kauniita. Onpa komea kastanja, se kun pudottaa kaikki lehtensä yhdellä kertaa onkin pihassa kaunis lehtimatto.

Mukavaa sunnuntaita.

Minttuli kirjoitti...

Toinen toistaan kauniimpia ovat syyskuvasi!
Hyvää sunnuntaita!

ritva kirjoitti...

Kauniita huurrekuvat,kyllä teillä onkin paljon daalioita,oma hommansa siinäkin on kun ottaa ne ylös.Hyvää pyhäpäivää,täällä sataa sataa ropisee:)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Todella kauniita luontokuvia olet ottanut.Teillä on siellä pihahommat täydessä vauhdissa.Ainahan sitä hommaa riittää.Lumen tuloon asti.Täälläkin on vähän ilma viilentynyt.Ei vielä kuitenkaan yöpakkasta ole ollut.Vaan kaukana ei ole se.
Mukavaa sunnuntai päivää teille=)

Sussi kirjoitti...

Siellä on käynyt lämpötila pakkasen puolella. Meillä ollaan pysytty juuri ja juuri plussan puolella.

Hyvää pyhää myös sinne:)

A kirjoitti...

Teillä nota puutarhatöitä riittää, mutta kauniisti kasvavat kukkanne ja juurikasvinne..;)))

Oikein hyvää sunnuntai-päivää teille ahkerille työmyyrille, Sylvi-ystävä!<3333

Irma kirjoitti...

Kauniita huurre lehtiä,daalian juurrakot ovat niin puhtaita.
Minä en viellä ole nostanut kaikkia daalijan juurakoita,ei ole viellä käynyt pakkasen puolella, niissä on viellä paljon kukkia.

Hyvää sunnuntai iltaa

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Hei Sylvi ! Liityin blogisi lukijaksi.
Sain ajatuksen, jos yrittäisin itse tehdä kukkalaitteen äitini siunaustilaisuuteen. Katselin netistä kuvia kukkalaitteista ja sen kautta löysin sinun tekemäsi asetelman ystäväsi muistotilaisuuteen.
Aluksi minulle ei tullut edes mieleen, että sitä voisi itse tehdä. Mutta eilen eksyin Sarin Puutarhojen sivulle ja siellä oli kuvia sieneen tehdystä laitteesta. Olisi niin ihanaa laskea itse rakkaudella tekemä kukka-asetelma viimeisenä tervehdyksenä äidin arkulle.

Meilläpäin ei ole vielä ollut pakkasyötä, joten muutamat kesäkukat kukkivat vielä ruukuissa. Katsotaan, mitä saan aikaan. Hyvää syksynjatkoa sinulle <3

He.r.ne kirjoitti...

Kaunista kuurakuvausta kamerallasi!

Göteborgin suomalaisen kirkon
piirissä oli lauvantaina
seurat,jonne oli pakko päästä.

Oli todella virkistävää
saada tavata vanhoja tuttuja
ja ystäviä ja ennen kaikkea
saada kuulla Jumalan sanaa
omalla kielellä, se jo oli ylellisyyttä,
mitä ei täällä
"Jumalan seljän takana" kuule.

Hyvän ja sateettoman viikon toivomus Teille !

AAMU kirjoitti...

Upeita kuvia! Syksyn ja sadonkorjuun makua.

Sarppu kirjoitti...

Täällä ei vielä ole ollut pakkasta ja toivottavasti ei ihan vielä tulekaan, kesäkurpitsoita vielä tulossa. Teillä on sielä syksyhommat hyvässä mallissa, minä odotan syysylomaa, joka alkaa perjantaina, sitten laitetaan piha kuntoon, jänisverkkoa haimme jo, kun himoitsevat uusia omenapuita ja opensasmustikkaa. Ihana tuo taivas yhdessä kuvassa, ihan kesäinen. Mukavaa viikon jatkoa.

sylvi kirjoitti...

mummeli,
Sirpa,
Minttuli,
JaanaKristiina
Ritva,
Sussi
Aila-mummo,
Irma,
Herne
Eija,
AAMU,
Sarppu, Kiitos paljon kommenteitanne.

Eija tervetuloa lukijaksi.