torstai 11. elokuuta 2011

Vitamiineja omastatakaa.

Kohta on aika kerätä tyrnimarjat talteen.

Niitä tulikin tänävuonna paljon, sillä pensaat ovat kasvaneet hyvin.

Keräämme ne ja pakastamme. Viisi marjaa päivässä täyttää vitamiini tarpeet.
Kyllähän näistä nyt riittää tehdä muutakin.
Tyttärentytär Rebecka haluaa myös niitä itselleen.

Pensaita on lisääntynyt juuriversoista.
Annoimme jo siitä Tytöllemme yhden tyttö ja poika pensaan.
Tomaattia on myös tullut paljon.
Tässä venäläinen  tumma tomaatti.

Tämä on  Irman pihvitomaatti.

Tässä Pitkä soikea 

Oranssi pihvi tomaatti.
Näitä on tullut myös pajon yhteen varteen.

Kurkut kasvaa tomattien kanssa hyvässä sovussa.
Nämä piti olla mini kurkkuja mutta eipä siltä näytä.

keltainen Pääryna tomaatti, näistä lapset tykkäävät kovasti.

Money Maker.


Punainen Luumutomatti.
Näistä minä pidän eniten. Ne on hyvän makuisia ja mehukkaita

Kanadan koktaili, siemenet tuotu Kanadasta.
Salaatit kasvaa tomattien välissä ja niitä on enemmän kuin tarpeeksi.
Tässä niitä on mitä meillä on 8 lajia,  mutta kaksi  lajia puuttuu tästä kuvasta, keltanen rypäletomaatti ja Haapsalun pihvitomaatti.
Nämä olen kuvannut kun ensimmäiset kypsyivät, niin eivät ole niitä isompia.
Siemenet olemme ottaneet itse suoraan tomateista.

Herkullista iltaa kaikille!

17 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Jag har ätit upp de havtornbären jag hade och nu har jag blivit frisk igen :) Kram Suss

A kirjoitti...

Kyllä vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa löytyy...;D

Ihanat maistiaiset, maistuis varmaan mullekki<3

Kiitos esittelystä, Sylvi, ja oikein leppoisaa viikonloppua sinulle<3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No, ompas hienosti vihanneksia ja marjoja...tuollaista tummaa tomattia en ole nähnytkään.

Seija Koistinen kirjoitti...

Voi jestas miten mahtavat määrät teillä on erilaisia ja erimuotoisia tomaatteja, ja vitamiinipitoisia Tyrnimarjoja. Aivan mahtavaa.

Ihanaa loppuviikkoa teille <3

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai.
Saat lisää jos haluat täältä tulee paljon.
Kram♥


Aili-mummo kiitos. ♥
Voi kun ei netin kautta voi tarjota oikein))
Vitamiinejä tarvii talvella varsinkin.
Minä en syö mitää extra vitamiinejä koska syömme niin paljon vihanneksia ja marjoja.

Mukavaa loppuviikkoa sinulle!


Irmastiin kiitos!♥
Olen varmaan ennenkin kertonut kun me mentiin syksystä Lappiin vaeltamaan ja meidän naapuri lupasi kastella tomattiamme.
Sanoimme että jos tulee pakkasta niin laittaa lämpölampun päälle.
Kun tulimme takaisin niin naapurimme sanoi että ei ole ollut pakkasta, mutta kumma kun nuo tomatit on paleltuneet kun olivat tummia.

Meitä huvitti, sanoimme , älä huoli , sillä nehän ovat vain kypsyneet.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle!


Seijaseni. kiitos♥
Vitamiinejä tarvitaan.
ei tule yksitoikkoiseksi syöminen kun on monen värisiä ja muotoisia, hih.

Kiitos samoin sinne teille halausten myötä hyvää loppuviikkoa!

Sirpa kirjoitti...

Hups...miten paljon erilaisia tomaatteja teillä onkaan.
Tuo tumma tomaatti on minullekin
aivan outo.
Nuo tyrnimarjat ovat hyviä ja
terveellisiä.

Tuula kirjoitti...

Ihanan näköisiä nuo Tyrnimarjat. Kyllä teillä tomaatit menestyy, kerran olen kokeillut Black Russiania, muutama kypsyi :) Olen varmaan sellainen "kukkasiemen" ihminen kun nuo hyötykasvit eivät tahdo menestyä :D
Ihanaa viikonloppua Sinulle ja Sulosellesi ♥

sylvi kirjoitti...

Sirpa, tykätään kokeilla kaikenlaista, kun makujakin on monenlaisia.
Tyrnimarjoja olimme ensimmäisen kerran,keräämässä Pyhtäällä käydessämme Karhulassa siskoni luona n.7 vuotta sitten ja sitten innostuimme itsekin kokeilemaan kasvattaa.
Hyviä ovat.
Mukavaa päivänjatkoa sinulle ♥


Tuula, niin ei tuo Black Russia ole niin tavallinen, mutta siinä on pehmonen liha.
Kyllä varmaan sinullakin onnistuisi, mutta kukat vetää sinua enemmän puoleensa ja hyvähän se on.
Kiitos samoin sinne teille ihanaa viikonloppua!♥

ritva kirjoitti...

Ompa tyrnipensaat kasvaneet kovasti ja paljon tulee marjoja,ompa montaa lajia tomaattia,hyvää perjantaita<3

sylvi kirjoitti...

ritva, on todella kasvaneet.))
Niin taitaa tellekin tulla paljon tomatteja.

Kiitos samoin hyvää perjantaita sinne teille!♥

RaijaAnnikki kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia sinulla kypsyy.Kyllä niissä on ollut hoitamistakin..ei muutakuin suu makeaksi.

Maria kirjoitti...

Kauhea, miten ihanat kasvimaat sulla on siellä! Mulle kans tomaattia suoraan omasta pihasta! Mielettömän hyvän näköisiä ja tyrnimarjat on kyllä sellainen c-vitamiinipommi, että oksat pois. Kyllä teidän kelpaa :)

Mukavaa viikonloppua ja paljon aurinkoa!

Sussi kirjoitti...

Voi miten komea sato kaikkea!

Hyvää viikonloppua ja viikkoa! Blogitapamisiin taas noin viikon päästä:)

Sarppu kirjoitti...

Oi, oi mitkä vihannesviljelmät. Ihania tomaateita ja kurkkuja ja komeat tyrmipensaat, kyllä teidän kelpaa. Me saimme myös tänään itsekasvatettuja tomaateita ja kurkkuja mummulasta, kyllä ovat ihan erilaisia kuin kaupasta ostetut.

anja kirjoitti...

Onpa paljon satoa nautittavaksi! Näin se ahkeruus palkitaan! Tyrnit meillä vielä vaiheessa, vasta mustaherukoita aloin ottaa pakkaseen talven varalle. Tomaatteja ei ole meillä kasvatettu sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten myrskytuuli kaatoi koko kasvihuoneen ja tomatit nousivat mullasta samantien.
Mukavaa viikonloppua herkuttelun parissa!

Kata kirjoitti...

nam...nam...siellähän on oikein ihana puutarha kukkia ja marjoja täynnä.Kyllä noista riittää pitkäksi aikaa.En voi muuta kuin ihailla sitä miten kauniisti pidät siittä huolta.

Siunausta sinulle ja Sulollesi♥

sylvi kirjoitti...

Raija, Maria, Sussi, Sarppu, anja, ja Karhy
KIITOS PALJON ♥ KOMMENTEISTANNE.
OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA teille kaikille!