tiistai 23. elokuuta 2011

Uusi projekti.

Ihana päivä. 
Aamusta tein koneella työtä. 
Kävin läpi syysjuhlasuunitelmia.
Lähetin postia vähän sinne sun tänne.
Sitten lähdin minäkin ulos.
Siellä Suloseni oli aloittanut uuden projektin.
Ai mitäkö?
Tässä kuva keväästä.
"Voi kun raput on käyneet huonoksi. 
Mitäs pitäisi tehdä?"Mietti Suloseni tässä keväälla kun lapsenlapset kiipesivät rappuja ylös. Kauan on mämä hirret kestäneetkin.
Sitten tänään hänelle oli sellaista aikaa ja kun oli kesän aikana miettinyt ja nyt  kirkastunut miten tekee uudet raput

Menin ulos, niin hän  oli jo purkanut pois vanhat hirret.
 En kerennyt ottaa kuvaa, mutta onneksi oli keväällä otettu kuva.

Meillä oli onneksi lankkuja joista pystyi tekemään uudet.
Ei tarvinnut mennä ostamaan niitä.

Tässä on nyt raput tässä vaiheessa.
Ei ole ihan valmiit.
Sulosella on myös joku yllätys minulle,

 saa nähdä mikä se on, sitten myöhemmässä vaiheessa.
><
Tämän rapun välissä oli kavanut kuukausi mansikat.
Itsestään ne oli sinne levinneet.
Nyt kun suloseni oli repinyt ne pois, niin minäpä otin ne ja istutin viinimarjapensaiden ympärille.
Ne tekee koko kesän mansikka ja ovat lisäksi valkoisia, niin linnutkaan eivät älyä niitä syödä.
Lapset pitävät niistä kovasti.
°><°
Tällaista tälläkertaan.
Oikein mukavaa olemista teille kaikille! 

17 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

somat portaat. vieläkö vedätte maalia pintaan.. tai jotakin vettä hylkivää.. kyllä tuo työ ei tekemällä lopu..

mummeli kirjoitti...

Hyvät rappuset Sulosesi tekikin. Hän on taitava käsistään. Ja että vielä yllätyskin sinua odottaa. ihanaa odotusta!

sylvi kirjoitti...

aikathrine, kiitos!♥
näin on aina löytyy tekemista jao vain haluaa tehdä.




mummeli, kiitos!♥
Kyllä Suloseni on kätevä käsistään.
Niin jännityksellä minäkin odottelen sitä yllätystä.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Hienot portaat.Nyt ette liukastele ja kaadu:)
Yllätykset ovatkin kivoja!Hyvä Sulo:)
Kaunis puutarha näkyy siellä taustalla.
Mukavaa viikon jatkoa teille:))

Sirpa kirjoitti...

Hienot portaat jo tässä vaiheessa.
Ja, sitten vielä yllätyskin sinua odottaa, mahtavaa.
Mukavaa keskiviikkoa.

Sussi kirjoitti...

Olette uskomattoman ahkeria! Hienot portaat

AAMU kirjoitti...

Komiat, noissa ei horju.

ritva kirjoitti...

Kyllä tulee hienot portaat,yllätysten kera,Halit<3

A kirjoitti...

Kovin ahkeria olette, ja pojat avustavat kaiken aikaa..;)

Tulosta syntyy mukavasti:D

Onnea uusille rappusille<3

sylvi kirjoitti...

Pitsienkeli, kiitos!♥
Kyllä nyt passaa meidän kävellä ylö-ala.))
Kiitos samoin mukavaa viikkoa!


Sirpa, kiitos paljon.♥
Yllätykset ovat hauskoja.
Kiitos samoin sinne teille mukavaa keskiviikkoa!


sussi, kiitos paljon♥
Sulon ansiota.


AAMU, kiitos!♥
Tukevat ovat, hyvin kestävät.



ritva, kiitos, ♥
sulose tällaista tekee, katotaan mitä vielä tuleman pitää.



Aili-mummo, kiitos paljon!♥
Suloseni pysyy hoikkana kun ahkeroi.
>>>Pojat antavat vauhtia elämälle!

Markka kirjoitti...

Jämäkät on rappuset nyt ja komiat.
Ai vaaleita mansikoitako kuukausimansikat ovat...jännää!

Anjas Hill kirjoitti...

Voi että kun tuli hienot raput! Millähän vehkeellä minä saisin minun Anderssin tekemään jotakin meidän huonoille rappusille puutarhassa? Sattuuko sinulla olemaan joku vihje;))))?!/Anja

sylvi kirjoitti...

Karkka kiitos!♥
Kuukausi mansikoita on sekä punasia että valkosia.
Ne tekee koko kesän mansikkaa.



Anja, kiitos!♥
Paljon rakkautta, niin kyllä hän tekee.))) hih hii
Tai sitten kirveellä ja sahalla)))hih hii,
En tiedä muuta neuvoa.

Marge kirjoitti...

Rappusista tuli kauniit!! Voi, mikähän yllätys Sulosella sinulle vielä onkaan...;))Yllätykset, mukavat sellaiset ovat kivoja odotettavia;)
Vakoinen kuukausimansikka oli minulle uusi tuttavuus, hassu väri:)
Sinulle, oikein ihanaa loppuviikkoa ja kiitos aina niin mukavitat viesteistäsi blogissani!!:)♥

Kirsti kirjoitti...

Hei Sylvi,hienot nuo Sulosesi tekemät rappuset♥

En muista aiemmin kuulleeni kuukausimansikoista, ovat varmasti hyviä, kun lapset tykkäävät:)
Pihanne on kaunis puutarha,josta löytyy hyvää suuhun pantavaakin,suloisten kukkien lisäksi♥
Hyvää torstaita!

Suss o Kai kirjoitti...

De blev en fin trappa :) kram Suss

sylvi kirjoitti...

Marge kiitos!♥
Yllätystä odottelen.
Saa nähdä mitä tuleman pitää!
Valkoset kuukausimansikat ne säilyy paremmin kun linnutkin luulee niitä raaoiksi,
Kiitos samoin sinulle oikein mukavaa loppuviikkoa!



Kirsti hei!♥
Kiitos sinulle, on miukava lukea kommenteita.
Jo ne tuottaa koko kesä mansikoita. Niitä on kyllä punaisiakin mutta linnut tahtoo viedä punaset niin ovat keksineet valkoisia.
Kiitos samoin sinullemukavaa loppuviikkoa!



Suss o Kai, kiitos kuuluu papalle.
Pappa kun osaa greijata kaikkea.
Halit myös täältä!♥