lauantai 20. elokuuta 2011

Lihapiirakka ohje.


Moni on kysynyt lihapiirakka ohjetta.


En tee ihan tämän mukaan.
Laitoin puolet maitoa ja puolet vettä.
Käytän  Sekajauhelihaa, mutta se on makuasia.
Nostatan taikinan. Sitten kaulin ohueksi pitkäksi kapeaksi levyksi.
 Laitan niinkuin ohjeessa näytetään ruokalusikallisen täytettä aina vähän matkan päähän  ensin etureunaan reunaan ja käännän  taikinan täytteiden päälle ja 
painan kämmenellä kevyesti että ilma menee pois. 
Minä käytän  tätä piirakka formua lautasen sijasta niinkuin tuossa ohjeessa näytetään.
Sitten toiseen reunaan samalla tavalla.
Muuten teen ohjeen mukaan mutta en painele kahvelilla ja nostatan vain vähän aikaa.


Näitä piirakkaformuja on kahden kokoisia.
Minulla on pienempi.
Ostin tämän Lahdesta tarjoustalosta.
Varmaan on jokaisessa tavaratalossa.



Kolmenlitran kattilassa keitän ja siihen mahtuu 4 yhtäaikaa.
Litrasta rapsiöljyä ainakin 100:aan piirakkaan.


Minä tein kahdenlitran taikinan ja siitä tuli 120 piirakkaa.
Ja kaksi annosta täytettä.
                                Onnea vaan tekemisiin, toivottavasti saatte selvää selityksistäni. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

12 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Mmmm smarigt gott :) Kram Suss

Sussi kirjoitti...

Herkkuja täällä:) Mukavaa viikonloppua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

maiskis...☺

Ihanaa viikonloppua sinulle!

Sirpa kirjoitti...

Kunhan ilmat viilenevät aion
kyllä kokeilla.
Näyttävät niin turkasen herkullisilta!
Kiitos, kun laitoit ohjeen esille.
Aurinkoa viikonloppuusi.
Terkkuja.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Johan olet määrän tehnyt.
Varmasti ovat makoisia, täytynee kokeilla:)
Mukavaa lauantaita!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Teillä on taas ollut oikeinkin mukavaa touhua siellä:)Ja piirakoita on kyllä reilusti leivottu!Oletko tehnyt karjalan piirakoita?Ai kun rupesikin tekemään heti mieli niitä...
Mukavaa viikonlopun jatkoa teille molemmille:))

Tuula kirjoitti...

Kiitos Sylvi, kokeilen pikapuoliin :)Ihanaa kun jaat ohjeen kanssamme, pääsemme muutkin maistelemaan ♥

ritva kirjoitti...

Kyllä on herkua,ja mikä määrä,täytynee kokeilla,hyvää lauantai iltaa<3

Seija Koistinen kirjoitti...

On kyllä herkullisen näköisiä, ja makuisiakin.

Ihanaa viikonloppua teille <3

sylvi kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommenteistanne,
Pitsienkeli karjalanpiirakoita en ole tehnyt, meillä on tuttava joka niitä tekee, ovat kyllä hyviä.

Oikein makoisaa viikoloppu teille kaikille!!

Unelma kirjoitti...

Herkullisen näköisiä leivonnaisia.

sylvi kirjoitti...

Unelma, kiitos!♥