maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tekemistä riittää sadepäiväksi

Mitä teet sadepäivänä?
Otimpa ja leivoin.
Eilen illalla Suloseni paistoi jauhelihat ja keitimme riisit.
Aamusta aurinko paistoi vähän aikaa, niin  että Suloseni kerkesi istuttaa kukat, jotka eilen ostimme.
Sitten rupesi sataa ropottaa.
Minä alustin ison taikinan lihapiirakoita varten 
ja Suloseni sekoitti ainekset sisutaa varten.


Yhdessä pian näitä teimme 100 kpl.
Nyt voi vaikka hellepäivät alkaa kun pakstessa on valmiina lihapiirakoita, senkun sieltä vain ottaa.

Taikinaa jäi yli, niin niistä teimme munkkirinkuloita.

Kerkesinpä  sateen välissä puutarhaankin.
Sieltä napsin vähän uusia auenneita kukkia tänne teillekin nähtäväksi.

Sormustinkukikkia kasvaa vähän jokapuolella ja erivärisiä.




Tässäkin kuvana hyppi tuonne alas, eivätkä halua mennä sinne mihim minä halusin.


Jalopähkämä, eli Praktbetonika  kukkii  tässä uudessa paikassa hyvin.
Siirsimme rinteestä alemmas.
Osa sai jäädä rinteeseen.
  
 Tänne hyppäsivät sormustinkukat luvatta. Olkoot siinä.
Vaaleanpunainen pioni on vettä täynnä.
Tämä on vähän tummempi kuin mitkä kasvaa liiterin seinustan vieressä.


Seppelvarpu on hyvä maatapeittävä kasvi.
Kasvaa rinteessä, hanhikin ja mansikkashaviinin välissä ja vähän seassakin.
Tässä päivän mietelmä.
<>
Nyt keitän viiden kahvit ja maistamme munkkirinkuloita.
Olisin tarjonnut sinullekin, mutta kun eivät ole vielä kesineet sellaista  konetta että voisin sinulle ojentaa..





Oikein mukavaa  iltapäivää sinulle, satoi  tai paistoi!

13 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Makoisan näköisiä -- ja varmasti myös maistuvia -- munkkirinkilöitä. Nam.

Tuula kirjoitti...

Voi eeeiiii, ihania itse tehtyjä lihapiirakoita, tunnen tuoksun :D
Kauniita kukkakuvia, niin paljon tuttuja kukkia Sinulla :)

A kirjoitti...

Hei Sylvi!

Minusta tuo on sormustinkukka, eikä ukonhattu. Ukonhattuja on ollut meilläkin, siksi uskallan väittää vastaan:D

Kauniita ja ihania ovat kukkasesi, kelpaa niitä katsella ja ihastella<3

Oikein ahkerakin olet ollut, leiponut ja kaikkea:))

Hyvää juhannusviikkoa sinulle, Sylvi<3

ritva kirjoitti...

Voi miten herkullisen näköisiä leivonnaisia,nam,nam,kauniita kukkia, eikö tuo ole sormustinkukka jota sanot ukonhatuksi,maukkaita kahvihetkiä:)

sylvi kirjoitti...

AAMU, kyllä maistui. nami.

Tuula, kiitos,!
Kyllä ne kotitkoiset on aina hyviä ja tietää mitä sisältään.)

aili- mummo, hei!
Kiva kun tunnistit, kokeilinkin että uskaltaako kukaan korjata nimiä.)D
Olit tarkka ja luit mitä kirjoitin.
Kiitos vaan!
Samoin sinulle hyvää juhannusviikkoa!

ritva, no Mikalle ja Terhille sitten näitä tarjoan.
Hyvä Ritva kun huomasit sen.
Kiitos!

Unelma kirjoitti...

Upeita ovat kukkasi, tuo vaaleanpunainen pioni on ihana.
Hyvää juhannusviikkoa sinulle.

mummeli kirjoitti...

Sormustinkukkia nopeasti löytyykin paikoista minne ei ole edes laittanut, on niin kova leviämään. Ikävä vain kun on myrkyllinen. lapsilta pitää varoa. Ukonhatutkin kohta kukkii minulla ja nuo jalopähkämöt jo isoiölla nupuilla.
Kyllä on hyvännäköisiä lihapiirakoita, eikä ole munkkirinkilöissäkään moittimista, herkullisen näköisiä.
Hyvää Juhannuksen odotus viikkoa!

Markka kirjoitti...

Nami nami, mahtava leipomukset olettekin tehneet.
Ihania kuvia puutarhasta. Minulla on ensimmäistä kertaa sormustinkukkia kasvamassa, laitoin ihan pihan laidalle, jotta eivät joudu lasten suuhun. Kauniita ne ovat. Ja voi miten ihana tuo päivänkakkarakuva! Täällä on satanut koko päivän ja viime yön, hyvä niin, luonto kiittää.

eila kirjoitti...

Olipa maistuvan näköisiä leivonnaisia.
Täälläkin on satanut tänään koko päivän. Mie olin päivän töissä. Meillä alkoi alennusmyynnit, joten touhua riitti ja turistit ovat jo kovasti liikkeelä. Koko päivä oli yhtä hulinaa töissä.
Kauniita kukkasia olet taas kuvannut ja kaunis on myös tuo päivän mietelause.
Toivotan taas hyvää viikon alkua teille.

Suss o Kai kirjoitti...

Ser att de varit bättre om vi kommit idag istället :) men de var gott igår oxå :) tack för igår Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Unelma, kiitos kauniista kommentista.
Samoin sinulle hyvää juhannusviikkoa!♥


mummeli, melkein kaikki kukat vovat myrkyllisiä)
täytyy vaan varoa pienilta lapsita, näin on.
Joo leivoin että sitten kun helle tulee niin on pakasteessa, mistä ottaa.
Kiitos samoin sinulle hyvää juhannuksen odotusviikkoa!♥


Markka, joo ínnostuin leipomaa. tuli yli sata piirakkaa)
Kiitos! ♥
Joo toiset kukat toisia myrkyllisempiä.
Näin on luonto tarvii vettä!


eila hei, olisin tarjonnut jos oisit asunut lähempänä.
Kyllä se kauppiaan työ on joskus raskasta.
Voimia sinulle!
Kiitos ja myös sinne teille hyvää viikon alkua!♥



Suss o Kai, kyllä teille vielä tarjoan, tulettehan taas pian tänne.
Kiitos teille käynnistä, on niin hauska kun käytte.
Halit täältä teille!♥

Famu falsetissa kirjoitti...

Mahtava määrä lihapiirakoita pakastimessasi. Sieltä on hyvä ottaa vieraille, eikä tarvitse helteellä ruveta leipomispuuhiin. Munkkirinkilät ovat niin makoisan näköisiä, että vesi tulee kielelle.

sylvi kirjoitti...

Famu falsterista,kiitos!
Nyt vain odottelemaan helteitä, vai kuinka?