sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesäisen pyhäpäivän rauhaa,

Tällaisista päivistä sitä nauttii.
On pyhäpäivä, ulkona on lämmintä, ei ole  kiirettä mihinkään,
 linnut laulavat. perhoset lentävät, kaikki on kuin unta.
Kävelen pihalla.
Katselen ympärilleni, ja ihailen.

Otan kuvia kukista.

Kukkia on  monenlaisia.

Tuoksuvia ruusuja. 

Kävelen varjon puolelle, vilvoittelemaan.

On kuin pienet kasvot katselisivat minua.

Ihan kuin kuuluisi enkelin siipien suhinaa.

Pihamaamme on värjäytynyt monesta väristä

On valkoista, sekä punasta


Varjossa seinää vasten viihtyy myös valkoinen sinilatva.

Sinistä ja roosaa.

Meconopsis, eli valeunikko on aukaissut
 ensimmäisen kukkansa.

Kuvailen pihaa, vanhalla kameralla.
Uusi on korjattavana ja saan vasta 3v. päästä.
Saa kelvata.

Verannalla istuessa on kuin istuisin luonnon keskellä.

Nyt on ilta ja aurinko on  laskenut metsäntaa.
Lumipalloheisipensaat kuitenkin valaisetat pihaamme.

Kiitokset tästä kaikesta luonnon kauneudesta osoitan Luojallemme joka on luonnut tämän kauniin maan..
<>

Kiitos myös sinulle joka käväisit täällä!

15 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Tulin ja en meinannut pois päästä, niin tuo pihasi lumosi minut, kiersin kerran, kiersin uudestaan, että jotain noin ihanaa voikin olla! Elät unelmapihassa!
Hyvää jatkoa kukillesi ja sinulle!

sirpa kirjoitti...

Kaunista kukkaloistoa! Tuo valeunikko
on aika hieno, en ole aikaisemmin nähnyt
tuollaistakan.
Oikein aurinkoista alkuviikkoa!

Aili-mummo kirjoitti...

Sinulla on kesä jo pitkällä, pionit ja kärhötkin kukkivat upeasti:D

Oleet todella upea puutarhuri, Sylvi<3
Ja niin mahtava postaus, jälleen:))

Oikein hyvää jatkoa ja kesää sinulle, Sylvi<3

anja kirjoitti...

Mikä paratiisi sinulla onkaan puutarhassasi! Kukinta paljon edellä meidän kukkiamme, ruusut, pionit, unikot ja kaikki ihanat kukkaset loistossaan. Monta sellaista kukkaa, mitä en ole nähnyt aikaisemmin. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

sylvi kirjoitti...

mummeli, kiitos kauniista kommentistasi.
Nautin kyllä kukista.
Kiitos samoin sinulle kaikkea hyvää kesänautintoa toivotan♥


sirpa, kiitos!
Valeunikko on niitä kauniimpia kukkia, niitä on myös toisenvärisenä.
Kiitos samoin sinulle oikein aurinkoista alkanutta viikkoa.♥



Aili-mummo, kyllä täällä varmaan on kesä pitemmällä.
Yhdessä Suloseni kanssa puutarhassa touhuamme ja oleskelemme.
Kiitos! Samoin sinulle hyvää kesää.♥


anja, Kiitos kauniista kommentista!
Varmaan on viikon tai parin edellä)
Kaikki kasvit ei varmaa siellä pohjoisemmassa viihdykään.
Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!♥

Unelma kirjoitti...

Ihana suuri piha teillä on.
Meillä on vain pieni tilkku, mutta Luojalle olen kiitollinen siitä, että vielä jaksaa olla ulkona ja nauttia luonnon kauneudesta. Tämä kevät on ollut erityisen hyvä.
Hyvää kesää sinne teille.

eila kirjoitti...

Aivan mahtava tuo sinun puutarhasi.
Ja niin kauniin kertomuksen olet kirjoittanut kukkasten keskellä kävellessäsi.
´Kyllä tuossa puutarhassa silmä lepää.
Ilo katsella kukkiasi, rakas Sylvi tätini.
Halaukset sinne teille.

Famu falsetissa kirjoitti...

Upeita kuvia tuli vanhallakin kameralla. Sinulla on monimuotoinen piha ja kaunis veranta.

AAMU kirjoitti...

Tuo valkoinen kukkapelto on erikoisen kaunis.

ritva kirjoitti...

Kyllä on kaunista,vartuppas kun Mika tulee heinäkuussa saat antaa monta alkua,rakkain terveisin siskosi.)

sylvi kirjoitti...

Unelma, niin piha pitääkin olla sen kokoinen että jaksaa hoitaa.
Kaunistahan sinullakin siellä on.
Kiitos samoin sinne teille oikein hyvää kesää. ♥



eila, kiitos kauniista kommentista!
Me tykätään touhuta pihassa ja kun ollaan eläkkeellä niin tämä on nautintoa.
Halaukset sinne sinulle rakas Eila .♥



Famu falsterista, kiitos kauniista kommentistasi.♥
Olen kyllä tyytyväinen. paikkaamme.



AAMU, kiitos kyllä, loistaa illallakin kun on muuten hämärää.♥
Meillä muutes ei ole yöt niin valoisia kuin siellä teidän korkruksissa.

Hanne kirjoitti...

Huh miten paljon ihania erilaisia kukkia! Minä oon ihan onneton kukkien kanssa, en tunnista niitä millään, mutta ihailla ossaan tunnistamattakin=)

Johanna kirjoitti...

Oi miten kauniita kukkakuvia taas! Onpa sinulla siellä ihanaa.

Tarja kirjoitti...

Uskomattoman upea on pihasi. Se kyllä vaatii vaalialta paljon työtunteja ja hellää sydäntä.

sylvi kirjoitti...

ritva,kiitos! se on vaan vaikeampaa saada kasvamaan kesällä jos on kuivaa.
kiitos samoin sinne terkkuja! myös Orvokille ja Reinolle♥


Hanne,kiitos♥ kommentista! ihailla voi todella ilman nimiäkin.



Johanna, kiitos!♥
Viihdyn kukkien seurassa.


Tarja, Kiitos!♥z<
Tuntia on kyllä käytetty lukemattomia, mutta kun on mieluinen harrastus niin ei lasketa.