perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sain yllättävän palkinnon

Sydämelliset kiitokseni Aili- mummolle

 joka antoi minulle tämän palkinnon!



Minä ja yhdeksän muuta blogistia saimme tämän palkinnon.


Tehtävänä on kertoa kolme totuutta itsestäni ja kolme tämän hetkistä toivettani ja jakaa palkinto kymmenelle blogistille eteenpäin.


Ja nyt aion siihen anttaa nuo vastaukset.
><
Kolme totuutta
           
1.  Olen piemestä asti ollut uskossa.
Kasteessa sain sen lahjan.
Kerron Evaneliumin ilosanomaa toisillekin!
Lähiradion "Evankeliumin ääni" kautta minulla on ollut siihen hyvä mahdollisuus,
Tässä sähkö rasioita tekemässä.
Työ on iloni.

2. Olen ollut aina opinhaluinen.
Opiskelu mahdollisuutta ei nuorena minulla ollut,( isän kuoltua).
vaan piti mennä töihin.
En ole pelännyt ryhtyä uuteen toimeen, vaan
ajattelin jos joku toinen on siihen pystynyt, niin kyllä minäkin.
Siispä aikuisena luin vieraalla kielellä lastentarhaopettajaksi.
ja kerkesi työskennellä  lasten parissa 25v.

3. Syön paljon porkkanoita ja vihanneksia yleensäkin,
kasvatan ne tietysti Suloseni kanssa omassa kasvimaassa.
<>
Ja nyt 3 toivomusta.

1. Toivon että lapset ja lapsenlapset säilyisivät maailman pahalta,
ja pysyisivät uskossa Jumalaan.

2. Rauhaa maanpäälle ja kaikille ruokaa.

3. Että saisin elää terveenä Suloseni kanssa,  ja ilon  nähdä lastenlastenlapsia.

Nyt pitäisi jakaa tämä kymmenelle blogistille.
<>

Jaan ne täällä vieraileville , että olkaa hyvät ja ottakaa tästä.
Olette kaikki niin ihania!

7 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Onnittelut! Tunnustus tuli sinulle ansaitusti.

ritva kirjoitti...

Onnittelut,siskoseni:)

A kirjoitti...

Hieno tunnustus, Sylvi!

Paljon onnea ja menestystä elämäsi tiellä<3

Hyvää viikonloppua sinulle ja miehellesi, Sylvi<3

mummeli kirjoitti...

kauniit vastaukset sinulla . Oikein hyvää viikonloppua sinne kauas sinulle ja läheisillesi.

sylvi kirjoitti...

AAMU, kiitos!♥


ritva, kiitos!♥

Aili, kiitos!
Kiitos myös sinun elämääsi paljon onnea ja menestystä♥
Mukavaa viikonloppua!

mummeli, kiitos!
samoin sinulle ja läheisillesi hyvää viikonloppua♥

Kirsti kirjoitti...

Sylvi, olet ansainnut tunnustuksen♥

Vastauksesi kuulostavat miellyttävän ja ihanan Sylvi nimisen ihmisen vastauksilta, Sylvi sinun vastauksesi ovat kauniita♥

Hyvää perjantaita!

sylvi kirjoitti...

Kirsti, kiitos!
Samoin sinulle mukavaa viikonloppua