perjantai 10. kesäkuuta 2011

Prinssit kylässä.


Eilen illalla samimme prinssit kylään.
tulivat aika myöhään, sillä Göteborgin ja Boråsin välisellä  tiellä oli sattunut jotain ja Sven oli joutunut seisomaan
 autojonossa pitkään. tullessaan töistä. 
No tulivat viimein
Heti ruvettiin leikkimään.
Lelukaappi auki ja lelut ulos.



Hevoset juoksivat kaapista ulos.

Pirinssi Samuel tuli ratsastaen.
Parituntia kerkesimme leikkiä vähän kaikkea.
Sitten iltasen jäkeen
luimme  iltasadun ja iltarukouksen.
Pian pojat nukahtivat niin kiltisti.

Heräsivät vasta klo.8.
Aaiaisen jälkeen leikimme sisällä koirien kanssa,
Rakensimme eläintarhan leegoista ym. ym. Ym.
Ulkona sataa ropotti taivaan täydeltä.
Elvakahvin jäkeen kuitenkin päätimme lähteä ulos.

Laitoimme sadetakit päälle ja lähdimme ulos.
Puutarhakierros piti tehdä. 

Mitäs on tänne lasien sisälle laitettu?
Onkos siellä joku elukka.
Ei vaan avomaankurkkujahan siellä kasvaa.

Kylläpä on kukat kasvaneet.
Mutta mummi katsoppas  marjoja.
 Eikös ne ole mustaviinimarjoja joita söimme viimekesänä.
 Onpa jo isoja.

Jokos on mansikoita?
No ei vielä.
Mansikat joita äsken söitte olivat pakastemansikoita.

Va' mycke hundgodis.
 Onpa paljon koiran godista.
Ei mennä tuonne sillä siellä voi olla käärmeitä,
 sanoi Samuel.
Nyt lähdetään katsomaan hevosia.
Mutta ensin postaan tämän.
jatkoa seura..

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Vai satelee siellä täällä on kuuma aurinkoinen päivä,kyllä pojilla on mukavat hevosleikit,terkkuja sinne:)

sylvi kirjoitti...

ritva tänäänkin on pilvistä ja vai +11c.
Kiitos sinne myös terkkuja.